Suomessa eutanasiakeskustelu on tällä hetkellä jälleen ajankohtaisempi kuin koskaan. Sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti asiantuntijakuulemiset tämän viikon tiistaina, jolloin itsekin kävin Helsingissä kuultavana. Tänään valiokunnassa on ollut valmisteleva keskustelu, osa 1, jatkoa seuraa kokousohjelman mukaan ensi keskiviikkona. Sekä kannattajat että vastustajat odottavat enemmän tai vähemmän jännittyneinä valiokunnan ratkaisua ja mediassa asiaa puidaan taas antaumuksella.
Totuttuun tapaan katseet kääntyvät kohti Belgiaa sekä Hollantia, onhan näissä maissa pisin kokemus eutanasiasta ja sen harjoittamisesta. Poikkean tästä ja nostan keskusteluun Kanadan, jossa on tuorein eutanasialaki vuodelta 2016. Kanadan lainsäädäntö on myös siinä ainutlaatuinen, että se asettaa tietyn koulutustason omaavat sairaanhoitajat (Nurse practitioner) samaan asemaan lääkäreiden kanssa eutanasiaan liittyvän päätöksenteon ja toteutuksen suhteen. Ja tämä jos mikä on etenkin hoitohenkilöstön kannalta merkittävä kehityssuunta, joka on jo vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan edelleenkin keskusteluun myös niissä maissa, joissa eutanasiakeskustelua käydään. Siihen, onko tämä kehitys hyvä vai huono en ota kantaa, se riippuu täysin tarkastelijasta ja hänen suhtautumisestaan eutanasiaan.
Lokakuussa julkaistiin Kanadassa toinen raportti eutanasiakehityksestä laillistamisen jälkeen. Raportti on vielä väliaikaisessa muodossaan, koska yhtenäiset käytänteet ovat luonnollisesti vielä kehitteillä. Liitovaltiotasoinen lainsäädäntö pitää jalkauttaa provinsseihin sekä territorioihin, joiden omaa lainsäädäntöäkin pitää paikoitellen muuttaa. Yhtenäiset seurantajärjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2018 aikana, minkä jälkeen raportointi on kattavampaa. Mutta jo tästä raportista voi päätellä muutamia asioita.
Eutanasialaki astui Kanadassa siis voimaan kesäkuussa 2016. Ensimmäisen puolen vuoden aikana avustettujen kuolemien määrä oli ainakin 803 tapausta. Vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla tapauksia oli ainakin 1179. Kirjoitan ainakin, koska luvut osasta territorioista/provinsseista eivät ole mukana näissä luvuissa. Tämä johtuu mm. siitä, että mikäli alueella tapauksia on ollut vähemmän kuin 7, ne on jätetty pois yksityisyyteen sekä luottamuksellisuuteen liittyvistä syistä. Raportin mukaan noin 0.9% kuolemista toteutui tämän lain mukaisesti avustettuina aikavälillä 17.6.2016-30.6.2017. Huomionarvoista on kuitenkin se, että tapausten määrä kasvoi vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla 46.8% verrattuna vuoden 2016 toiseen puoliskoon.
Kuten muuallakin, yleisin syy olivat syöpäsairaudet. Kuolleiden iät vaihtelivat 18-vuodesta yli 91-vuoteen, keski-iän ollessa 73-vuotta. Vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla toimenpide toteutettiin hieman useammin kuolevan kotona kuin sairaalassa (42%), mutta on vielä liian aikaista sanoa, miten kehitys etenee tämän suhteen tulevaisuudessa.
Eutanasian toteutti lähes aina lääkäri, sairaanhoitajien toteuttamia tapauksia raportoitiin vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla 38 (4.3%). Raportin mukaan tämä saattaa johtua juurikin paikallisten säännöksistä, jotka estävät eutanasian toteutumista Nurse Practitionerien osalta. On mielenkiintoista nähdä miten luvut muuttuvat säädöksien yhtenäistyessä. Toisaalta on hyvä huomata myös se, että Kanadassa oli vuonna 2016 yhteensä 4500 Nurse practitioneria, eli heidän suhteellinen osuutensa terveydenhuoltohenkilöstöstä on pieni, joskin kasvava. Vertauksena todetaan, että lääkäreitä oli vuonna 2015 yli 82000.
Varovaisesti arvioituna Kanadassa noin kolmasosa esitetyistä eutanasiapyynnöistä evättiin, yleisimmin kompetenssin puutteen johdosta. Noin neljäsosa pyynnön esittäneistä kuoli ennen päätöksentekoprosessin päättymistä, mikä osaltaan ilmentänee pyynnön esittäneiden ihmisten sairauden vakavuutta.
Mielenkiinnolla odotan seuraavaa raporttia, jossa kuvataan tilannetta vuoden 2017 päättyessä. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Kanadassa, kuten muuallakin, eutanasiatapausten määrä on numeraalisesti tarkasteltuna kasvussa, mikä ei välttämättä tarkoita sitä, että niiden osuus suhteutettuna kaikkiin kuolemiin kasvaisi.
Raportti on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.
Anja