Syksyn menovinkki: Hoitotyön etiikan konferenssi 15.-16.9.2017

wp_20151206_16_56_30_proNäin alkuvuodesta minulla on ollut tapana nostaa esiin joitain mielenkiintoisia konferensseja ja muita menovinkkejä alkaneelle vuodelle. Tässä ensimmäinen nosto, jota voin lämpimästi suositella niin tutkijoille, terveystieteiden opiskelijoille kuin kaikille muillekin hoitotyön etiikasta kiinnostuneille. Konferenssin ilmoittautuminen on avautunut ja edullisemmat osallistumismaksut ovat voimassa toukokuun loppuun saakka.

Konferenssin järjestävät yhteistyössä Surreyn yliopisto ja Leuvenin katolinen yliopisto. Kaksipäiväinen konferenssi järjestetään Leuvenissa, Belgiassa. Nimensä mukaisesti konferenssissa painottuu hoitoyön etiikan ajankohtaiset aihealueet, joista järjestäjät ovat painottaneet vanhusten- sekä elämän loppuvaiheen hoitoon, etiikan koulutukseen sekä organisaatio etiikkaan liittyviä teemoja.

Konferenssin tiivistelmien jättö on avoinna 1.3.2017 asti.  Tiivistelmien enimmäispituus on 500 sanaa ja niiden toivotaan liittyvän konferenssin painopisteiden osa-alueisiin. Tarkempiin ohjeisiin sekä yksittäisiin osa-alueisiin voi tutustua täällä.

Lienee sanomattakin selvää, että aion itse osallistua tähän konferenssiin ja jättää oman tiivistelmäni arvioitavaksi. Konferenssin aihealue sopii omaan IDEC-projektiin paremmin kuin hyvin. Etenkin lauantain luento “Autonomy as a Relational Ethic in End-of-Life Care: A Critical Reflection for Nursing Practice” on omasta näkökulmastani erittäin mielenkiintoinen. Ongelmaksi muodostunee jälleen kerran se, että mielenkiintoisia esityksiä tulee olemaan enemmän, kuin mitä on mahdollista seurata. Mutta näin minulle käy monesti etiikan konferensseissa, onneksi on olemassa abstraktikirjat!

Verkostoitumisesta puhutaan paljon ja sen merkitys näyttää kasvavan vuosi vuodelta. Tämän voi tosin vain vahvistaa omaan kokemukseeni perustuen. Useat kontaktit on luotu juuri erilaisten konferenssien yhteydessä. Siitä näkökulmasta on ilo huomata, että kaksipäiväiseen konferenssiin on sisällytetty myös iltatapahtuma, jossa voi jakaa näkemyksiä ja keskustella etiikasta aihetta tutkivien ja siitä esitelmöivien ihmisten kanssa. Eli kokonaisuutena tarkastellen luvassa on antoisat päivät!

Anja

Konferenssin sivut.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s