Halutaanko eutanasiakysymystä oikeasti käsitellä?

bdrOlen viime päivät itsekseni pohtinut paljonkin tätä ”eutanasia-keskustelua” tai suoremmin sanottuna eutanasiasta keskustelemisen välttelyä, joka jälleen näyttää kiihtyvän eri puolella yhteiskuntaa. Mietin, kirjoitanko aiheesta tänne blogiin vai seuraanko vain hiljaa sivusta ja katson mitä tuleman pitää. Päätin sitten kuitenkin kirjoittaa, ihmetellä ääneen, koska vaikkei tästä välttämättä mitään ”iloa” olisikaan niin ehkä ne omat ajatukset kirkastuvat, kun ne kirjoittaa auki.

Helmikuussa eduskuntaan toimitettiin siis kansalaisaloite, joka ehdotti toimenpiteisiin ryhtymistä eutanasialain säätämiseksi. Tämän kansalaisaloitteen oli allekirjoittanut yli 63000 henkilöä. Kannatusilmoitusten määrä nousi reilusti (ja ylitti vaaditun 50.000 rajan) viikonloppuna, jolloin uutisoitiin eräästä tunteita herättävästä tapauksesta, johon mahdollinen eutanasialaki ei olisi tuonut mitään muutosta. Sattumaa tai ei, tarvittava äänimäärä täyttyi ja kansalaisaloite luovutettiin eduskunnan käsiteltäväksi kuluvan vuoden helmikuussa.

Alusta lähtien on ollut selvää, että keskustelu eutanasiasta tulee olemaan erittäin vaikea. Ja sen pitää ollakin vaikeaa ja huolellista, keskustellaanhan siinä toisen ihmisen elämän aktiivisesta päättämisestä, joskin hänen omasta pyynnöstään. Tämä on, oikeutetusti, arvokeskustelua isolla A:lla. On myös luonnollista, että se herättää suuria tunteita koska keskustelu kohdistuu niihin ihmisen syvimpiin ja juurtuneimpiin arvoihin, ihan sama kummasta suunnasta aihetta lähestytään.

Osa keskusteluun osallistuvista edustaa myös jotain yhteiskunnallista tahoa tai instituutiota, minkä johdosta he ovat enemmän tai vähemmän omaan rooliinsa sidottuja. Olisin esimerkiksi erittäin yllättynyt, jos lukisin esimerkiksi Evankelis-luterilaisen kirkon piispan kannattavan eutanasian laillistamista. Tai vastaavasti esim. Exitus ry:n puheenjohtajan ilmaisevan kielteisen kannan aiheeseen. Keskusteluun tarvitaan erilaisia näkemyksiä, kannanottoja ja ajatuksia aiheesta, jotta eutanasiakysymys tulisi kerrankin käsiteltyä ns. ”loppuun asti” riippumatta siitä, mikä se lopputulos sitten tulee olemaan.

Keväällä eduskunnassa käytiin aiheeseen liittyvä lähetekeskustelu, jossa päätettiin, että sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee kysymystä syksyllä. Viime torstaina toteutui valiokunnan julkinen kuuleminen eutanasiasta, johon osallistui sekä kansalaisaloitteen tekijöiden edustajat sekä eri alojen professoreja. Mediassa ilmestyneiden artikkelien mukaan keskustelu kohdistui kuitenkin ennen kaikkea saattohoitoon, eikä eutanasiaan, sama ilmiö toteutui muuten myös eduskunnan lähetekeskustelussa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan mukaan asiantuntijakuulemiset jatkuvat, kunnes valiokunnan jäsenille on muodostunut selkeä käsitys siitä, miten asian kanssa edetään. Jatko saattaa kuitenkin siirtyä ensi keväälle, koska juuri nyt valiokunnalla on toisia, työllistäviä aiheita käsiteltävänä.

Tässä nyt pohdin sitten itsekseni sitä, miten saattohoidosta keskustelu auttaa eutanasian laillistamiseen liittyvän käsityksen kirkastamisessa? Suomalaisessa saattohoidossa on ollut kehittämisen tarvetta jo vuosia, jopa vuosikymmeniä, tämä ei ole ollut kenellekään uusi asia. Saattohoitolakiin tähtäävä kansalaisaloite vuodelta 2014 ei edennyt eduskunnan käsiteltäväksi, koska se keräsi reilut 5000 kannatusilmoitusta, eli vain 10% vaadittavasta määrästä. Toki saattohoitoa on kehitetty ja sitä kehitetään edelleen, mutta ongelmia on sekä laadussa että saatavuudessa. Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan selkeästi todeta, että mielestäni jokaisella tulisi oikeus olla laadukkaaseen saattohoitoon ja sitä tulee kehittää niin kauan kuin tämä oikeus toteutuu samanarvoisesti Nuorgamista Tulliniemeen ja Virmajärveltä Märketin luodolle.

