Mummoni tapasi todeta minulle että ”Hullulla on halvat huvit”. Jostain syystä tämä lausahdus oli eilen mielessäni ajellessani syntymäpäivänäni kohti Helsinkiä kuulemaan Eduskunnan eutanasia-aiheista täysistuntoa. Toisaalta, lähden vahvasti siitä ajatuksesta, että ensi vuonnakin vietän syntymäpäivääni, kun taas eilistä keskustelua tuskin kuulen tulevina vuosina, ainakaan samassa asiayhteydessä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut aiheesta oman mietintönsä kuultuaan laajasti eri alojen asiantuntijoita, joiden lausunnot ovat luettavissa täällä. Käsittelyn laajuutta ilmentää osaltaan se, että kirjallisia lausuntoja on yhteensä 44. ”Lopullisesti” eutanasian laillistamiseen tähtäävän kansalaisaloitteen kohtalo ratkeaa tänään järjestettävässä äänestyksessä. Minulla on ns. valistunut veikkaus tämän äänestyksen lopputulemasta, mutta palaan siihen tämän tekstin lopussa. Varmaa on kuitenkin se, että äänestyksen jälkeen osa yhteiskunnasta on pettynyt, oli lopputulema sitten mikä tahansa. Tämä kirkastui itselleni eilisen keskustelun jälkeen.

Eilinen keskustelu oli monin tavoin ajatuksia herättävä. Ensinnäkin se osoitti osaltaan sen, että eutanasia herättää tunteita, mikä ilmeni puhujien olemuksessa sekä myös paikoitellen hyvin kärkkäissä sanavalinnoissa. Anteeksi pyydettiin ja annettiin, kuten sivistyneessä keskustelussa kuuluukin. Lehterille on kuitenkin hyvä kuuluvuus alhaalla istuvien puheesta myös ilman mikrofonia, joten sinne kuului myös kommentteja, joista en ole ihan varma oliko ne tarkoitettu ”kaiken kansan kuultavaksi”. Nämä kommentit eivät välttämättä olleet niitä kaikkein mairittelevimpia. Tämä vain sivullisena huomiona.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä todetaan sen olleen yksimielinen, mitä ihmettelin jo sen julkaisun yhteydessä, koska oman kuulemiseni aikana eri kansanedustajien kantojen eroavaisuuksista ei jäänyt mitään epäselvyyttä. Eilistä keskustelua kuunnellessani tämä vaikutelma syveni ja jäinkin miettimään onko mietinnössä etsitty ja päädytty ns. ”pienimpään yhteiseen nimittäjään” eli siihen kompromissiin jonka kanssa kaikki voivat elää? Tämä selittäisi myös mietinnön sisältöä, joka kuitenkin jää omasta mielestäni hieman hataraksi. Ei edetä eutanasian laillistamiseen, mutta ei myöskään suljeta mahdollista laillistamista täysin pois, vaan perustetaan asiantuntijaryhmä, jonka tehtävänä on selvittää ”elämän loppuvaiheen hyvää hoitoa, itsemääräämisoikeutta sekä saattohoitoa ja eutanasiaa koskevia sääntelytarpeita ja tarvittaessa antaa selvitystyön pohjalta eduskunnalle ehdotukset lainsäädännön muutoksiksi.”

Useat eiliset puheenvuorot, niin eutanasiaa vastustavien kuin sitä kannattavienkin edustajien pitämät, olivat erittäin hyviä ja sisälsivät monia pohtimisen arvoisia asioita äänestyksen lopputuloksesta huolimatta. Mielenkiintoista oli myös huomata puhujien tutustuneen annettuihin asiantuntijalausuntoihin sekä tutkimustuloksiin, joita he tosin tulkitsivat omaa näkemystään vahvistavalla tavalla. Tämä taas korostaa sitä, että asioilla on aina monta puolta. Siinä missä eutanasian vastustaja näkee Hollannin syyteharkintaan johtaneen tapauksen osoituksena väärinkäytöstä ja kaltevalle pinnalle joutumisesta, korostaa eutanasian kannattaja samassa yhteydessä arviointisysteemin toimivuutta ja omalla tavallaan molemmat ovat ns. ”oikeassa”.

