Ajatuksia eutanasiakeskustelusta

sdrKuten jo moneen otteeseen on todettu ja tiedotettu niin eutanasian laillistamiseen tähtäävä kansalaisaloite on kerännyt vaadittavan määrän kannatusilmoituksia, jotta eduskunnan on otettava kantaa asiaan. Kansalaisaloite luovutetaan eduskunnalle helmikuun aikana, minkä jälkeen jo nyt alkanut keskustelu tulee todennäköisesti kiihtymään entisestään. Kuluvalla viikolla katsoin Aamu-tv:n osan, jossa Sari Essayah ja Aino-Kaisa Pekonen keskustelivat aiheesta, edustaen täysin vastakkaisia mielipiteitä. Keskustelu sinäsnä oli erittäin asiallinen ja molemmat toivat siinä esiin omat argumenttinsa hyvin kiihkottomasti, mikä oli minun mielestäni positiivinen asia. Siitä huolimatta päällimmäiseksi tunteeksi jäi omalla kohdallani hienoinen hämmennys ja kysymys siitä, miten tätä eutanasiakysymystä käsitellään.

Ihan alkuun on todettava, että tämän kirjoituksen tarkoitus EI ole kohdentua yhteenkään henkilöön, vaan yleisemmin koko keskusteluun. Ymmärrän myös sen, että minun mielipiteilläni nyt ei sen suurempaa merkitystä ole, mutta siitä huolimatta kirjoitan tämän tänne. Aamu-tv:n keskustelussa Pekonen totesi, ettei lakeja voida säätää niin että ajatellaan jotain tulevaisuuden mahdollisia uhkakuvia, vaan tulisi ajatella mikä on tämän hetken tilanne. Pekonen totesi myös, että mikäli eutanasia laajenee, on asiaa mietittävä silloin uudelleen, nyt ollaan säätämässä mahdollisesti lakia tämän kansalaisaloitteen pohjalta.

Pekonen ei suinkaan ole ensimmäinen joka asian näin ilmaisee. Olen erinäisissä keskusteluissa, virallisissa ja epävirallisissa kuullut ja lukenut kommentteja joissa todetaan, että laajenemisen uhkakuva ei voi eikä saa vaikuttaa tämän hetken päätöksiin. Ja tämä kieltämättä pistää miettimään. Ensinnäkin se mietityttää sen johdosta, että ei mielestäni voi puhua vain uhkakuvasta, jos katsoo kehitystä Belgiassa, Luxemburgissa sekä Hollannissa. Näistä jokaisessa lain laajeneminen alkuperäisessä laissa määriteltyjen ihmisryhmien ulkopuolelle on tosiasia, ei uhkakuva. Tämän nosti esiin myös hoitamisen etiikan professori Carlo Leget Helsingin Sanomien haastattelussa. Eikä hänen tarkoituksensa ollut sen enempää tuomita kuin hyväksyä eutanasiaa, vaan nostaa esiin se, kuinka keskustelu laillistamisen jälkeen kokemuksen mukaan etenee.

Toki nyt voidaan väittää, että Suomessa tilanne tulisi olemaan erilainen, että meillä keskustelu ei etenisi ja mahdollinen laki pysyisi muuttumattomana. Noh, itseltäni kyllä usko puuttuu tähän täysin. En tiedä miksi Suomessa kehitys olisi erilainen, miten me eroamme tässä suhteessa toisista maista tai mitä voisimme tehdä niin että mahdollinen laajeneminen ei olisi meillä teema esimerkiksi 10 vuoden kuluttua?

Toivoisin tietenkin, että kun kansanedustajat omaa kantaansa miettivät ja vastaavat kysymykseen tulisiko eutanasia laillistaa, he myös pohtisivat mahdollisen lain pitkäaikaisseurauksia. Itse näkisin että se olisi sitä vastuullisuutta jota lain säätäjiltä ja kansanedustajilta voi odottaa ihan jokaisen lainsäädäntöprosessin yhteydessä. On hyvin lyhytnäköistä säätää laki, josta tietää jo säätäessään, että keskustelu sen muuttamisesta on vain ajan kysymys. Se jättää itselleni vaikutelman siitä, että tehdään tämä nyt näin ja annetaan toisten ”siivota sotkut” sitten myöhemmin.

Onko tämä laajenemiskeskustelu sitten syy vastustaa eutanasian sallivaa lakia? Ei välttämättä. Se riippuu jokaisen henkilön omasta näkemyksestä ja siitä onko hän valmis hyväksymään myös nämä seuraukset. Olisi kuitenkin mielestäni rehellisempää ja avoimempaa todeta että ”olen valmis hyväksymään eutanasian sallivan lain tietoisena siitä, että keskustelu sen laajenemisesta koskemaan myös muita ihmisryhmiä tullaan käymään tulevaisuudessa” kuin yrittää kieltää tämä odotettavissa oleva kehitys ja leimata se ”olemattomaksi uhkakuvaksi”, kuten edelleen hyvin usein tehdään. Jos keskustellaan, niin keskustellaan sitten avoimesti kysymyksen kaikista näkökohdista, ei ainoastaan niistä, jotka tukevat sitä omaa kantaa tai agendaa jota halutaan edistää.

Toinen seikka, mikä keskustelussa poikkeuksetta vaietaan, on se, että mikäli laki säädetään tämän kansalaisaloitteen pohjalta, se avaa mahdollisuuden eutanasiaan myös psyykkisen kärsimyksen perusteella. Eräs kansalaisaloitteessa kirjatuista kriteereistä kun on

” – Potilaalla on sietämättömiä fyysisiä ja/tai psyykkisiä oireita, kipuja ja kärsimyksiä, joita ei voida hyvänkään saatto- tai palliatiivisen hoidon avulla ja lääketieteen keinoin olennaisesti lievittää.”

Näin ollen kansalaisaloitteen hyväksynnän voidaan katsoa tarkoittavan myös eutanasian hyväksyntää myös psyykkisen kärsimyksen perusteella. Vaikka pidän itse erittäin tärkeänä ja hyvänä sitä, että ihmisiä ei aseteta eriarvoiseen asemaan heidän kärsimyksensä perusteella, on hieman ristiriitaista se, että keskustelu kohdistuu lähes kokonaan fyysiseen kärsimykseen. Psyykkisten syiden perusteella myönnettyjä eutanasioita tarkastellaan kaltevalle pinnalle joutumisena, vaikka esitys tällaisenaan antaisi siihen mahdollisuuden myös Suomessa. Ainakin periaatteellisella tasolla.

Olen aiemminkin todennut keväästä tulevan hyvin mielenkiintoinen tämän asian suhteen. Uskonette kun totean että vaikutelmani sen kuin voimistuu keskustelun edetessä.

Anja

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s