Olen ollut tämän viikon Barcelonassa, josta käsin olen seurannut uusimman ja samalla neljännen eutanasian laillistamiseen tähtäävän kansalaisaloitteen ensimmäisiä päiviä. Seuraaminen ei ole ollut erityisen vaikeaa, koska tämä aloite on saanut paljon näkyvyyttä mediassa, mikä todennäköisesti liittyy sen taustalla oleviin henkilöihin. Näkyvyys saattaa myös olla osoitus muuttuneesta ilmapiiristä, kuten Iiro Viinanen on haastatteluissa todennut. Niin tai näin, tätä kirjoittaessani aloite on kerännyt 24 136 kannatusilmoitusta, mikä on huomattavasti enemmän kuin kaikki edelliset aloitteet yhteensä.
Itse aloite on kieltämättä hyvin tehty ja muotoiltu. Se on selkeä ja noudattaa maailmalla voimassa olevia, eutanasian hyväksyviä lakeja sekä ehdoiltaan että muotoilultaan. Mikäli nyt jotain on kritisoitava, niin ehkä sitä, ettei eutanasiaa ole määritelty sen tarkemmin kansalaisaloitteessa. Eli loppupeleissä se jää allekirjoittajan tulkittavaksi, mitä aloitteen laatijat eutanasialla tarkoittavat. Toisaalta taas kuuntelin aamu tv:n lähetyksen ja siinä ainakin osallistujat tekivät selkeän eron eutanasian ja avustetun itsemurhan välille, joten määritelmän pois jättäminen itse aloitteesta saattaa olla vain vahinko. Mene ja tiedä.
Se, mitä aloitteessa erityisesti arvostan, on seuraava lause: ”Lääkäreille tai hoitohenkilökunnalle ei tule asettaa velvoitetta osallistua eutanasian toteuttamiseen”. Ensimmäistä kertaa hoitohenkilöstön rooli otetaan selkeästi esiin kansalaisaloitteessa, lisäksi tämä lause vastaa siihen suurimpaan huoleen, jonka haastattelututkimukseeni osallistuneet sairaanhoitajat nostivat esiin.
On totta, että eräässä aiemmassa kansalaisaloitteessa sanotaan, että lääkärin on keskusteltava potilaan eutanasiatoiveesta mahdollisen hoitajaryhmän kanssa ja ettei ketään voida pakottaa avustamaan eutanasian suorittamisessa. Mielestäni kuitenkin nyt käynnissä oleva kansalaisaloite tuo hoitajien roolin selkeämmin esiin, mikä on mielestäni ensiarvoisen tärkeää ottaen huomioon sen, kuinka paljon aikaa he viettävät potilaiden kanssa.
Mitä tämä nyt sitten tarkoittaa käytännössä? Voi olla, että vahvasta alusta huolimatta aloite ei kerää tarvittavaa 50.000 kannatusilmoitusta ja asia ei etene eduskunnan käsiteltäväksi. Voi kuitenkin myös olla, että tarvittava määrä täyttyy ja eduskunnan on otettava kantaa aiheeseen, mikä tulisi varmasti olemaan ihan oma lukunsa. Voitte olla varmoja että niitä keskusteluja seuraisin kieltämättä erittäin suurella mielenkiinnolla, täysin riippumatta siitä, tullaanko eutanasiaa koskaan laillistamaan tässä maassa.
Mielestäni kansalaisaloitteen jo nyt saama kannatus on kuitenkin selkeä osoitus siitä, että keskustelua tulisi käydä edelleenkin. Ei pelkästään eutanasian puolesta tai vastaan, vaan myös asioista, jotka siihen liittyvät joko välillisesti tai välittömästi. On sanomattakin selvää, että mielestäni viimeistään tässä vaiheessa meistä jokaisen tulisi muodostaa oma näkemyksensä aiheesta ja myös osallistua keskusteluun niissä rajoissa kuin se itse kullekin on mahdollista. Toki jokaisella on oikeus olla osallistumatta, mutta se voi tarkoittaa käytännössä sitä, että ratkaisu suuntaan tai toiseen tullaan tekemään ”toisaalla” ja sitten on tultava toimeen vallitsevan tilanteen kanssa.
Edelliseen viitaten olen odottanut, koska esimerkiksi sairaanhoitajaliitto toisi kantansa esiin tässä asiassa. Tähän mennessä en ole nähnyt yhtään kannanottoa enkä edes kommenttia aiheeseen liittyen, mitä olen kieltämättä hieman ihmetellyt. On tietenkin mahdollista, että en ole kannanottoa huomannut mutta jotenkin minusta näyttää siltä, että keskustelu käydään jälleen lähinnä lääkäreiden, uskontokuntien edustajien sekä poliitikkojen välillä. Toivoisin kuitenkin, että sairaanhoitajien puolenpitäjänä profiloituva liitto olisi aktiivinen keskustelukumppani aiheessa joka toteutuessaan vaikuttaisi heidän jäsentensä työnkuvaan. Vai onko niin, ettei mediaa kiinnosta hoitohenkilöstön näkemys asiasta? Tämä ei vastaa ainakaan sitä kokemusta, joka itselleni on muodostunut.
Luennoin tänään Barcelonalaisille sairaanhoitajaopiskelijoille eutanasiasta. Luentoni lopussa totesin keskustelun etenemisen kannalta olevan tärkeää kunnioittaa toisten näkemystä, vaikka se olisikin täysin sen oman mielipiteen vastainen. Kävi tässä kansalaisaloitteessa niin tai näin, toivoisin että tämä toteutuisi myös meidän yhteiskunnallisessa keskustelussamme.
