Viimeisen reilun viikon olen yrittänyt yhdistää puuhastelun sekä kesälomalla olevat lapset. Tulos ei ole ollut järin kehuttava, jos rehellinen olen. Oma ajatus pätkii ja katkeilee, turhautumista on ollut ilmassa vuoroin poikain vuoroin omalta puoleltani, niin kuin usein tilanteissa, joissa osapuolten ”tavoitteet ja näkemykset” eroavat toisistaan.

Nyt on kuitenkin saapuneiden sähköpostien kansio tyhjennetty ja asiat saatettu siihen malliin, että voin enemmän tai vähemmän hyvällä omallatunnolla laittaa koneen kannen kiinni ja keskittyä siihen, mikä on tässä elämässä olennaista eli niihin omiin poikiin. He ovat sen ansainneet jaksettuaan pitkän talven äitiä joka ”reissaa pitkin sun poikin kuoleman ilosanomaa levittämässä”, kuten esikoinen hieman sarkastisesti asian ilmaisi.

Eikä tuo taida hetken hengähdys tehdä pahaa itsellekään, lapsuus kun on niin kovin lyhyt ajanjakso ihmisen elämässä. Tässä eilen ajattelin nukkuvia poikia katsellessani, juuri niitä asioita, joita kuolevat ihmiset ovat kertoneet katuvansa. Työntekoa kaipasi harvempi, mutta useasti surtiin sitä menetettyä aikaa juurikin lasten sekä läheisten kanssa.

Viisaampien oppien mukaisesti omistan tulevat viikot siis jälkikasvulleni ja otan taukoa sekä blogista että sosiaalisesta mediasta yleensä. Satunnaisesti toki katselen, mutta säännöllisesti jälleen heinäkuun lopusta lähtien.

Toivon teille kaikille oikein hyvää, ilon ja valon täytteistä kesää!

Anja