Kategoria: Tutkimus

Kutsu työyhteisössä ilmenevään luottamukseen kohdistuvaan haastattelututkimukseen

terkamoJätä kommentti

Luottamuksesta keskustellaan paljon ja sitä pidetään erään yhteitsyösuhteen keskeisenä tekijänä. Toisinaan luottamusta saatetaan pitää jopa itseisarvona, jolloin se huomioidaan vasta siinä vaiheessa, kun se rikkoutuu. Rikkoutuneen luottamuksen korjaamista pidetään puolestaan hyvin vaikeana, jos ei mahdottomana tehtävänä, mikä osaltaan osoittaa sen merkitystä.

Ohjaamani väitöskirjatutkija kerää parhaillaan haastatteluaineistoa tutkimukseen, jonka tarkoituksena on syventää organisaatioon, johtajaan ja vertaisiin kohdistuvaan luottamukseen littyvää tietoa. Haastattelututkimuksen avulla hän vahvistaa ja syventää helmikuussa julkaistun käsiteanalyysin tuloksia, perimmäisenä tavoitteenaan laatia luottamusta mittaava instrumentti terveydenhuollon kontekstiin.

Mikäli työskentelet terveydenhuollossa joko lähiesihenkilönä tai hoitohenkilöstöön kuuluvana ja haluat jakaa kokemuksiasi luottamuksesta osallistumalla tutkimukseen, otathan yhteyttä väitöskirjatutkija Venla Karikumpuun lähtettämällä hänelle sähköpostia osoitteeseen venlaka@uef.fi viimeistään 24.4.2024. Saat lisätietoa alla olevasta tutkimustiedotteesta sekä toki myös tutkijalta itseltään sähköpostitse.

Anja

tiedote-tutkimuksestaDownload

Ympyrä sulkeutuu avautuakseen uudelleen

terkamoJätä kommentti

Eilinen oli itselleni tärkeä päivä, johon kulminoitui useamman kuukauden mittainen valmistelutyö, aloittaessamme tutkimusaineiston keruun kansalaisten keskuudessa heidän näkemyksistään eutanasiasta ja lääkäriavusteisesta itsemurhasta. Lisätietoa tutkimuksesta, joka toteutetaan yhteistyössä TUNI Palliative Care Research Groupin ja Suomen Sairaanhoitajien kanssa, saatte sille perustetulta sivustolta.

Edellisen kerran keräsin eutanasiaan liittyvää aineistoa 10-vuotta sitten oman väitöstutkimukseni aikana. Täytyy tunnustaa, että eilinen aineiston keruun aloitus oli positiivisella tavalla melkein yhtä jännittävää kuin tuolloinkin. Tuolloin olin rakentanut some-näkyvyyttä systemaattisesti jo vuoden päivät ennen aineiston keruuta, mikä johti kieltämättä erittäin hyvään tulokseen. Tällä kerralla näkyvyys on varmasti heikompaa eikä yhtä systemaattista, mikä johtuu pitkälti omien työkuvioiden moninaistumisesta ja siihen liittyvästä ajallisten resurssien rajallisuudesta. Uskon silti, että monikanavaisen tiedottamisen avulla saamme tälläkin kerralla kattavan aineiston, joka tuo uutta näkökulmaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja avaa myös näkemyksien taustalla olevia tekijöitä aiempaa syvällisemmin.

Miksi sitten eutanasiaan kohdistuvien näkemysten tutkiminen on tärkeää? Omasta mielestäni tähän on useitakin syitä. Lähtien siitä, että eutanasia itsessään on sidoksissa ihmisen syvimpiin arvoihin ja peruskysymyksiin elämän arvosta, itsemääräämisoikeudesta sekä kuolemasta ja sen ”hyvyydestä”. Mielestäni on hyvin tärkeää, että näistä arvoista keskustellessa erilaiset näkemykset ovat mahdollisimman laajasti tiedossa. Eutanasia on myös kysymys, johon ei ole olemassa oikeita tai vääriä vastauksia, koska se on jokaiselle niin henkilökohtainen, jolloin kaikki vastaukset ovat samanarvoisia ja aivan yhtä tärkeitä.

Käynnissä oleva, eutanasian laillistamista tavoitteleva kansalaisaloite on tällä hetkellä kerännyt lähes 40 000 kannatusilmoitusta. Kannatusilmoitusten kasvukäyrä antaa olettaa, että se tulee saavuttamaan vaaditut 50 000 kannatusilmoitusta ennen keräysajan päättymistä. Tämä taas tarkoittaa käytännössä sitä, että eduskunnan on otettava kantaa tähän asiaan, mikä edellyttää laajaa ja moniäänistä keskustelua. Erilaisten näkemysten merkitystä tässä keskustelussa ei voi mielestäni riittävästi korostaa, koska eutanasia ei kosketa ainoastaan tiettyjä ammattiryhmiä vaan on mitä suuremmassa määrin meidän kaikkien asia. Selvää on myös se, että mitä useampi ilmaisee näkemyksensä, sitä vahvempi on tutkimuksen tulosten painoarvo myös tässä yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Eutanasiakeskustelu ei ole helppo, eikä se mielestäni arvoperustaisuutensa takia sitä voi ollakaan. Kuitenkin se, että näkemyksiä tutkitaan säännöllisin välein, kertoo myös osaltaan yhteiskunnan arvomaailmasta ja sen mahdollisista muutoksista, mikä myös kuvaa sitä, kuinka tärkeitä jokaisen näkemykset ovat. Olen itse kritisoinut eutanasiakeskustelua ajoittain tietynlaisesta kapeakatseisuudesta sekä siitä ettei se huomioi riittävästi vastakkaisia kantoja. Myös tästä syystä toivon, että moni osallistuu tähän tutkimukseen, jotta näiden kantojen monitahoisuus nousee vahvasti esiin.