Anja
Anja Terkamo-Moisio 
Kiitos hyvästä blogista! Dame Cicely Saunders aikanaan totesi, että jokaisella hospicen työntekijällä tulisi olla itseään varten mahdollisimman selvä käsitys siitä, mistä kuolemassa on kysymys, vaikka kaikilla ei tarvitse olla sama. Näkemyksethän lähestyvät toisiaan tositilanteissa kummasti.
Pidin osastotuntia palliatiivisen osaston henkilökunnalle. Osastonhoitaja kertoi, miten hän oli joutunut vuosia aikaisemmin käyttäytymään potilaan omaisena jopa häijysti saadakseen kuolevalle äidilleen kunnon kipulääkityksen. Kokemuksensa vuoksi hän suhtautui periaatteessa myönteisesti eutanasiaan. Tällä ei kuitenkaan ollut merkitystä osaston toimintaan, siellä toimittiin hyvän hoidon hengessä. Tästä tuli ajatus, että henkilön periaatteellinen kanta eutanasiaan voi liittyä hänen henkilökohtaiseen kokemusmaailmaansa ja on osa hänen omaa psyykkistä prosessiaan. Esko Seppäsen tai Esko Valtaojan osalta näin varmaan onkin. Ilkka Taipaleen osalta kansalaisaloite sopii hyvin hänen yhteiskunnallisen vaikuttajan profiiliinsa.
Minun mielestäni on aina ensiksi kysyttävä, onko potilas oikeassa hoitopaikassa. Palliatiiviseen hoitoon erikoistunut anestesialääkäri (Reino Pöyhiä) arveli saavansa kivun pois keneltä tahansa tarvitsematta tavoitella potilaan kuolemaa. Intention merkityksestä Kalle Mäki ja Heikki Pälve keskustelivatkin juuri viimeisimmässä Lääkärilehdessä.
Väitöskirjasi uutisoitiin muuten Etelä-Saimaassa otsikolla ”Eutanasia sallitaan”, vaikka selvästi kerrot tiedotteessasi aineistosi rakenteesta ja annat ohjeen löydösten tulkinnasta. Lehti julkaisi tarkennukseni viikon viivyttelyn jälkeen.
Väitöskirjani Saattajat (Oulu 1981) aineistona olivat lääkärien, sairaanhoitajien ja apuhoitajien vastaukset kyselyyn, yhteensä 591. Halusin tutkia ja havainnollistaa juuri sitä, miten eri henkilökuntaryhmien käsitykset painottuivat eri tavoin. Lääkärit kritisoivat kuolevan aktiivista hoitolinjaa voimakkaimmin – siis omaa toimintaansa. Sairaanhoitajilla oli eniten en osaa sanoa -vastauksia, apuhoitajien hoivapainotteinen suhtautuminen oli ehjin. Aiheellisesti kysyt, miksi sairaanhoitajat ovat vaitonaisia, vaikka heillä olisi viisautta vaikka muille jakaa. Lääkäreille kuuluu diagnostiikka, hoitolinja ja ennusteen arviointi (joka usein menee pieleen), mutta kokijoina, maallikkokehyksessä Anssi Peräkylän antamassa merkityksessä, olemme kaikki ammattiryhmät samassa asemassa.
Uuteen kansalaisaloitteseen en osaa ottaa kantaa. Keskustelun virittäjänä – OK. Mutta klinikkaan ei pitäisi tuoda juridisia elementtejä enempää kuin on välttämätöntä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Hei Antti,
näinhän se on, että mitä selkeämpi kuva itsellä on kuolemasta ja sen merkityksestä, sitä helpompaa se on kohdata myös työelämässä. Yksityiselämässa tilanne on eri, johtuen surusta, joka läheisen menetykseen liittyy aina tavalla tai toisella. Enkä tarkoita tällä sitä, etteikö hoitava henkilöstö tuntisi empatiaa työssään, vaan sitä että kuolema näyttäytyy ammatissa erilaisena.
Tämä pätee myös eutanasiaan ja onkin esitetty, että lääkäreiden, sairaanhoitajien ja kansalaisten eriasteinen hyväksyntä olisi osaltaan sidoksissa heidän rooliinsa eutanasiaprosessissa. Lääkäreille ohjataan edelleen suurin vastuu (paitsi Kanadassa) sekä päätöksestä että toteutuksesta, minkä johdosta asenteen ovat kielteisimmät. Sairaanhoitajat ovat potilaan mukana elämän loppuvaiheessa hyvin tiiviissä hoitosuhteessa. Kansalaiset eivät EHKÄ niin usein ajattele sitä toteuttajan tai saattajan roolia, vaan usein sitä potilaan osaa ja kärsimystä. Voi olla että tästä syystä ne asenteet ovat kaikkein myönteisimmät. Toki tähän vaikuttavat monet muutkin seikat, joita tulen tarkastelemaan tulevassa projektissani, mikäli sille saan tarvittavan rahoituksen.
Väitöskirjani tulokset saivat yllättävän paljon huomiota, sekä positiivista että negatiivista, enkä rehellisesti sanottuna edes tiedä missä kaikkialla se on mainittu. Kiitos sinulle että olet huomauttanut epäohdasta, vaikka sen korjaaminen on nähtävästi kestänytkin. 🙂
Tällä hetkellä näyttää todellakin siltä, että kansalaisaloite voisi saavuttaa tarvittavan äänimäärän, jolloin keskustelu on väistämätön. Se olisi erittäin hyvä asia, riippumatta keskustelun lopputuloksesta. Mutta sen jälkeen asia olisi ainakin kertaalleen huolellisesti käsitelty. Tosin on pakko todeta että toivoisin keskustelun koskevan eutanasiaa, eikä ”jotain sinne päin” kuten usein on vaarana. Mutta katsotaan mitä tapahtuu.
Anja
TykkääTykkää