Puheissa nostettiin myös esiin kansalaisaloitteen saama vahva tuki kansalaisilta, mitä ei käy kiistäminen. Osa puhujista painotti eduskunnan merkitystä kansan tahdon toteuttajana, joskin tässä kohtaa on todettava ettei 63000 henkilöä todennäköisesti ilmaise kuitenkaan koko kansan tahtoa, vaikka luku vaikuttava onkin. Kansalaisaloitteissa pätee näkemykseni mukaan sama ilmiö kuin tutkimuksessakin, siihen reagoivat ainoastaan ne henkilöt, jotka ovat aiheesta kiinnostuneita. Mutta siinä olen samaa mieltä puhujien kanssa, ettei ratkaisu vaikeisiin käsiteltäviin asioihin ole ”pään pensaaseen pistäminen” tai asioiden hautaaminen byrokratian rattaisiin. Kansanedustajat on valittu päättämään yhteisistä asioista ja edustamaan ns. kansan tahtoa, oli aihe sitten vaikea tai ei. Eihän terveydenhuollossakaan voida jättää potilaita hoitamatta vain sen takia että se on haastavaa. Joskin myönnän että tämä esimerkki ontuu tietyiltä osin.

Samalla tavoin mietin matkalla kotiin sitä, kuinka suuri rooli on kansanedustajan henkilökohtaisella näkemyksellä eutanasiasta hänen äänestyspäätökseensä. Kenen etu tai kanta on se, joka tätä päätöstä ohjaa? Itse olen pyrkinyt työssäni objektiivisuuteen, asioiden esittämiseen monesta näkökulmasta ilman että oma näkemykseni aiheesta ohjaa työskentelyäni. Näkisin että mikäli tehtävänäni on ajaa laajemman ryhmän asiaa, ei päätökseni voi perustua siihen, mikä oma kantani kulloinkin on. On pakko tunnustaa tiettyjen puheenvuorojen, niin vastustajien kuin kannattajienkin, kohdalla miettineeni onko puheen taustalla ns. ”yhteisen hyvän” tavoittelu vai oman näkemyksen korostaminen.

Mutta siihen valistuneeseen veikkaukseen tämän päivän äänestyksen tuloksesta, josta alussa mainitsin. Itse uskon vahvasti eduskunta päätyvän kannattamaan Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöä. Mikä tarkoittaa kansalaisaloitteen ”hylkäämistä” ja sitä, ettei eutanasian laillistaminen etene tästä eteenpäin ainakaan tällä hetkellä. Vaikka tiedän että eutanasian kannattajat ovat pettyneitä, mikäli olen veikkaukseni kanssa oikeassa, on tämä mielestäni hyvä päätös.

En kiellä, etteikö yhteiskunnassamme olisi henkilöitä, jotka aidosti hyötyisivät eutanasian mahdollisuudesta mutta viimeiset vuodet asian kehittymistä ja etenemistä seuranneena on tunnustettava, että olen hyvin usein pohtinut, onko yhteiskuntamme valmis tällä hetkellä eutanasian laillistamiseen. En itse ole tästä aivan vakuuttunut ja uskon että osalle kansanedustajistakin tämä aihe on yksinkertaisesti liian vaikea käsiteltäväksi, minkä johdosta on helpompaa kannattaa Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöä kuin tukea eutanasian laillistamista. No, tämä on ihan puhdasta spekulaatiota ja iltapäivällä olen jälleen viisaampi.

Lopuksi haluan lämpimästi kiittää erästä herrasmiestä, joka saattoi minut illalla sateenvarjon kanssa kauppakeskuksen ovelle, ihastuttavasti ”Old School-tyyliin”. Näillä kilometreillä sitä naisihminen osaa arvostaa tuon kaltaista huomaavaisuutta, jota toivoisi useamminkin kohtaavansa!

Anja