Omalta osaltani koen, että tämän aineiston keruun alkamisen oma ympyräni tavallaan sulkeutuu, 10 vuoden jälkeen olen jälleen samassa tilanteessa kuin aloittaessani tutkijan uraa. Kokeneempana mutta edelleen aivan yhtä nöyränä ja aiheesta innostuneena kuin tuolloinkin. Tilanteessa, jossa oma roolini on tiedottaa mahdollisimman monia käynnissä olevasta aineiston keruusta ja odottaa millaiseksi aineisto muodostuu. Kokemus on kuitenkin opettanut, että tutkijan ympyrä on aina dynaaminen. Viimeistään aineiston analyysin aikana se alkaa muuttaa muotoaan ja avautua kun tulokset laajentavat myös omaa näkökulmaa ja tietotasoa johtaen uusiin oivalluksiin ja avauksiin. En usko, että koskaan tulen saavuttamaan tilaa, jossa voisin kutsua olevani ”valmis” tai löytäneeni sen absoluuttisen totuuden. Mutta tämä jatkuva tiedon ja totuuden etsiminen sekä prosessin keskeneräisyys ovatkin itselleni juuri se syy, mikä motivoi jatkamaan tutkimuksen parissa, vuosi toisensa jälkeen.

Anja

Monitahoinen ja merkityksellinen selviytyminen

terkamoJätä kommentti

Seurasin eilen etänä Anu Viitalan väitöstä, jossa vastaväittäjänä toimi dosentti Satu Elo. Kyseinen väitöstutkimus kohdistui parantumatonta syöpää sairastavan potilaan selviytymiseen, mikä aiheena on tärkeä, etenkin kun tutkimus lähestyi selviytymistä juuri potilaan näkökulmasta. Useinhan selviytymistä tarkastellaan itse potilaan ulkopuolelta, pääosin läheisten tai terveydenhuollon ammattilaisten näkökulmista. Väitöstilaisuus itsessään eteni mukavasti totutun kaavan mukaan, sisältäen erittäin mielenkiintoista ja antoisaa keskustelua, jossa itselleni resonoi etenkin selviytymisen käsitteeseen liittyvä vuoropuhelu.

Kuolemantutkimuksen alueella selviytyminen on keskeinen tutkimusteema, jota itse olen myös eri artikkeleissa käsitellyt. Läheisten selviytymistä ja sitä edistäviä tai estäviä tekijöitä on tutkittu eri kuolintapojen yhteydessä paljonkin, mutta kuten eilisessä vuoropuhelussakin nousi esiin, olisi myös tärkeää selvittää, mitä se selviytyminen itseasiassa eri ihmisille merkitsee, eli käytännössä mitä se itse selviytyjälle eri tilanteissa tarkoittaa? Etenkin kun surevalle selviytyminen jo sanana herättää negatiivisia tunteita ja kysymyksen voiko omasta tilanteesta edes mitenkään selviytyä.

Itse väitöskirjassaan Anu Viitala (2023) on määritellyt selviytymisen kyvyksi selviytyä elämässä parantumattoman syövän kanssa ja siitä huolimatta, eli kyvyksi selviytyä sairauden aiheuttamista muutoksista terveydentilassa ja arkeen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja mahdollisesti työhön liittyvistä ongelmista. Tässä määritelmässä on paljon yhteneväisyyttä kuolemantutkimuksen piirissä esiintyvien selviytymisen kuvausten kanssa. Samoin sopeutumisen liittäminen osaksi selviytymistä on näkökulma, jonka tunnistan myös kuolemantutkimuksen piiristä ja josta itsekin olen monesti puhunut. Selviytymistä on myös se, että pystyy tarkastelemaan läheisen kuolemaa osana omaa yksilöllistä elämänkulkua. Se ei välttämättä ole sama asia kuin paluu työhön tai sosiaalisiin suhteisiin yhtä ”ehyenä” ja ”vahvana” kuin ennen menetyskokemusta eikä kaikissa tapauksissa lähelläkään läheisen kuoleman hyväksyntää.

Selviytyminen itsessään on voimakas sana, joka usein liitetään juuri vakavaan sairastumiseen ja kuolemaan. Itse koen että selviytymiskokemuksia tapahtuu pitkin ihmisen elämänkaarta, kun kohtaamme tilanteita, jotka tuottavat vahvoja pettymyksen tai surun tunteita. En usko, että meistä kukaan välttyy vastoinkäymisiltä elämänsä aikana ja näissä tilanteissa läheisten ihmisten olemassaolo, samoin kuin aiemmat kokemukset ovat selviytymisen kannalta merkityksellisiä.  Edellisten ohella Viitala (2023) nostaa väitöskirjassaan elämänlaadun yhdeksi selviytymisen kokemuksen tärkeimmäksi tekijäksi.

Tässä kohden ”preventikko” sisälläni nostaa päätään muistuttaen koherenssin tunteen kolmesta elementistä; tunteesta elämän hallittavuudesta, ymmärtämisestä ja erityisesti sen merkityksellisyydestä. Eli käytännössä ihminen, joka kokee elämänsä merkitykselliseksi ajatellen, että hän pystyy hallitsemaan sitä (ainakin pääosin) ja ymmärtää elämäänsä vaikuttavia tekijöitä, usein myös kokee elämänlaatunsa hyväksi. On helppo ajatella, että tällaiset ihmiset myös selviytyvät paremmin tulevista vastoinkäymisistä. Se ei tarkoita, etteivätkö myös hyvän koherenssin tunteen omaavat henkilöt kansankielellä ilmaistuna ”romahtaisi” tai etteivätkö he voisi kokea epätoivoa tai olla haavoittuvia. Mutta usein nämä ihmiset löytävät tai antavat merkityksen kokemuksilleen, mikä myös Viitalan (2023) väitöskirjan mukaan tukee selviytymistä. Samoin oman kokemukseni mukaan koherenssin tunne antaa myös varmuutta siihen, että ”elämä kantaa” eli että vastoinkäymisistä on mahdollisuus selviytyä.

