Kun kaikki ei suju suunnitelmien mukaan…

wp_20161112_12_13_45_proMuutama päivä sitten YLE uutisoi pitkittyneestä teloituksesta, joka oli kestänyt 34 minuuttia. Todistaja oli kuvannut teloitettavan vangin haukkoneen henkeään, yskineen ja kohottaneen rintaansa toistuvasti teloituksen alkuvaiheessa 13 minuutin aikana. En tiedä miksi, mutta tämä uutinen toi mieleeni avustettua kuolemaa koskevan keskustelun, etenkin sen osuuden, jossa avustettua kuolemaa (käsittäen sekä lääkäriavusteisen itsemurhan että eutanasian) kuvataan keinona taata ihmiselle inhimillinen ja ”helppo” kuolema. Tosiasia kuitenkin on, ettei mikään keino toimi aina ja kaikissa olosuhteissa.

Samassa yhteydessä muistin erään lukemani artikkelin, joka julkaistiin tänä vuonna JAMAssa. Siinä kirjoittajat olivat nostaneet esiin myös lääkäriavusteiseen itsemurhaan ja eutanasiaan liittyviä komplikaatioita. Esimerkiksi Oregon, jossa lääkäriavusteinen itsemurha on sallittu, on raportoinut kuuden (0.7%) potilaan tulleen uudelleen tajuihinsa otettuaan tappavan lääkeannoksen vuosien 2005-2012 välillä. Tätä ei tosin luokiteltu komplikaatioksi. Sitä vastoin oksentaminen lääkkeenoton jälkeen, oli komplikaatio, jota ilmeni 2.4% tapauksista Oregonissa ja 1.4% Washingtonissa, jossa lääkäriavusteinen itsemurha on myös sallittua.

Kyseisen artikkelin mukaan Oregonissa kuolema seurasi keskimäärin 25 minuutin kuluttua lääkkeen ottamisesta. Pisimmillään kuolema kesti kuitenkin Oregonissa raportoiduissa tapauksissa 104 tuntia lääkkeen ottamisesta, mikä on enemmän kuin 4 päivää. Sitä kuinka monen ihmisen kohdalla kuolema pitkittyi, ei ole raportoitu. Washingtonissa ainoastaan 66.8% potilaista kuoli alle 90 minuutin kuluttua lääkkeen ottamisesta, kun pisimillään kuolema seurasi 30 tunnin kulutta lääkkeen ottamisesta, mikä sekin on enemmän kuin päivä.

Hollannissa tehtiin tutkimus vuonna 2000, eli ennen eutanasian laillistamista. Siinä tutkittiin 649 tapausta, joista 1.8% potilas tuli uudelleen tajuihinsa ja 12.3% kuolema kesti odotettua pidempään tai potilas ei menettänyt tajuntaansa lääkäriavuteisen itsemurhan kohdalla. Lisäksi 9.6% potilaista oli nielemisvaikeuksia ja muita komplikaatioita kuten esimerkiksi oksentamista esiintyi 8.8% tapauksista. Eutanasian osalta komplikaatiot olivat tämän tutkimuksen mukaan vähäisempiä verrattuna lääkäriavusteiseen itsemurhaan. Teknisiä ongelmia, kuten vaikeutta asettaa kanyyli esiintyi 4.5% tapauksista ja 3.7% potilasta kärsi muista komplikaatioista joihin sisältyi oksentaminen tai erilaiset lihasten nykimiset eli kontraktiot. Lähes prosentti (0.9%) potilaista heräsi koomasta ja 4.3% tapauksista kuolema kesti odotettua pidempään tai potilas ei menettänyt tajuntaansa.

Nyt on toki muistettava, että Hollantilaistutkimus on jo 16 vuotta vanha ja toteutettu ajankohtana, jolloin avustettu kuolema ei ollut laillista. Eli on syytä olettaa käytänteiden kehittyneen. Mutta siitä huolimatta on mielestäni tärkeää ymmärtää se, että jokaiseen toimenpiteeseen (jollainen myös tavalla tai toisella avustettu tai tuotettu kuolema on), liittyy omat riskinsä. Ei ole olemassa keinoa jossa ns. ”onnistuminen” olisi 100% varmaa.

Mitä se tarkoittaa esimerkiksi ihmisen kohdalla, joka syystä taikka toisesta tulee uudelleen tajuihinsa tai ei menetä tajuntaansa lainkaan, voi jokainen vain kuvitella. Ihan samalla tavoin voi kuvitella miltä tuntuu paikalla olevasta läheisestä, mikäli potilaalla esiintyy lihasten nykimistä, oksentelua tai kuolema kestääkin tunteja, pahimmillaan päiviä. Puhumattakaan toimenpiteen toteuttajasta… Uskallan väittää että näissä tapauksissa se kuvaus inhimillisestä kuolemasta ei välttämättä ole aivan osuva.

Eli kun asiasta keskustellaan, tulisi mielestäni ottaa myös nämä seikat huomioon. Ja vaikka joskus kuuleekin sanottavan, että ”se on ihan sama kuka kuolettavan lääkkeen antaa”, uskalla olla tästä hyvinkin eri mieltä. Se saattaa pitää paikkaansa tapauksissa, jotka sujuvat kaikkien suunnitelmien mukaan, mutta heti, kun jokin asia lähtee menemään pieleen, on lääketieteellinen ammattitaito kultaakin kalliimpi.

Anja

Lähde: Emanuel E, Onwuteaka-Philipsen B, Urwin J &Cohen J. 2016.  Attitudes and Practices of Euthanasia and Physician-Assisted Suicide in the United States, Canada, and Europe. JAMA;316(1):79-90. doi:10.1001/jama.2016.8499

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s