Tämän kertaisen Belgian matkani ohjelmaan kuului viimeviikkoinen European Congress of Qualitative Inquiry, eli laadullisiin tutkimusmenetelmiin keskittyvä konferenssi. Vaikka konferenssi ei organisaatioltaan ollutkaan mielestäni kaikilta osin onnistunut, päiviin mahtui monta uutta ajatusta ja ideaa sekä tietenkin tuttujen ja tuntemattomien kohtaamisia.

Ensimmäinen ahaa-elämys tuli jo torstain key-note puheenvuoron aikana. Mats Alyesson puhui hyvin elävästi siitä, mikä tekee tutkimuksesta sekä tietenkin tutkijasta mielenkiintoisen. Hänen mukaansa olennaista on se, että osaa suhteuttaa sisällön yleisöön, eli käyttää sitä kieltä ja mielikuvia, joita kulloinenkin kuulija- tai lukijakunta parhaiten ymmärtää. Tämä on tietenkin hyvä muistaa aina, mutta etenkin apurahahakemuksia täytellessä. Lisäksi Alyesson korosti mysteerin rakentamista, koska mielenkiintoinen tutkimushan ratkaisee mysteereitä. Noh, voi olla, että edettyään urallaan tiettyyn vaiheeseen näiden mysteereiden rakentaminen sujuu helpommin ja tutkijanakin elämä on hieman vapaampaa. Itse huomasin kuitenkin miettiväni yleisössä istuessani, että ihan hirveän suuria loikkia mysteerien maailmaan en ns. urani tässä vaiheessa vielä uskalla ottaa. Painan tämän kuitenkin mieleeni, sinne taka-alalle, kenties siitä on jonain päivänä paljon hyötyä.

Mielenkiintoinen sessio oli myös torstai-iltapäivän symposium, jossa neljä kriminologian opiskelijaa kuvasivat kokemuksiaan haastatellessaan eliittiä, millä he tarkoittivat poliitikkoja, korkeassa asemassa olevia tuomareita tai akateemisella urallaan pitkälle edenneitä tiedemiehiä ja naisia. Kuten odottaa saattaa, tästä nousi session jälkeen mielenkiintoinen keskustelu, lukeutuvatko he todelliseen eliittiin, mutta se on mielestäni paitsi määrittelykysymys, myös maa- ja henkilökohtainen seikka. Joka tapauksessa, muutama asia oli yhteistä kaikissa esityksissä. Ensinnäkin, kaikki heidän kuvaamansa ryhmät olivat hyvin kiireisiä, minkä johdosta tutkijalta edellytettiin paljon joustavuutta sekä mahdollisuuksia sopeutua heidän aikatauluihinsa. Hieman hauskaa oli myös se, että etenkin poliitikot heidän kertomansa mukaan korostivat omaa asemaansa sekä heidän antamansa tiedon merkitystä. Että tiettyä kiitollista asennetta odotettiin. Tutkijahan ei tunnetusti pääse aiheestaan eroon missään tilanteessa, niinpä siinä kuunnellessani mietin, kuinka mielenkiintoista olisi tehdä tutkimus ensi vuonna siitä, miltä tämä tänään käynnistynyt eutanasian laillistamiseen liittyvä päätösprosessi on näyttäytynyt suomalaisten poliitikkojen kokemuksissa. Omaan tieteenalaan tämä ei todellakaan istu, mutta ehkä joku tutkii tätäkin joskus.

Itse esitin viimeistä kertaa haastatteluaineistoni tuloksia. Ne on kerätty vuodenvaihteessa 2012-2013 ja totesin että nyt alkaa aika olla niiden osalta täynnä. Samassa sessiossa oli omasta näkövinkkelistä kuitenkin koko konferenssin mielenkiintoisin esitys. Kales Sükrü oli tutkinut seksuaalivähemmistöjen kokemuksia terveydenhuollosta Turkissa haastattelututkimuksella. Sitä kuunnellessa nousivat kieltämättä nykyisin lyhyet niskavillani pystyyn, enkä voinut välttyä ajatukselta, kuinka eriarvoisessa maailmassa edelleen tänä päivänä elämme. Session jälkeen jatkoimme jutustelua ja ehdotin hänelle osallistumista syyskuussa pidettävään hoitotieteen etiikan konferenssiin, jonne tämä aihe sopisi erinomaisesti. Ehdotus sai osakseen positiivista mielenkiintoa, joten kuka tietää, ehkä kuulen lisää tästä tutkimuksesta myöhemmin.

Nyt tämä reissu alkaa olla kuitenkin taas taputeltu niin sanotusti. Tänään pakkaan laukkuni jälleen kerran ja huomenna työpäivän jälkeen suuntana on Brysselin lentokenttä. Yöllä on hyvä käydä nukkumaan omaan punkaan, joskin koiranpentumme Toivo todennäköisesti herättää perheen muut jäsenet, kun kotiin tulee joku ”vaarallinen” keskellä pimeyttä. Mutta tilanteen rauhoituttua…

Anja

p.s. Syyskuun konferenssiin on vielä 2 viikkoa aikaa jättää tiivistelmä. Lisää tietoa siitä löytyy täältä.