Ajattelen kuitenkin, että selviytyminen tai edes muuttuneeseen tilanteeseen sopeutuminen vie aikaa, joka jokaiselle tulisi sallia, juuri niin paljon kuin hän tarvitsee. Ja on hyvä myös muistaa, etteivät kaikki meistä koskaan ”selviä” mikäli kohdattu muutos tai menetys on riittävän suuri. Ja näissä tilanteissa heille tulisi pystyä tarjoamaan se tuki ja ”kannattelu” jota he tarvitsevat, koska ilman näitä heiltä evätään myös se selviytymisen mahdollisuus, eli toivo, jota meistä jokainen vaikeassa tilanteessa tarvitsee.

Anja

Lähde:

Viitala A. 2023. Parantumatonta syöpää sairastavan potilaan selviytyminen: Elämää sairauden kanssa ja siitä huolimatta. Tampereen yliopiston väitöskirjat 894. Luettavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3135-1

Pitääkö olla huolissaan?

terkamoJätä kommentti

Olin eilen esikoiseni kanssa ”sukulaiskierroksella”, mikä tarkoittaa reilu 600 km ajomatkaa sekä useita kohtaamisia sekä lukuisia kuppeja kahvia. Autossa istuessamme kiinnitin huomiota uutisissa mainittuun Kunnallisalan kehittämissäätiön toteuttamaan kyselyyn kansalaisten näkemyksiin suomalaisesta keskustelukulttuurista sekä mediasta. Kysely on toteutettu 1013:lle, 18–79-vuotiaalle kansalaiselle 16.-20.9.2023, eli tulokset ovat erittäin ajankohtaiset.

Tulosten mukaan poliittisyhteiskunnallinen viestintäilmapiirimme on surkea, johtuen siitä, että siinä kärjistetään liikaa ja ymmärretään tahallisesti väärin toisten sanomaa. Samoin suuri enemmistö vastaajista kritisoi klikkiotsikoita ja koki median kärjistävän sekä tarpeettomasti liioittelevan käsittelemiään asioita. Kuulun itse tähän enemmistöön, joka toisinaan kokee paitsi turhautumista myös ns. ”yleistä väsymistä” toinen toistaan sensaatiomaisimpiin otsikoihin, ilman että itse artikkelin sisältö mielestäni oikeuttaisi otsikointia. Median klikkiotsikot ja poliittinen keskustelu ovat aiheina tärkeitä, mutta ne eivät ole syy tämän kirjoituksen otsikkoon.

Lukiessani kyselyn tuloksia pysähdyin toden teolla lukiessani, että enemmistö (76 %) vastanneista koki myös tavallisten kansalaisten tahallisesti ymmärtävän väärin toistensa sanomisia ja että tämä kokemus on yleistynyt viimeisen viiden vuoden aikana. Yli puolet (57 %) myös kuvasivat arastelevansa osallisuutta keskusteluun ajankohtaisista poliittisista asioista, johtuen toisten ihmisten liian kiivaista reaktioista. Ja tästä meidän mielestäni pitäisi todellakin olla huolissamme, koska tämähän käytännössä tarkoittaa paitsi yhteiskunnallisen ja yhteiskunnassamme käytävän kuihtumista, myös sen polarisoitumista entisestään.

Pessimistisimmässä mielikuvassani tulevaisuuden keskustelu rajoittuu eri ääripäitä edustavien väliseksi ”huuteluksi” joka ei edistä itse asiaa lainkaan. Tästä minulla on omakohtaista kokemusta eutanasiakeskustelun yhteydessä, joka pahimmillaan on ollut juuri tuollaista oman näkemyksen puolustamista vailla aitoa halua edes kuunnella, saati sitten ymmärtää toisella tapaa ajattelevia. Ja kuten tiedämme, tämä(kään) keskustelu ei ole edennyt senttiäkään mihinkään suuntaan. Mutta onko tämä se tulevaisuuden trendi kaikessa yhteiskunnallisessa keskustelussa? Jos on, niin edessämme on mielestäni suuria haasteita yhteisten asioiden edistämisessä ja hoitamisessa.

Työskentelen itse tiedekorkeakoulussa, jossa oletusarvona omalle toiminnalleni on osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tämä osallisuus ottaa erilaisia muotoja, kuten kommenttipuheenvuorojen kirjoittaminen ammattilehtiin tai vaikkapa Hesarin mielipidepalstalle. Yksi muoto on myös sosiaalisen median hyödyntäminen ja osallistuminen siellä käytävään keskusteluun. Muistatte varmaan keskusteluja siitä, miksi tutkijat eivät ole aktiivisempia sosiaalisen median eri kanavilla. Tämän kyselyn tulokset tuottavat osaltaan vastauksia myös tähän kysymykseen. Esimerkiksi itse olen jättäytynyt X:stä lähes kokonaan pois, koska totesin että vaikka sitä kautta tavoittaa suuren ryhmän ihmisiä, aitoa keskustelua harvoin syntyy koska usein syöte täyttyy jostain ihan muusta kuin aiheeseen liittyvästä keskustelusta.

