Hollannilla sekä Belgialla on pisin kokemus eutanasian toteuttamisesta, minkä johdosta maat toimivat usein esimerkkeinä eutanasiakeskustelussa. Vaikka lainsäädännöt ovat samansuuntaiset, erojakin löytyy ja eräs näistä eroista on se, että Hollannissa dementia on mahdollinen peruste eutanasialle, kun taas Belgiassa ei. Molemmissa maissa eutanasiaa voi pyytää ns. hoitotahdossa (AED), jossa Hollannin käytännön mukaisesti ihminen voi itse pyrkiä dementian osalta määrittelemään sen ajankohdan jossa toivoo lääkärinsä eutanasian toteuttavan. 

Vuodesta 2002 vuoteen 2016 Hollannissa on raportoitu yhteensä 49287 eutanasiatapausta, joista eutanasiakomissioiden arvion mukaan 89 ei ole täyttäneet lain edellyttämiä huolellisuuskriteereitä. Ensimmäistä kertaa dementia raportoitiin eutanasian perusteena vuonna 2006, jolloin tapauksia oli kolme. Kymmenen vuotta myöhemmin (2016) dementia ilmoitettiin perusteeksi yhteensä 141 eutanasiatapaukseen, joista yksi on samalla myös ensimmäinen eutanasiatapaus Hollannin historiassa, joka on edennyt rikostutkintaan sekä siten myös syyteharkintaan.

Kyseessä oli n. 70 vuotias nainen, joka alkoi kärsiä muistihäiriöistä yhdeksän vuotta ennen kuolemaansa eutanasian seurauksena. Alzheimerin tauti oli diagnosoitu neljä vuotta aiemmin. Kyseisen potilaan perheenjäsen oli sairastanut dementian, jonka etenemistä nainen oli omaisena seurannut. Tästä johtuen nainen oli aina sanonut, ettei hän itse haluaisi kokea samaa ja pelkäsi dementiaan sairastumista. Alzheimer-diagnoosin jälkeen hän olikin toistuvasti ilmaissut sekä lääkärilleen että perheelleen, ettei halua koskaan hoitokotiin ja haluaisi eutanasian tällaisessa tilanteessa.

Ensimmäisen hoitotahtonsa (AED) nainen teki hieman Alzheimerin taudin diagnosoinnin jälkeen. Siinä hän ilmaisee myös, ettei tahdo hoitokotiin vaan toivoo eutanasiaa tilanteessa, jossa hän ”on edelleen päätöksentekokykyinen eikä voi enää asua kotona miehensä kanssa”. Noin kolme vuotta myöhemmin nainen muutti hoitotahtoaan ja ilmaisi toivovansa eutanasiaa ”silloin kun hän itse katsoo ajankohdan siihen oikeaksi”. Hän kirjoittaa luottavansa siihen, että hänen eutanasiatoivettaan kunnioitetaan hänen elämänlaatunsa heikennyttyä.

Myöhemmin samana vuonna nainen toisti usein toiveensa kuolla, lisäten sen perään ”mutta ei vielä”. Artikkelin mukaan kuukausia myöhemmin nainen ei lääkärikäynnin aikana ollut ottanut eutanasiaa esiin. Hänen miehensä muistuttaessa siitä, että mahdollinen siirtymä hoitokotiin saattaisi olla lähellä jolloin eutanasia olisi ehkä ajankohtainen nainen oli todennut ”Ok, ehkä sitten” mutta kun eutanasiaprosessi oli kuvattu hänelle, nainen oli sitä mieltä, että se menee liian pitkälle.

Seitsemän viikkoa ennen kuolemaansa nainen siirtyi hoitokotiin, koska hänen miehensä ei voinut enää huolehtia hänestä kotona. Siirron yhteydessä mies oli pyytänyt hoitokodin lääkäriä toteuttamaan eutanasian aiemmin laaditun hoitotahdon (AED) mukaisesti. Lääkäri oli päättänyt antaa naiselle kuukauden aikaa tottua uuteen ympäristöön ja arvioida sen jälkeen naisen kärsimystä. Hoitokodissa naisen aamut menivät yleisesti ottaen hyvin, mutta iltapäivisin hänestä tuli levoton ja hän vaikutti syvästi onnettomalta. Nainen oli aiemmin työskennellyt lasten kanssa ja pyrki hoitokodissa ollessaan ohjaamaan muita asukkaita, mikä johti konflikteihin asukkaiden välillä. Toisinaan nainen löi, potki, raapi sekä puri henkilökuntaa, heidän yrittäessään puuttua konflikteihin.