Saattohoito on kuitenkin yksi asia ja eutanasia toinen. Ne kulkevat käsi kädessä mutta eivät ole toisiaan poissulkevia. Esimerkiksi ETENEN kannanotossa vuodelta 2011 kirjoitetaan näin: ”ETENE toteaa, että keskusteluun on tarvetta, koska neuvottelukunnan käsityksen mukaan saattaa olla yksittäisiä tilanteita, joissa ei ole eettistä perustetta täysin poissulkea eutanasian mahdollisuutta”. Tämän vuoden syyskuussa ETENE julkaisi uuden kannanoton, jonka sisältö painottaa saattohoidon kehittämistä. ”ETENEn näkemyksen mukaan nykyisessä tilanteessa kuolevien potilaiden asemaa parantaisivat enemmän palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa edistävät toimet kuin eutanasialaki.”

Näkemykset voivat muuttua kehityksen edetessä ja tiedon lisääntyessä, mikä on positiivista. On myös huomioitava että kannanoton taustalla ovat eri ihmiset jäsenistön vaihtuessa. Toisaalta en voi välttyä pohtimasta yleisen tilanteen vaikutusta nyt esimerkiksi tämän kannanoton sisältöön. Vuonna 2011 ei kukaan ehkä uskonut, että Suomessa oltaisiin jossain vaiheessa tilanteessa, jossa eutanasian laillistamista harkittaisiin vakavasti, jossa siihen pitäisi oikeasti ottaa kantaa. Toki jo tuolloin oli tahoja, jotka tätä asiaa ajoivat, mutta sen yhteiskunnallinen vaikutus oli aivan eri luokkaa. Oliko tuossa tilanteessa helpompi ottaa kantaa kuin nyt?

Vähän samansuuntainen pohdinta koskee poliitikkoja, jotka valiokunnissa eutanasiakysymystä käsittelevät. Vastuu on valtava, ei sitä käy kieltäminen. Onko silloin ns. helpompi kääntää keskustelu koskemaan saattohoitoa ja sen tilaa tai kehitystarvetta? Jos keskustelee saattohoidosta tai siirtää eutanasiakysymystä eteenpäin, ei välttämättä tarvitse ottaa suoraan kantaa eutanasiaan, kysymykseen joka on harvinaisen vaikea, kuten jo aiemmin totesinkin. Se ei vain ole se, mitä kansalaisaloitteen alkuunpanijat tai sen allekirjoittaneet eduskunnalta odottavat. Tämäkin täytyy tuoda selkeästi esiin, muutoinhan kansalaisaloite olisi tähdännyt saattohoitolain valmistelun aloittamiseen eikä eutanasiakysymyksen ratkaisemiseen. Näin ollen mietin, voitaisiinko ”asioista alkaa puhua niiden oikeilla nimillä” ja kohdistaa keskustelu kysymykseen, joka on esitetty? Vastaus eutanasiakysymykseen voi yhtä hyvin olla ”Ei” kuin ”Kyllä”, mutta en tiedä tyydyttääkö se ketään, jos vastauksena on ”saattohoitoa tulisi kehittää Suomessa”.

Mielenkiinnolla jään odottamaan tilanteen kehitystä ja ensi kevään tapahtumia. Tosin, jos hieman kyynisesti saan todeta niin en usko, että tämä tästä huomattavasti muuttuu. Ensinnäkin uskon, että valiokunnilla on ensi keväänäkin työllistäviä aiheita agendallaan. Toisekseen ensi keväänä usean henkilön katseet ovat jo suuntautuneet vuoden 2019 eduskuntavaaleihin sekä tehtävien päätösten mahdollisista vaikutuksista niiden lopputulokseen. Mitenkähän on, saisikohan tämän eutanasiakysymyksen jotenkin siirrettyä seuraavan eduskunnan käsiteltäväksi? Mene ja tiedä…

 

Anja

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s