Tiedän, että koska nostan esiin haasteen, tulisi minulla olla tarjota myös jokin noheva ratkaisuehdotus. Ja myös tätä olen pohtinut niin työssäni kuin sen ulkopuolellakin jo hyvän aikaa. Valitettavasti ”eureka-ilmiö” loistaa kohdallani poissaolollaan, joten minulla (kuten ei monella muullakaan) ole tarjota uutta ja tehokasta tapaa tilanteen nopeaan ratkaisuun. Olen kuitenkin sitä mieltä, että keskustelukulttuuria ja argumentaatiota on mahdollista ja tulisikin harjoitella säännöllisesti ja erilaisissa asiayhteyksissä. Tätä omat opiskelijani (samoin kuin minäkin) harjoittelevat niin kirjallisesti kuin suullisestikin eri opintojaksoilla. Myös tässä asiayhteydessä koen, että asian ääreen pysähtyminen ja sen toisen osapuolen aito kohtaaminen, oli se sitten virtuaalisessa tai fyysisessä ympäristössä, ovat keskeisiä tekijöitä rakentavan ja hedelmällisen keskustelun syntymiselle. Yhteiskuntaamme pidetään yhä kiivastahtisempana ja ihmisten keskittymiskyvyn kuvataan heikentyneen, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa yhteiskunnallisen keskustelun heikentymistä, vai tarvitseeko?

Anja

Lähde: KAKS. 2023. Enemmistön mielestä Suomessa ymmärretään tahallaan väärin toisten sanomisia ja kiivaillaan – media kärjistää asioita klikkiotsikoilla. Luettavissa: https://kaks.fi/wp-content/uploads/2023/10/tutkimusosio-enemmiston-mielesta-suomessa-ymmarretaan-tahallaan-vaarin-toisten-sanomisia-ja-kiivaillaan-media-karjistaa-asioita-klikkiotsikoilla.pdf

Hoitotyön johtamisosaamisella on väliä!

terkamoJätä kommentti

Tällä viikolla Liisa Karhe aloitti mielestäni erittäin aiheellisen ja ajankohtaisen keskustelun HS:n mielipidekirjoituksellaan ”Kuka vastaa hoitotyön johtamisen alasajosta?”, johon suurella sydämellä töitä tekevä sairaanhoitaja reagoi kirjoittamalla oman, tänään julkaistun näkökulmansa. Molemmat kirjoitukset avaavat mielestäni hyvin ilmiötä, jota itsekin olen pohtinut jo useamman vuoden ajan.

Kirjoituksessaan Karhe kuvaa säästämisen ja toiminnan tehokkuuden varjolla toteutuvaa kehitystä, jossa hoitotyön johtamisen nimikkeitä muutetaan vähemmän osaamista vastaaviksi, mutta samaan aikaan lähiesihenkilöiden alaisuudessa työskentelevän henkilöstön määrä kasvaa ja lähiesihenkilöiden toimenkuviin sisällytetään vastuuta potilashoidosta, mikä jättää (etenkin nykytilanteessa) entistä vähemmän aikaa itse johtamiseen, kuten Karhe myös tekstissään nostaa esiin.

Toimiessani projektipäällikkönä OKM:n rahoittamassa ”Vaikuttavuutta sotepalveluihin uudistuvalla johtamisella”–hankkeessa (2019–2022) sain konkreettisen kuvan siitä, miten erilaisista koulutuksellisista lähtökohdista tämän hetken sotepalveluita johdetaan. Tämä avasi silmäni ja näin hoitotyön johtajien haasteet laadukkaan johtamistyön toteutukselle aivan uudessa valossa ja monesti mietin, miten hoitotyön johtajien on edes mahdollista selvitä tehtävistään ilman tarvittavia työkaluja eli organisaation myöntämää toimintavaltaa, mahdollisuuksia riittävään ja ajantasaiseen koulutukseen sekä resursseja johtaa henkilöstöään asianmukaisesti. Sanomattakin lienee selvää, että oma kunnioitukseni osallistujia kohtaan kasvoi kasvamistaan hankkeen aikana.

Tämän päivän laadukas hoitotyön johtaminen on vaativaa kuten Karhe kirjoituksessaan toteaa mutta sen lisäksi johtamisesta on tullut yhä monitahoisempaa. Suurella sydämellä töitä tekevä sairaanhoitaja nostaa esiin hoitotyön vetovoimaisuuden edistämisen sekä yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisen. Itse heitän tähän yhtälöön mukaan yhä moninaistuvamman henkilöstön. Tiimit koostuvat eri sukupolvia ja kulttuureita edustavista eri (tieteen)alojen ammattilaisista, jotka saattavat vielä olla maantieteellisesti erillään toisistaan organisaatioiden muuttuessa yhä hajautetuimmiksi ja suuremmiksi. Puhumattakaan siitä, että tänä päivänä toiminnan tulee perustua näyttöön, mikä edellyttää hyvin vahvaa tiedolla johtamista myös hoitotyön esihenkilöiltä. Tutkittu, teoreettinen tieto tulee osata jalkauttaa osaksi käytännön toimintaa, missä johtajalla on erittäin suuri rooli (Hotus 2022). Itselleni on täysin käsittämätöntä, miten kukaan tai mitkään tahot uskovat tämän olevan mahdollista ilman asianmukaista johtamisosaamista ja mahdollisuuksia sen ajantasaiseen ylläpitämiseen. Sen sijaan käsitän erittäin hyvin sen, ettei henkilö edes halua hakea työtä, jonka toteuttamiseen ei ole realistisia mahdollisuuksia, mikä Karheen mukaan ilmenee jo siinä, ettei esimerkiksi osastonhoitajiksi ole riittävästi päteviä hakijoita.

