Eutanasiakeskustelun uusi nousu

Viimeiset viikot ovat todentaneet sen, mitä itse jo kesästä lähtien olen ounastellut: yhteiskunnallinen keskustelu eutanasiasta ja lääkäriavusteisesta itsemurhasta on jälleen aktivoitunut. Tämä aktivoituminen on luonnollisesti yhteydessä uuteen kansalaisaloitteeseen joka avautui 2.11.2023. Tuon jälkeen eutanasia on noussut säännöllisesti muutaman päivän välein esiin median eri kanavilla. Kuten elokuussa antamassani haastattelussa nostin esiin, tämä keskustelu nousee pintaan noin 10 vuoden välein, joten ajankohta ei sinänsä ole yllättävä.

Tälle keskustelulle on tarvetta, sen osoittaa sekä edellisen kansalaisaloitteen keräämät yli 63 000 kannatusilmoitusta sekä tosiasia, että kahdessa viikossa yli 25 000 henkilöä on käynyt ilmaisemassa kannatuksensa avoinna olevalle kansalaisaloitteelle. Edellisen lisäksi keskustelun aktivoituminen osittaa myös sen, että osalle yhteiskuntaamme tämä asia on merkityksellinen vuosiluvusta tai edellisestä keskustelusta kuluneesta ajasta huolimatta.

Keskustelusta ei ole odotettavissa yhtään sen helpompaa tai yksinkertaisempaa kuin koskaan aiemminkaan. Ja tämä on mitä parhain asia, koska samalla keskustellaan ihmiskunnan perusarvoista, kuten oikeudesta elämään, ihmisarvosta, autonomiasta ja oikeudenmukaisuudesta. Näiden teemojen käsittely ei mielestäni saakaan olla helppoa. Samoin ajatus eutanasiasta herättää toisinaan hyvinkin vahvoja tunteita, mikä todennäköisesti tulee värittämään keskustelua eri foorumeilla. Toivon kuitenkin osaltani, että keskustelijat olisivat valmiita kuulemaan ja tunnustamaan erilaiset näkemykset sekä oikeuttamaan ne, koska tähän kysymykseen ei ole, eikä koskaan tule olemaan ”yhtä oikeaa” vastausta. Oli lopputulos mikä tahansa, se tulee koostumaan eri kokoisista ja laatuisista kompromisseista. Toisaalta, mikäli aitoa halua keskustelun edistämiselle ei ole tai osallistujat eivät ole valmiita kuuntelemaan omasta näkemyksestä eriäviä mielipiteitä, yhteisen ymmärryksen löytymiselle ole todellista mahdollisuutta. En tiedä, mutta otaksun että tämä on ollut eräs vaikuttava tekijä siihen, ettei STM:n asettama työryhmä lopulta päässyt yhteisymmärrykseen eutanasian osalta.

Toinen asia, mikä käytävää keskustelua haastaa, on se käsitteiden monitahoisuus, jota eri osallistujat käyttävät. Viimeisin esimerkki on lääkäriavusteisen itsemurhan nimittäminen ”lääkäriavusteiseksi kuolemaksi”. Tämä on omasta mielestäni keinotekoinen rakennelma, jossa käytännössä toteutettu itsemurha halutaan ilmaista positiivisemmassa mielessä, jotta positiivinen suhtautuminen siihen olisi helpompaa. Valitettavasti tämä kuitenkin todennäköisesti myös sekoittaa etenkin kansalaisten käsityksiä vielä entisestään, vaikka jo vuosia on kirjoitettu siitä, kuinka päinvastoin tulisi pyrkiä käsitteiden selkeyttämiseen ja yhtenäistämiseen.

