Oletko osallistunut uskonnottomiin hautajaisiin? Oletko järjestänyt sellaiset? Haluaisitko itsellesi hautajaiset ilman minkään uskontokunnan rituaaleja – millaiset ne olisivat? Tämä kirjoituskutsu pyrkii tavoittamaan suomalaisten tunnustuksettomien hautajaisten moninaisuuden ja myös historian.
Tunnustuksettomat hautajaiset, uskonnottomat hautajaiset, siviilihautajaiset – samalla asialla on monta nimeä. On monta syytä järjestää hautajaiset ilman uskonnollisia symboleja tai minkään tietyn uskontokunnan rituaaleja. Poliittiset näkemykset, näkemys kirkon roolista yhteiskunnassa, henkilökohtainen kokemus uskonnon merkityksestä ovat vaikuttaneet ihmisten valintoihin vuosien kuluessa.
Kerro kirjoituksessasi ainakin seuraavat asiat, oman nimesi ja syntymävuotesi lisäksi:
1) missä ja milloin hautajaiset on järjestetty – jos et ole aivan varma, arviokin riittää.
2) Hautajaisten piirteet, kuten vieraiden määrä, paikka, puheet ja musiikki tai niiden puuttuminen, tunnelma ja tunteiden osoittaminen ovat kiinnostavia.
Muita kiinnostavia asioita ovat hautapaikan valinta, kuten myös se, tuhkattiinko vainaja vai oliko kyseessä arkkuhautaus. Voit kertoa vainajan ja hänen lähipiirinsä ajatuksista hautaukseen liittyen, jos vain tiedät niistä jotakin. Entä miten muut ihmiset, hautajaisvieraista hautausalan ammattilaisiin reagoivat hautajaisten uskonnottomuuteen? Voit myös kertoa omia kokemuksiasi hautajaisista – miltä niihin osallistuminen tuntui ja mitä ajattelet hautajaisista yleensä.
Kirjoituskutsu liittyy Sata vuotta siviilihautajaisia Suomessa -tutkimusprojektiin, jossa tutkijana on valtiotieteiden tohtori, sosiaalihistorian dosentti Ilona Pajari. Pajari on myös Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura ry:n (www.kuolemantutkimus.com) puheenjohtaja.
Kirjoita lyhyesti tai pitkästi, omalla tyylilläsi ja tavallasi. Kirjoitukset käsitellään luottamuksellisesti, eikä valmiissa tutkimuksessa eri kirjoittajia voi tunnistaa. Kirjoitukset luovutetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon nimellä tai nimimerkillä. Jos sallit kirjoituksesi luovutuksen arkistoon, kirjoita vastaukseesi: ”Kirjoitukseni saa luovuttaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon vapaasti käytettäväksi.”
SKS säilyttää ja saattaa aineiston käytettäväksi tehtäviensä täyttämiseksi lain sallimissa rajoissa ja hyvän tavan mukaisesti. SKS:n tehtävänä on edistää, tutkia ja tehdä tunnetuksi suomalaista kulttuuria. SKS:n arkistolla on lain mukaan oikeus käsitellä henkilötietoja yleisiin arkistointitarkoituksiin. Aineiston sisältämiä ja siihen liittyviä henkilötietoja käsitellään lain mukaan. Mikäli aineisto tallennetaan nimellä varustettuna, SKS säilyttää yhteystietoja tulevia yhteydenottoja ja arkistointitarkoitusta varten.
Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen kuolemantutkija@gmail.com 28.2.2019 mennessä. Lisätietoja voit kysyä samasta osoitteesta, myös siinä tapauksessa että haluat mieluummin lähettää kirjoituksesi paperiversiona postissa.
Paljon puhutaan siitä, kuinka kuolemaan liittyvät tavat ja riitit ovat muuttuneet ajan saatossa. Viimeisimmässä Historiallisessa Aikakauskirjassa julkaistiin artikkeli, jossa kuvataan ortodoksikarjalaisia tapoja sekä vainajan muistamista. Kuten kirjoittajakin toteaa, niissä korostui yhteisöllisyys sekä pragmaattinen etiikka. Tuohon aikaan vainajaa arvostettiin koska hänen ajateltiin kuoltuaankin olevan tekemisissä elävien kanssa ja hänelle uskottiin olevan samanlaisia tarpeita sekä tuntemuksia kuin elävilläkin. Kirjoitan tässä niistä tavoista, jotka koskivat kuolemaa hautajaisten päättymiseen saakka, mutta suosittelen artikkelin lukemista myös kuolleen muistamiseen liittyvien tapojen osalta, ne ovat hyvin mielenkiintoisia.
Viime viikolla vierailin Barcelonassa, jossa lauantain ohjelmaan kuului vierailu Montjuïcin hautausmaalla. Hautausmaan yhteydessä oli museo, jossa esiteltiin ruumisvaunuja, joilla ”ennen vanhaan” vainajat kuljetettiin viimeisellä matkallaan. Tavat ovat muuttuneet, hautajaissaattueet pienentyneet tai kadonneet kokonaan ja kuljetuskin hoituu nykyään ruumisautossa. Itse katselin vanhoja vaunuja suurella mielenkiinnolla, makaaberia tai ei, mutta huomasin ajattelevani, että niissä on oma viehätyksensä.
Anja Terkamo-Moisio 