Osallistuin tänään 35 maata kattavaan työolosuhteita käsittelevään tutkimukseen vuorostani tutkittavan roolissa, mikä oli kieltämättä mukavaa vaihtelua! Suomessa tutkimuksen toteuttaa Taloustutkimus, jonka edustaja kävi oven takana viime viikolla peräti kahdesti. Ensimmäisellä kerralla olin kokouksessa, enkä päässyt avaamaan (mitä nyt verhojen raosta ”salaa” kurkistelin). Hän oli jättänyt postilaatikkoon tutkimustiedotteen, joten kun hän toistamiseen seisoi oven takana, osasin jo odottaa mitä hänellä oli asiaa. Sovimme siis yhteisen ajan strukturoidulle haastattelulle ja täsmällisesti kello 10 hän olikin tänään jälleen oven takana.
Haastattelun aikana minulle jälleen kirkastui se, kuinka omanlaatuistaan tämä minun työni on. Koska toimin vuosityöajan puitteissa, saan ainakin periaatteessa ihan itse määritellä sen, koska työni teen ja millaisissa ajallisissa pätkissä, kunhan vuoden aikana pystyn osoittamaan tuon 1612 tehtyä työtuntia ja saavutan työlleni asetetut tavoitteet hyväksyttävällä tasolla. Mutta kun haastattelija kysyy montako kertaa kuluneen kuukauden aikana olen työskennellyt klo 22-05 välillä, ollaankin tilanteessa jossa rehellinen vastaus ilman selventäviä lisäkommentteja antaa kieltämättä hieman vääränlaisen vaikutelman. Kyllä, olen hyvin useasti työskennellyt klo 22 jälkeen, mutta tämä ei suinkaan johdu sen enempää työnantajasta kuin liiallisesta työkuormastakaan, vaan ihan omista henkilökohtaisista tavoistani. Rauhallisin aika perehtyä esimerkiksi opiskelijoiden teksteihin tai tekeillä olevaan käsikirjoitukseen nyt sattuu olemaan silloin kun nuoriso on nukkumassa ja koirakin rauhoittunut yötä vasten. Samalla tavoin kysymykset siitä, kuinka usein työskentelen työajan ulkopuolella tai viikonloppuna ovat hyvin haasteellisia. Jos sitä ns. tavallista työaikaa ei ole vaan määrittelen itse ne ajat, jolloin työskentelen, niin silloin kaikki ajat, jolloin työskentelen ovat itselleni tavallista työaikaa.
Vähän samanlaisin miettein tarkastelin Työterveyslaitoksen tänään julkaisemaa Työn Suomi -raporttia, jonka mukaan työn tekemisen ajat ja paikat ovat moninaistuneet. Raportin mukaan 40% tekee säännöllistä päivätyötä, 30% joustavaa työaikaa (pääsääntöisesti päivisin) ja 17% vuorotyötä. Taidan itse kuulua sitten tuohon jäljelle jäävään 13% joka tekee ”jotain muuta” työaikaa. Mielenkiintoinen havainto oli myös se, että miesten työviikot ovat 0,5-2 h pidempiä kuin naisten riippumatta työaikamuodosta. Raportti kuvaa etätyön vakiintuneen tavaksi tehdä työtä, joskin lähes puolet (43%) vastaajista oli ilmoittanut etteivät voi tehdä etätyötä lainkaan. Reilun 10 vuotta pääsääntöisesti etäkontekstissa työskennelleenä on tunnustettava, että ns. pakollinen läsnäolo toimistolla 5pv/viikko tuntuisi itselleni erittäin vieraalta. En myöskään usko että se lisäisi omaa tuottavuuttani, ennemminkin päinvastoin kun pohdin näitä omia työtottumuksiani ja itselleni luontaisia työskentelyaikoja.
Sitä vastoin tunnistan raportissa esiin nostetut kuormituksen lähteet erinomaisen hyvin. Yli puolet (60%) ylemmissä toimihenkilöasemissa työskentelevistä naisista raportoivat usean asian samanaikaisen tekemisen aiheuttamasta kuormituksesta. Samoin 60% tästä ryhmästä koki työssä käsitellyn tietomäärän liian kuormittavana. Myönnän että etenkin multitaskaukseen ja sen yleisyyteen voin osin vaikuttaa ihan itse, mutta tuon tietomäärän osalta balanssin löytäminen on jo paljon haasteellisempaa. Digitaalisten välineiden on todettu raportissakin nopeuttavan työtä, mutta samanaikaisesti tietoa ja myös tehtäviä tulee ns. ”tuutin täydeltä” eri kanavia pitkin. Usein myös mietin sitä, missä määrin samanaikaiset työtehtävät ja toinen toistaan seuraavat deadlinet ovat seurausta omasta kykenemättömyydestä sanoa ”Ei” oikeassa kohtaa. Toisaalta olen oppinut jo rajaamaan toimintaani esimerkiksi somessa, jos on paljon tekemistä niin silloin some on se ensimmäinen asia, joka automaattisesti menee tauolle, niin mielellään kuin sitä olisikin läsnä ja päivittäisi blogiaan säännöllisesti.
Positiivisena raportissa nousi esiin mielestäni myös se, että huomattava osa vastanneista koki työn antavan heille energiaa ja iloa, jotka puolestaan heijastuivat myös vapaa-aikaan ja ihmissuhteisiin. Useampi kuin joka kahdeksas koki myös työnsä merkityksellisenä, mikä on myös itselleni hyvin keskeinen arvo. Omaa työuraa on edessä vielä 18 vuotta (todennäköisesti), mikä on todella pitkä aika, jos työ näyttäytyy merkityksettömänä ja kuormittavana puurtamisena päivästä toiseen.
Anja
Lähde: Työterveyslaitos. 2024. Väänänen A., Toivanen M., Selander K., Joensuu M., & Airaksinen J (toim.). Työn Suomi Työolot, työkyky ja työhyvinvointi Terve Suomi -tutkimuksessa.
Anja Terkamo-Moisio 