Tähän liittyy myös mielestäni Karheen esiin nostama hoitotyön johtajien voimakas vaihtuvuus. Olen saanut läheltä seurata erään n. vuosi sitten esihenkilöasemassa aloittaneen henkilön matkaa. Alun innostuneisuus ja motivaatio on hiljalleen vaihtunut uupumukseen, voimattomuuden tunteeseen ja äänettömään kysymykseen ”tätäkö tämä oikeasti on?”. Ja tämä jo ensimmäisen vuoden aikana. Tulevaisuuden hoitotyön johtajien opettajana tämä saa minut sekä surulliseksi että myös turhautuneeksi kun huomaan että teemat, jotka ovat laadukkaan johtamistyön keskiössä pyritään monissa organisaatioissa sivuuttamaan säästöjen nojalla.

Turhautumistani kieltämättä lisää se, että meillä on vahvaa näyttöä siitä, kuinka laadukkaalla hoitotyön johtamisella voidaan vaikuttaa niin henkilöstö-, potilas- kuin organisaatiotuloksiinkin (Hult ym. 2023). Tutkimuksen avulla on pystytty osoittamaan, että hoitotyön johtaminen vaikuttaa organisaation vetovoimaan, työolosuhteisiin sekä henkilöstön saatavuuteen. Samalla tapaa laadukas johtaminen vähentää henkilöstön työpaikan- ja alanvaihtoaikeita, lisää sitoutumista sekä yksikköön että organisaatioon samoin kuin työhyvinvointia. Sillä on myös todistetusti positiivinen vaikutus henkilöstön ammatilliseen kasvuun ja tiimityöskentelyyn, mikä on tärkeää, kun huomioidaan yllä mainittu henkilöstön monimuotoistuminen. Puhumattakaan siitä, että tuotetun hoidon laatu vahvistuu, parantuneen potilasturvallisuuden sekä esimerkiksi vähentyneiden lääkintävirheiden, kaatumisten ja painehaavojen myötä. Tämä näkyy taas vuorostaan parantuneena potilastyytyväisyytenä ja myös osaltaan lyhentyneinä sairaalajaksoina.

Näinpä tänä tiedolla johtamisen ja näyttöön perustuvan toiminnan aikakautena kysynkin itseltäni, miten on mahdollista ja kannattavaa ajaa alas hoitotyön johtamista, jonka avulla tutkitusti voidaan tuottaa säästöjä, tehostaa toimintaa ja tarjota asiakkaille parempia palveluita? Mielestäni organisaatioiden tulisi päinvastoin vahvistaa hoitotyön johtajien toimintamahdollisuuksia ja koulutusta, jotta tätä kautta saavutettavat hyödyt olisivat saavutettavissa. Vai onko niin, ettei hoitotyön johtajilta edellytetyn tiedolla johtamisen rooli olekaan samanlainen organisaatioiden eri tasoilla?

Anja

Lähde: Hult M., Terkamo-Moisio A., Kaakinen P., Karki S., Nurmeksela A., Palonen M., Peltonen L-M. & Häggman-Laitila A. 2023. Relationships between nursing leadership and organizational, staff and patient outcomes: A systematic review of reviews. Nursing Open 10(9): 5920–5936.  Artikkeli on vapaasti luettavissa: http://doi.org/10.1002/nop2.1876

Voimaantumisen merkityksestä

terkamoJätä kommentti

Syksy on saapunut kaupunkiin tuoden mukanaan kostean harmauden, jota ei pääse pakoon, etenekään jos lukeutuu koiran omistajiin kuten minä. Tänään marhatessani koiran kanssa aamuisessa metsässä yrittäen parhaani mukaan herätä ja asennoitua päivän askareisiin, jäin pohtimaan voimaantumista ja sen merkitystä työelämässä.

Yleisesti ottaen voimaantuminen (engl. empowerment), jota myös valtaistumiseksi kutsutaan, on hyvin laaja ja monitahoinen käsite, joka luonnollisesti pitää sisällään hyvin erilaisia määritelmiä (Niinihuhta ym. 2022). Oma aamuinen pohdintani kohdistui lähinnä rakenteelliseen voimaantumiseen (engl. structural empowerment), jolla kuvataan terveydenhuollon kontekstissa hoitajan tai hoitotyön johtajan potentiaalia vahvistaa sellaisia taitoja, joilla saadaan positiivisia muutoksia aikaan työympäristössä sekä tekijöitä, joiden avulla on mahdollista saavuttaa enemmän valtaa (Niinihuhta ym. 2022; Terkamo-Moisio ym. 2022). Tästä pääsin pohdinnassani jälleen kerran siihen, kuinka tärkeää on kiinnittää huomiota johtajien rakenteelliseen voimaantumiseen, koska heillä on suuri vaikutus siihen, millaiseksi työympäristö muodostuu. Oma kokemukseni on se, että hyvinvoivan ja voimaantuneen johtajan alaisuudessa on huomattavasti helpompi ja mukavampi työskennellä verrattuna johtajaan, joka kokee itsensä alistuneeksi tai voimattomaksi. Terveydenhuollossa toteutetut tutkimukset osoittavat johtajan voimaantumisen toimivan välittäjänä johtamistyylien ja moninaisten henkilöstötulosten välillä (Hult ym. 2023), vahvistaen työhyvinvointia ja heikentäen emotionaalista uupumista ja kyynistymistä sekä erilaisia mielenterveyden oireita (Niinihuhta & Häggman-Laitila 2022). Organisaatioille tämä tarkoittaa paremmin toimivia tiimejä sekä alhaisempia henkilöstökuluja johtuen pienenevästä sijaistarpeesta. Potilaalle tai asiakkaalle tämä näyttäytyy parantuneessa hoidon laadussa, lyhyemmissä sairaalajaksoissa sekä virheiden vähentymisenä (Hult ym. 2023). Joten uskallan väittää voimaantumisen vahvistumisen olevan niin kutsuttu ”win-win situation” kaikille osapuolille.