Aiheen ollessa edellisen kerran ajankohtainen keskustelu käytiin lääkäreiden ohella pitkälti poliitikkojen, eri uskontokuntien edustajien sekä kansalaisryhmien välillä. Sairaanhoitajien ääni jäi kuulumattomiin, vaikka he viettävät paljon aikaa potilaiden kanssa ja usein ovat se ensimmäinen henkilö, jolle kuolemaa toivova pyyntönsä esittää. Heillä on kansainvälisten tutkimusten mukaan keskeinen asema eutanasiaprosessissa aina pyynnön esittämisestä potilaan kuoleman jälkeiseen aikaan, jolloin he tukevat kuolleen läheisiä. Edelleenkään sairaanhoitajilla ei ole oikeutta kieltäytyä esim. osallistumisesta aborttiin omaan vakaumukseen tms. perustuen. Laajemmassa kontekstissa näen tämän kysymyksen ajankohtaisuuden ja merkityksen kasvavan, riippuen nyt alkaneen keskustelun lopputuloksesta. Näin ollen itse ajattelen, että sairaanhoitajien edustajien tulisi aktiivisesti ottaa osaa eutanasiaa koskevaan keskusteluun, koska sen lopputulos mitä suurimmassa määrin koskee myös meidän ammattiryhmäämme. Tässäkin mielestäni sanonta ”If you are not at the table, then you are on the table” on erittäin osuva.

Anja

Pitääkö olla huolissaan?

Olin eilen esikoiseni kanssa ”sukulaiskierroksella”, mikä tarkoittaa reilu 600 km ajomatkaa sekä useita kohtaamisia sekä lukuisia kuppeja kahvia. Autossa istuessamme kiinnitin huomiota uutisissa mainittuun Kunnallisalan kehittämissäätiön toteuttamaan kyselyyn kansalaisten näkemyksiin suomalaisesta keskustelukulttuurista sekä mediasta. Kysely on toteutettu 1013:lle, 18–79-vuotiaalle kansalaiselle 16.-20.9.2023, eli tulokset ovat erittäin ajankohtaiset.

Tulosten mukaan poliittisyhteiskunnallinen viestintäilmapiirimme on surkea, johtuen siitä, että siinä kärjistetään liikaa ja ymmärretään tahallisesti väärin toisten sanomaa. Samoin suuri enemmistö vastaajista kritisoi klikkiotsikoita ja koki median kärjistävän sekä tarpeettomasti liioittelevan käsittelemiään asioita. Kuulun itse tähän enemmistöön, joka toisinaan kokee paitsi turhautumista myös ns. ”yleistä väsymistä” toinen toistaan sensaatiomaisimpiin otsikoihin, ilman että itse artikkelin sisältö mielestäni oikeuttaisi otsikointia. Median klikkiotsikot ja poliittinen keskustelu ovat aiheina tärkeitä, mutta ne eivät ole syy tämän kirjoituksen otsikkoon.

Lukiessani kyselyn tuloksia pysähdyin toden teolla lukiessani, että enemmistö (76 %) vastanneista koki myös tavallisten kansalaisten tahallisesti ymmärtävän väärin toistensa sanomisia ja että tämä kokemus on yleistynyt viimeisen viiden vuoden aikana. Yli puolet (57 %) myös kuvasivat arastelevansa osallisuutta keskusteluun ajankohtaisista poliittisista asioista, johtuen toisten ihmisten liian kiivaista reaktioista. Ja tästä meidän mielestäni pitäisi todellakin olla huolissamme, koska tämähän käytännössä tarkoittaa paitsi yhteiskunnallisen ja yhteiskunnassamme käytävän kuihtumista, myös sen polarisoitumista entisestään.

Pessimistisimmässä mielikuvassani tulevaisuuden keskustelu rajoittuu eri ääripäitä edustavien väliseksi ”huuteluksi” joka ei edistä itse asiaa lainkaan. Tästä minulla on omakohtaista kokemusta eutanasiakeskustelun yhteydessä, joka pahimmillaan on ollut juuri tuollaista oman näkemyksen puolustamista vailla aitoa halua edes kuunnella, saati sitten ymmärtää toisella tapaa ajattelevia. Ja kuten tiedämme, tämä(kään) keskustelu ei ole edennyt senttiäkään mihinkään suuntaan. Mutta onko tämä se tulevaisuuden trendi kaikessa yhteiskunnallisessa keskustelussa? Jos on, niin edessämme on mielestäni suuria haasteita yhteisten asioiden edistämisessä ja hoitamisessa.