Hän kertoi säännöllisesti henkilöstölle haluavansa kuolla. Henkilöstön kysyessä naiselta hänen kuolintoiveestaan hän vastasi toistuvasti ”mutta en juuri nyt, tilanne ei ole vielä niin paha”. Hoitava lääkäri arveli vaihtelevan toiveen heijastavan naisen puutteellista näkemystä sairaudestaan. Hoitokodissa nainen myös kaipasi miestään ja vaelteli ympäriinsä häntä etsimässä myöhään yöhön saakka. Miehen vierailujen aikana nainen voi paremmin mutta muuttui levottomaksi ja surulliseksi miehen lähdettyä hoitokodista. Näiden oireiden perusteella hoitava lääkäri arvioi naisen kärsivän sietämättömästi suurimman osan päivää ja piti eutanasiaa asianmukaisena naisen aiemmin laatiman hoitotahdon (AED) perusteella.

Eutanasiaprosessin mukaisesti hoitava lääkäri konsultoi kahta ulkopuolista, eutanasiaan liittyvään arviointiprosessiin koulutettua lääkäriä. Näistä toinen oli psykiatri, joka arvioi naisen päätökseen tekoon kykenemättömäksi sekä kärsivän sietämättömästi ja toivottomasti. Hänen arvionsa mukaan Hollannin lain edellyttämät kriteerit täyttyvät, lisäksi hän piti psykososiaalisia keinoja naisen sopeutumiseksi hoitokotiin hedelmättöminä. Toinen arvioiva lääkäri ei alkuun ollut vakuuttunut naisen kärsimyksen sietämättömästä luonteesta, koska tämä oli hyväntuulinen lääkärin hänet tavatessaan. Tutustuttuaan sekä kuvauksiin että videotallenteisiin, etenkin tilanteista joissa naisen mies poistuu hoitokodista, hän kuitenkin vakuuttui kärsimyksen sietämättömyydestä. Näin ollen molemmat ulkopuoliset lääkärit katsoivat lain ehtojen täyttyvän.

Eutanasian toteuttamispäivän aamuna naisen mies sekä lapset olivat hänen luonaan hoitokodissa. Hoitava lääkäri antoi naiselle rauhoittavaa lääkettä kahvin seassa, kertomatta siitä naiselle, koska tämä olisi muutoin esittänyt siihen liittyviä kysymyksiä ja kieltäytynyt juomasta sitä. Noin 45 minuuttia myöhemmin lääkäri arvioi, ettei rauhoittavalla lääkkeellä ollut toivottavaa vaikutusta ja hän antoi naiselle lisäannoksen ihon alle. Kun naisen tajunnan taso oli alentunut, hänelle laitettiin infuusiokanyyli ja lääkäri aloitti eutanasiatoimenpiteen toteuttamisen. Hän poikkesi toteutuksessa lain edellyttämästä käytänteestä jättämällä yhden lääkeaineen pois. Lääkärin yllätykseksi nainen yritti nousta ylös kesken toimenpiteen, jolloin hänen miehensä piti naista aloillaan lääkärin suorittaessa eutanasiatoimenpiteen loppuun.

Näin tapaus kuvataan viime kuussa julkaistussa artikkelissa. Tällä hetkellä se on tutkinnan alaisena ja on mielenkiintoista nähdä, mihin lopputulemaan tutkinnassa päädytään. Tämä toi mieleeni erään toisen tapauksen josta kuvatun filmin olen nähnyt. Siinä kyseessä oli dementoitunut mies, jonka vaimo toivoi eutanasian toteutusta aiemman hoitotahdon perusteella. Kyseisen miehen kohdalla eutanasia ei toteutettu (ainakaan sillä hetkellä) koska hänen käytöksensä herätti epäilyn siitä, onko eutanasia todella se mitä hän halusi.

En lähde tässä ruotimaan tapausta eettisestä näkökulmasta, vaan halusin osoittaa sen, kuinka vaikeita kohtaloita eutanasiaan liittyy. Tämä tapaus nostaa mielestäni myös entistä paremmin esiin sen, ettei eutanasiakysymykseen ole vain yhtä oikeaa vastausta eikä yksikään tapaus ole ns. mustavalkoinen. Rikostutkinnan aloittaminenkin osoittaa, ettei tässä tapauksessa kaikki mennyt ns. ”parhaalla mahdollisella tavalla”. Samalla se osoittaa hyvin selvästi ne ongelmat, joihin voidaan törmätä tilanteessa, jossa eutanasia toteutetaan aiemmin esitetyn toiveen perusteella. Koska ainakin minä omalta osaltani jäin miettimään, halusiko tapauksen nainen oikeasti kuolla.

Anja

Lähde: Miller D.G., Dresser R. & Kim S.Y.H. 2018. Advance euthanasia directives: a controversial case and its ethical implications. J Med Ethics. Doi: 10.1136/medethics-2017-104644