50 573 kannatusilmoitusta

eutanasia

Esko Seppäsen ja Iiro Viinasen vireille panema kansalaisaloite ”Eutanasia-aloite hyvän kuoleman puolesta” on ylittänyt tänään 50.000 kannatusilmoituksen rajan. Näin ollen asia etenee eduskunnan käsiteltäväksi ensi toukokuun jälkeen. Haluan onnitella vireillepanijoita kansalaisaloitteen saaman kannatuksen johdosta. Tämä on selkeä osoitus eutanasia-keskustelun tarpeesta yhteiskunnassamme ja nyt se odotettu sekä pelättykin keskustelu on siis edessä maan korkeimmalla taholla.

Itse toivon että keskustelu käydään monista eri näkökulmista sekä toisia osallistujia kunnioittavalla tavalla. On tärkeää keskustella myös eutanasiaan liittyvistä epäluuloista sekä siihen liittyvistä peloista, ei ainoastaan sen mahdollista eduista. Toivonkin että sekä kannattajat että vastustajat aidosti pysähtyvät kuuntelemaan toistensa puheenvuoroja. Lienee sanomattakin selvää, että mielestäni viimeistään nyt tulisi jokaisen miettiä omaa näkemystään asiasta ja osallistua tulevaan keskusteluun mahdollisuuksiensa mukaan.

Ensisijaista tulevassa keskustelussa on myös huomioida hoitohenkilöstön rooli, sekä mikäli eutanasian laillistamiseen päädytään, heidän oikeutensa kieltäytyä osallisuudesta eutanasiaprosessiin. Tämä on nostettu esiin myös kansalaisaloitteessa, mistä olen iloinen.

En olisi vielä pari vuotta sitten uskonut, että tämä päivä koittaisi näinkin pian, rehellinen ollakseni. Mutta nyt tilanne on tämä ja kissa on nostettu pöydälle niin sanotusti. Uskon että keskustelusta tulee vilkas ja hyvinkin mielenkiintoinen. Mutta sen lopputulosta en lähtisi kuitenkaan arvuuttelemaan, niin moni asia on edelleen selvittämättä.

Anja

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s