Todellisuudessa kuitenkin sekä hoitohenkilöstön että hoitotyön johtajien rakenteellisen voimaantumisen on havaittu olevan keskinkertaisella tasolla (Terkamo-Moisio ym. 2022), mikä mielestäni ilmenee osaltaan myös julkisessa keskustelussa ja sen sävyssä. Mutta miten rakenteellista voimaantumista sitten voitaisiin vahvistaa? Itse ajattelen vahvistamisen alkavan voimaantumisen rakenteen tunnistamisesta. Rakenteellisen voimaantumisen yhteydessä puhutaan tiettyjen asioiden saavutettavuudesta. Yksi näistä saavutettavista asioista voimaantumisen näkökulmasta on mahdollisuus ammatilliseen kehittymiseen, eli käytännössä kouluttautuminen ja uusien taitojen omaksuminen (Niinihuhta ym. 2022; Terkamo-Moisio ym. 2022). Voimaantumista vahvistaa myös lisääntyneen tiedon saavuttaminen, niin muodollisen kuin epämuodollisenkin, mikä myös lisää työyksikön toiminnan tehokkuutta. Samoin saavutettavan tuen eri muotojen, kuten kollegoiden, johtajien ja muiden ammattilaisten antaman palautteen, ohjeiden ja neuvojen on todettu vaikuttavan henkilön voimaantumiseen. Tehdäkseen työnsä hyvin, henkilö tarvitsee myös saavutettavia resursseja, olivat ne sitten aikaa tai riittävä määrä ”käsipareja”. Resurssien ohella muodollisen ja epämuodollisen vallan saavutettavuus vahvistaa tai heikentää yksilön kokemusta rakenteellisesta voimaantumisesta. Ja tässä yhteydessä en tarkoita muodollisella vallalla esihenkilöasemaa, vaan erilaisia palkitsemisen muotoja innovaatioista ja onnistumisista sekä näkyvyyttä, jonka puutteesta käydään sekä terveydenhuollon henkilöstön että johtajien osalta paljon keskustelua tällä hetkellä. Epämuodollinen valta puolestaan sisältää vertaisten ja muun henkilöstön välisen yhteistyön sen eri muodoissaan (Niinihuhta ym. 2022; Terkamo-Moisio ym. 2022).

En suinkaan istu täällä tietokoneeni takana väittämässä että ”kaikki on mahdollista, kun vain oikein haluaa” koska vaikka en enää kliinisessä työssä olekaan, niin ajoittain tulee kieltämättä voimaton ja jopa tuskastunut olo, kun lukee kuinka terveydenhuollosta ja sen henkilöstöstä eri tasoilla kirjoitetaan. Samoin ajattelen, että esimerkiksi resurssien saatavuuden ja ammatillisen kehittymisen osalta organisaatioilla on suuri vastuu. Mutta en voi olla ajattelematta, että myös meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa työympäristöömme ja vahvistaa toistemme voimaantumista aika yksinkertaisin keinoin, jakamalla tietoa, tekemällä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa ja osoittamalla tukea toinen toisillemme. Me kaikki olemme ajoittain hankalissa tilanteissa, jolloin saattaa riittää se, että kollega toteaa ymmärtävänsä. Eivätkä positiiviset sanatkaan koskaan ole pahitteeksi, esimerkiksi eilen oma kollegani kiitti minua puhelun lomassa keskusteluistamme, jotka olivat olleet hänelle avuksi. Tämä tuli itselleni hieman yllätyksenä, koska en itse ollut ajatellut ns. tekeväni mitään ”hyvää”, mutta kyllähän se tietenkin mieltä lämmitti ja voimaannutti. Vai olenko tämän suhteen ihan hakoteillä ajatusteni kanssa?

Anja

Lähteet:

Hult M., Terkamo-Moisio A., Kaakinen P., Karki S., Nurmeksela A., Palonen M., Peltonen L-M. & Häggman-Laitila A. 2023. Relationships between nursing leadership and organizational, staff and patient outcomes: A systematic review of reviews. Nursing Open 10(9): 5920 – 5936.  http://doi.org/10.1002/nop2.1876

Niinihuhta M. & Häggman-Laitila A. 2022. A systematic review of the relationships between nurse leaders’ leadership styles and nurses’ work‐related well‐being. International Journal of Nursing Practice 28(5), e13040. https://doi.org/10.1111/ijn.13040

Niinihuhta M., Terkamo-Moisio A., Kvist T., Häggman-Laitila A. 2022. Nurse leaders’ work-related well-being – relationships to a superior’s transformational leadership style and structural empowerment. Journal of Nursing Management 30(7); 2791-2800. https://doi.org/10.1111/jonm.13806

Terkamo-Moisio A., Palonen M., Vaartio-Rajalin H., Peltonen L-M., Leino-Kilpi H., Kaunonen M., Kaakinen P. & Häggman-Laitila A. 2022. The structural and psychological empowerment of students participating in continuing leadership education in Finland – a survey study. Nurse Education Today 116, 105456.  https://doi.org/10.1016/j.nedt.2022.105456