Työskentelen itse tiedekorkeakoulussa, jossa oletusarvona omalle toiminnalleni on osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tämä osallisuus ottaa erilaisia muotoja, kuten kommenttipuheenvuorojen kirjoittaminen ammattilehtiin tai vaikkapa Hesarin mielipidepalstalle. Yksi muoto on myös sosiaalisen median hyödyntäminen ja osallistuminen siellä käytävään keskusteluun. Muistatte varmaan keskusteluja siitä, miksi tutkijat eivät ole aktiivisempia sosiaalisen median eri kanavilla. Tämän kyselyn tulokset tuottavat osaltaan vastauksia myös tähän kysymykseen. Esimerkiksi itse olen jättäytynyt X:stä lähes kokonaan pois, koska totesin että vaikka sitä kautta tavoittaa suuren ryhmän ihmisiä, aitoa keskustelua harvoin syntyy koska usein syöte täyttyy jostain ihan muusta kuin aiheeseen liittyvästä keskustelusta.

Tiedän, että koska nostan esiin haasteen, tulisi minulla olla tarjota myös jokin noheva ratkaisuehdotus. Ja myös tätä olen pohtinut niin työssäni kuin sen ulkopuolellakin jo hyvän aikaa. Valitettavasti ”eureka-ilmiö” loistaa kohdallani poissaolollaan, joten minulla (kuten ei monella muullakaan) ole tarjota uutta ja tehokasta tapaa tilanteen nopeaan ratkaisuun. Olen kuitenkin sitä mieltä, että keskustelukulttuuria ja argumentaatiota on mahdollista ja tulisikin harjoitella säännöllisesti ja erilaisissa asiayhteyksissä. Tätä omat opiskelijani (samoin kuin minäkin) harjoittelevat niin kirjallisesti kuin suullisestikin eri opintojaksoilla. Myös tässä asiayhteydessä koen, että asian ääreen pysähtyminen ja sen toisen osapuolen aito kohtaaminen, oli se sitten virtuaalisessa tai fyysisessä ympäristössä, ovat keskeisiä tekijöitä rakentavan ja hedelmällisen keskustelun syntymiselle. Yhteiskuntaamme pidetään yhä kiivastahtisempana ja ihmisten keskittymiskyvyn kuvataan heikentyneen, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa yhteiskunnallisen keskustelun heikentymistä, vai tarvitseeko?

Anja

Lähde: KAKS. 2023. Enemmistön mielestä Suomessa ymmärretään tahallaan väärin toisten sanomisia ja kiivaillaan – media kärjistää asioita klikkiotsikoilla. Luettavissa: https://kaks.fi/wp-content/uploads/2023/10/tutkimusosio-enemmiston-mielesta-suomessa-ymmarretaan-tahallaan-vaarin-toisten-sanomisia-ja-kiivaillaan-media-karjistaa-asioita-klikkiotsikoilla.pdf

Hollannin eutanasiaan liittyvä rikostutkinta johti syytteeseen

oznorHuhtikuussa kirjoitin Hollannin ensimmäisestä, rikostutkintaan johtaneesta eutanasiatapauksesta. Muistan edelleen, miten moninaisia ajatuksia tapaus tuolloin herätti, suuntaan jos toiseenkin ja kirjoitinkin loppuun, että ainakin itselläni kysymys siitä, halusiko tapauksen potilas oikeasti kuolla. Eilen illalla Helsingin Sanomat kirjoitti, että Hollannissa on päätetty nostaa syyte kyseisessä tapauksessa toiminutta lääkäriä kohtaan.Lue lisää

Somen käyttö edelleen vähäistä tutkijoiden keskuudessa

WP_20161112_12_13_04_ProTämän vuoden huhtikuussa Kunnallisalan kehittämissäätiö (KAKS) toteutti kyselyn kunta-alan tutkijoiden keskuudessa heidän sosiaalisen median käyttötavoistaan, someen liittyvistä käsityksistä sekä heidän arvioistaan somen roolista tulevaisuudessa. Kutsu lähetettiin yhteensä 360 tutkijalle, joista 95 vastasi kyselyyn reilun viikon aikana. Edellisen kerran KAKS toteutti vastaavan kyselyn vuonna 2014, jolloin 120 tutkijaa osallistui siihen. Vuoden 2014 tuloksista kirjoitin aiemmassa blogissani otsikolla ”Tutkijat somessa: A never ending story?”Lue lisää