Seurasin eilen etänä Anu Viitalan väitöstä, jossa vastaväittäjänä toimi dosentti Satu Elo. Kyseinen väitöstutkimus kohdistui parantumatonta syöpää sairastavan potilaan selviytymiseen, mikä aiheena on tärkeä, etenkin kun tutkimus lähestyi selviytymistä juuri potilaan näkökulmasta. Useinhan selviytymistä tarkastellaan itse potilaan ulkopuolelta, pääosin läheisten tai terveydenhuollon ammattilaisten näkökulmista. Väitöstilaisuus itsessään eteni mukavasti totutun kaavan mukaan, sisältäen erittäin mielenkiintoista ja antoisaa keskustelua, jossa itselleni resonoi etenkin selviytymisen käsitteeseen liittyvä vuoropuhelu.

Kuolemantutkimuksen alueella selviytyminen on keskeinen tutkimusteema, jota itse olen myös eri artikkeleissa käsitellyt. Läheisten selviytymistä ja sitä edistäviä tai estäviä tekijöitä on tutkittu eri kuolintapojen yhteydessä paljonkin, mutta kuten eilisessä vuoropuhelussakin nousi esiin, olisi myös tärkeää selvittää, mitä se selviytyminen itseasiassa eri ihmisille merkitsee, eli käytännössä mitä se itse selviytyjälle eri tilanteissa tarkoittaa? Etenkin kun surevalle selviytyminen jo sanana herättää negatiivisia tunteita ja kysymyksen voiko omasta tilanteesta edes mitenkään selviytyä.

Itse väitöskirjassaan Anu Viitala (2023) on määritellyt selviytymisen kyvyksi selviytyä elämässä parantumattoman syövän kanssa ja siitä huolimatta, eli kyvyksi selviytyä sairauden aiheuttamista muutoksista terveydentilassa ja arkeen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja mahdollisesti työhön liittyvistä ongelmista. Tässä määritelmässä on paljon yhteneväisyyttä kuolemantutkimuksen piirissä esiintyvien selviytymisen kuvausten kanssa. Samoin sopeutumisen liittäminen osaksi selviytymistä on näkökulma, jonka tunnistan myös kuolemantutkimuksen piiristä ja josta itsekin olen monesti puhunut. Selviytymistä on myös se, että pystyy tarkastelemaan läheisen kuolemaa osana omaa yksilöllistä elämänkulkua. Se ei välttämättä ole sama asia kuin paluu työhön tai sosiaalisiin suhteisiin yhtä ”ehyenä” ja ”vahvana” kuin ennen menetyskokemusta eikä kaikissa tapauksissa lähelläkään läheisen kuoleman hyväksyntää.

Selviytyminen itsessään on voimakas sana, joka usein liitetään juuri vakavaan sairastumiseen ja kuolemaan. Itse koen että selviytymiskokemuksia tapahtuu pitkin ihmisen elämänkaarta, kun kohtaamme tilanteita, jotka tuottavat vahvoja pettymyksen tai surun tunteita. En usko, että meistä kukaan välttyy vastoinkäymisiltä elämänsä aikana ja näissä tilanteissa läheisten ihmisten olemassaolo, samoin kuin aiemmat kokemukset ovat selviytymisen kannalta merkityksellisiä.  Edellisten ohella Viitala (2023) nostaa väitöskirjassaan elämänlaadun yhdeksi selviytymisen kokemuksen tärkeimmäksi tekijäksi.

Tässä kohden ”preventikko” sisälläni nostaa päätään muistuttaen koherenssin tunteen kolmesta elementistä; tunteesta elämän hallittavuudesta, ymmärtämisestä ja erityisesti sen merkityksellisyydestä. Eli käytännössä ihminen, joka kokee elämänsä merkitykselliseksi ajatellen, että hän pystyy hallitsemaan sitä (ainakin pääosin) ja ymmärtää elämäänsä vaikuttavia tekijöitä, usein myös kokee elämänlaatunsa hyväksi. On helppo ajatella, että tällaiset ihmiset myös selviytyvät paremmin tulevista vastoinkäymisistä. Se ei tarkoita, etteivätkö myös hyvän koherenssin tunteen omaavat henkilöt kansankielellä ilmaistuna ”romahtaisi” tai etteivätkö he voisi kokea epätoivoa tai olla haavoittuvia. Mutta usein nämä ihmiset löytävät tai antavat merkityksen kokemuksilleen, mikä myös Viitalan (2023) väitöskirjan mukaan tukee selviytymistä. Samoin oman kokemukseni mukaan koherenssin tunne antaa myös varmuutta siihen, että ”elämä kantaa” eli että vastoinkäymisistä on mahdollisuus selviytyä.

Ajattelen kuitenkin, että selviytyminen tai edes muuttuneeseen tilanteeseen sopeutuminen vie aikaa, joka jokaiselle tulisi sallia, juuri niin paljon kuin hän tarvitsee. Ja on hyvä myös muistaa, etteivät kaikki meistä koskaan ”selviä” mikäli kohdattu muutos tai menetys on riittävän suuri. Ja näissä tilanteissa heille tulisi pystyä tarjoamaan se tuki ja ”kannattelu” jota he tarvitsevat, koska ilman näitä heiltä evätään myös se selviytymisen mahdollisuus, eli toivo, jota meistä jokainen vaikeassa tilanteessa tarvitsee.

Anja

Lähde:

Viitala A. 2023. Parantumatonta syöpää sairastavan potilaan selviytyminen: Elämää sairauden kanssa ja siitä huolimatta. Tampereen yliopiston väitöskirjat 894. Luettavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3135-1