Tutkimus hoitotyön lähijohtajien näkemyksistä hyvästä saattohoidosta

terkamoJätä kommentti

TIEDOTE TUTKIMUKSEEN OSALLISTUJALLE

Hyvä hoitotyön lähijohtaja,

Opiskelen hoitotiedettä Itä-Suomen yliopistossa Terveystieteiden tiedekunnassa ja teen pro gradu -tutkielmaa aiheesta ”Hoitotyön lähijohtajien näkemyksiä hyvästä saattohoidosta ja sen mahdollistamisesta perustason yksiköissä”. Perustason yksikkö käsittää kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköt, joissa annetaan saattohoitoa, mutta se ei ole yksikön pääasiallinen toiminta. Tutkimukseni tarkoituksena on kuvata hoitotyön lähijohtajien näkemyksiä siitä, millaista hyvä saattohoito on, mitkä ovat sen edellytykset ja millaisia johtamisen toimintoja sen toteutuminen vaatii perustason yksiköissä.

Pyydän Teitä osallistumaan tutkimukseeni, jota varten haastattelen hoitotyön lähijohtajia, jotka työskentelevät perustason yksiköissä esimiehenä. Haastattelut toteutetaan puhelimitse ja niihin on hyvä varata aikaa n. 60 min. Haastattelut ovat luottamuksellisia ja vapaaehtoisia. Haastattelut nauhoitetaan, nauhoite hävitetään asianmukaisesti heti puhtaaksi kirjoittamisen jälkeen.

Haastattelutilanteessa kysyn Teiltä taustatietoja, jotka ovat: ikä, koulutustausta ja työkokemus hoitotyön lähijohtajana. Taustatietojen avulla kuvataan osallistujajoukkoa yleisesti. Puhtaaksi kirjoitettu haastattelu ja taustatiedot säilytetään 5 vuotta salasanalla suojatulla muistitikulla, jonka jälkeen ne hävitetään asianmukaisesti. Tutkimusraportista ei voida tunnistaa yksittäistä tutkimukseen osallistujaa.

Teillä on oikeus kieltäytyä tutkimukseen osallistumisesta missä tahansa vaiheessa ilman erillistä syytä tai seuraamuksia. Tutkimuksen keskeyttäessänne Teistä siihen mennessä kerättyjä tietoja voidaan kuitenkin käyttää osana tutkimusaineistoa. Tutkimus ja sen tulokset julkaistaan sähköisesti Itä-Suomen yliopiston internetsivuilla pro gradu -tutkielman muodossa. Tutkimus ja sen tulokset voidaan julkaista myös artikkelin muodossa tieteellisessä tai ammatillisessa julkaisussa.

Pyydän Teitä lähestymään minua sähköpostitse 5.4.2019 mennessä sopiaksemme haastatteluajan. Mikäli Teillä on kysymyksiä tutkimukseeni liittyen tai haluatte osallistua tutkimukseeni, ottakaa yhteyttä.

Etukäteen kiittäen,

Suvi Lemström, TtM-opiskelija, Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos suvilem@student.uef.fi

Pro gradu -tutkielman ohjaajat

Päivi Kankkunen, TtT, yliopistonlehtori, dosentti, Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos paivi.kankkunen@uef.fi

Katja Blomberg, TtM, tohtorikoulutettava, Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos katjamarikablomberg@gmail.com

 

Haastattelututkimus saattohoidossa työskentelville hoitajille

terkamoJätä kommentti

meriTIEDOTE TUTKIMUKSEEN OSALLISTUJILLE

Hyvä erityistason saattohoidossa työskentelevä hoitaja.

Pyydän sinua osallistumaan pro gradu -tutkielmaani, jonka tarkoituksena on selvittää, millaista osaamista ja koulutusta eritystason saattohoidon yksiköissä työskentelevät hoitajat kokevat tarvitsevansa. Tarkoituksena on myös selvittää millaista lisäkoulutusta he ovat saaneet elämän loppuvaiheen hoidosta.

Tutkimusta varten haastattelen puhelimitse noin 20 hoitajaa, jotka työskentelevät erityistason saattohoidon yksiköissä (B-taso). Pyydän Sinua osallistumaan tutkimukseeni ja kertomaan arvokkaan kokemuksesi osaamisvaatimuksista sekä koulutustarpeesta elämän loppuvaiheen hoidossa. Haastatteluilla pyrin saamaan mahdollisimman kattavan kuvauksen osaamisesta ja koulutustarpeista, jonka vuoksi haastatteluun edellytetään vähintään vuoden työkokemusta saattohoidon yksikössä. Haastattelu toteutetaan suomenkielellä.

Tutkimukseen osallistuminen on täysin vapaaehtoista ja tutkimusprosessin jokaisessa vaiheessa Sinulla on mahdollisuus perua tai keskeyttää osallistumisesi tutkimukseen. Haastattelen kaikki tutkimukseen osallistuvat henkilöt itse ja haastattelut käydään yksilöhaastatteluina. Haastattelussa esitän osaamiseen, koulutukseen ja koulutustarve -teemoihin liittyviä kysymyksiä. Sinun suostumuksellasi nauhoitan haastattelut, sekä puhelimella että nauhurilla. Haastattelutilanne kestää noin tunnin.

Tutkimuksen aikana kerätyn tiedon käsittelen luottamuksellisesti. Analysoin aineiston itse eikä nimesi näy missään osassa tutkimusta. Tutkimusraportin kirjoitan myös niin, ettei yksittäistä tutkimukseen osallistujaa voida siitä tunnistaa. Aineiston hävitän viisi vuotta tutkimuksen valmistumisen jälkeen. Valmis pro gradu -tutkielma julkaistaan Itä-Suomen yliopiston kirjaston verkkosivuilla ja tulokset saatetaan raportoidaan artikkelina kotimaisessa tieteellisessä tai ammatillisessa lehdessä.

Pyydän Sinua lähestymään sähköpostitse sopiaksemme puhelinhaastatteluajan. Mikäli sinulla on avoimia kysymyksiä tutkimukseen liittyen tai haluat osallistua tutkimukseen, ota yhteyttä.

Kiitos jo etukäteen,

Miina-Liisa Flinkkilä, TtM-opiskelija, Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos, miinaf@student.uef.fi                                                                                                                                                                                                                                                                              Pro gradu tutkielman ohjaajat:

Päivi Kankkunen, TtT, Yliopistonlehtori, Dosentti, Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos, paivi.kankkunen@uef.fi

Anja Terkamo-Moisio, TtT, Tutkija, Itä-Suomen yliopisto, Hoitotieteen laitos, anja.terkamo-moisio@uef.fi

Sata vuotta siviilihautajaisia Suomessa – kirjoituskutsu uskonnottomista hautajaisista

terkamoJätä kommentti

Oletko osallistunut uskonnottomiin hautajaisiin? Oletko järjestänyt sellaiset? Haluaisitko itsellesi hautajaiset ilman minkään uskontokunnan rituaaleja – millaiset ne olisivat? Tämä kirjoituskutsu pyrkii tavoittamaan suomalaisten tunnustuksettomien hautajaisten moninaisuuden ja myös historian.

Tunnustuksettomat hautajaiset, uskonnottomat hautajaiset, siviilihautajaiset – samalla asialla on monta nimeä. On monta syytä järjestää hautajaiset ilman uskonnollisia symboleja tai minkään tietyn uskontokunnan rituaaleja. Poliittiset näkemykset, näkemys kirkon roolista yhteiskunnassa, henkilökohtainen kokemus uskonnon merkityksestä ovat vaikuttaneet ihmisten valintoihin vuosien kuluessa.

Kerro kirjoituksessasi ainakin seuraavat asiat, oman nimesi ja syntymävuotesi lisäksi:
1) missä ja milloin hautajaiset on järjestetty – jos et ole aivan varma, arviokin riittää.
2) Hautajaisten piirteet, kuten vieraiden määrä, paikka, puheet ja musiikki tai niiden puuttuminen, tunnelma ja tunteiden osoittaminen ovat kiinnostavia.

Muita kiinnostavia asioita ovat hautapaikan valinta, kuten myös se, tuhkattiinko vainaja vai oliko kyseessä arkkuhautaus. Voit kertoa vainajan ja hänen lähipiirinsä ajatuksista hautaukseen liittyen, jos vain tiedät niistä jotakin. Entä miten muut ihmiset, hautajaisvieraista hautausalan ammattilaisiin reagoivat hautajaisten uskonnottomuuteen? Voit myös kertoa omia kokemuksiasi hautajaisista – miltä niihin osallistuminen tuntui ja mitä ajattelet hautajaisista yleensä.

Kirjoituskutsu liittyy Sata vuotta siviilihautajaisia Suomessa -tutkimusprojektiin, jossa tutkijana on valtiotieteiden tohtori, sosiaalihistorian dosentti Ilona Pajari. Pajari on myös Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura ry:n (www.kuolemantutkimus.com) puheenjohtaja.

Kirjoita lyhyesti tai pitkästi, omalla tyylilläsi ja tavallasi. Kirjoitukset käsitellään luottamuksellisesti, eikä valmiissa tutkimuksessa eri kirjoittajia voi tunnistaa. Kirjoitukset luovutetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon nimellä tai nimimerkillä. Jos sallit kirjoituksesi luovutuksen arkistoon, kirjoita vastaukseesi: ”Kirjoitukseni saa luovuttaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon vapaasti käytettäväksi.”

SKS säilyttää ja saattaa aineiston käytettäväksi tehtäviensä täyttämiseksi lain sallimissa rajoissa ja hyvän tavan mukaisesti. SKS:n tehtävänä on edistää, tutkia ja tehdä tunnetuksi suomalaista kulttuuria. SKS:n arkistolla on lain mukaan oikeus käsitellä henkilötietoja yleisiin arkistointitarkoituksiin. Aineiston sisältämiä ja siihen liittyviä henkilötietoja käsitellään lain mukaan. Mikäli aineisto tallennetaan nimellä varustettuna, SKS säilyttää yhteystietoja tulevia yhteydenottoja ja arkistointitarkoitusta varten.

Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen kuolemantutkija@gmail.com 28.2.2019 mennessä. Lisätietoja voit kysyä samasta osoitteesta, myös siinä tapauksessa että haluat mieluummin lähettää kirjoituksesi paperiversiona postissa.

Kun vauvaonni vaihtuu kuolemansuruun

terkamoJätä kommentti

cofKuolleiden lasten muistopäivä tuntuu mielekkäältä ajankohdalta kirjoittaa viime perjantaina Helsingissä pidetystä väitöstilaisuudesta, jota kävin seuraamassa. Juha Itkonen puolusti väitöstutkimustaan ”Kun vauvaonni vaihtuu kuolemansuruun. Narratiivinen tutkimus kohtukuolemasta, lapsen kuoleman aiheuttamasta surusta ja selviytymisprosessista sekä kirkon tuesta”. Vastaväittäjänä toimi  Jari Kylmä Tampereen yliopistosta. Itkosen tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella kirkon tukea vanhempien kertomuksissa kohtukuolemasta sekä lapsen kuoleman aiheuttamasta suru- ja selviytymisprosessista.Lue lisää