Viimeisten kuukausien aikana olen tavallista enemmän pohtinut asiantuntijuutta, etenkin tilanteissa, joissa olen täyttänyt hakemuksia, joissa toivotaan minun kuvaavan asiantuntijuuteni eri osa-alueita. Tunnustan että tehtävä ei ole niitä yksinkertaisimpia ja mitä todennäköisimmin pärjäisin paremmin markkinoilla, mikäli kehtaisin ”maalata paksummalla pensselillä”.

Mikäli ajatellaan, että asiantuntija on ihminen, jolla on keskimääräistä parempi sekä laajempi tieto joltain alueelta, ollaan varmasti lähellä määritelmää, joka on yleisesti hyväksyttävissä. Tämän tietopohjansa perusteella asiantuntija ei kykene ainoastaan ratkaisemaan ongelmia vaan myös tunnistaa ja osittain ennaltaehkäisee niitä paremmin kuin henkilö, jolla kyseistä asiantuntijuutta ei ole. Siksi asiantuntijoilta usein kysytään neuvoa tai näkemystä erilaisissa tilanteissa, jotta heidän kykynsä ja tietojensa avulla voitaisiin välttyä mahdollisilta ongelmilta. Ei sovi myöskään unohtaa, että asiantuntijan näkemykset usein kiinnostavat myös suurta yleisöä, minkä johdosta he ovat mielenkiintoisia myös median näkökulmasta.

Yksi tie asiantuntijuuteen kulkee koulutuksen kautta, jolloin asiantuntijalla on paljon omaan aiheeseen liittyvää teoreettista tietoa. Vuosia kestävän koulutuksen aikana ihminen on ehtinyt pohtia omaa aihettaan hyvinkin monelta eri kantilta ja lukea erinäisen määrän teemaa käsittelevää kirjallisuutta, kirjoittaa siitä opinnäytetöitä ja toisinaan jopa tieteellisiä artikkeleitakin. Tämänkaltainen asiantuntijuus ilmaistaan usein myönnettyjen titteleiden avulla, esimerkiksi ”Terveystieteiden tohtori”, jos nyt hyödynnän omaa tutkintoani tässä kohden.

Toinen asiantuntijuuden muoto on kokemusasiantuntijuus, jossa laaja tietopohja perustuu kokemukseen, ei kirjallisuudesta omaksuttuun tietoon. Itse arvostan erittäin paljon kokemusasiantuntijoita, varsinkin mikäli kokemus on omakohtainen. Esimerkiksi konferensseissa he usein tuovat esiin näkökulmia sekä tietoa, jota ei kirjallisuudesta yksinkertaisesti saa. Viimeisten vuosien aikana kokemusasiantuntijoiden tietoa on myös alettu hyödyntää laajemmin, mikä on erittäin positiivinen asia. Toki tulee muistaa, että usein tieto perustuu yhden henkilön kokemukseen, jota ei sellaisenaan voi yleistää koskemaan laajempia ryhmiä, mutta tutkitun tiedon täydentäjänä tämä tiedon muoto on korvaamaton. Tämä siis minun henkilökohtainen näkemykseni.

Molempia edellä mainittuja asiantuntijuuden muotoja voidaan kritisoida, ja kritisoidaankin. Teoreettiseen tietoon perustuvaa asiantuntijuutta voidaan arvostella kokemuksen uupumisella ja päinvastoin. Mutta sitten ovat vielä asiantuntijat, joiden kohdalla teoreettinen tieto sekä kokemus yhdistyvät. Mikäli tällainen ihmistä on siunattu vielä hyvillä kommunikaatiotaidoilla, edessä on henkilö, jonka asiantuntijuudesta on helppoa olla vakuuttunut ja johon luotetaan, syystäkin.

Ylhäällä mainitsin asiantuntijoiden olevan mielenkiintoisia median näkökulmasta. Tämä on mielestäni ajoittain ongelmallista, koska etenkin tutkimuspuolella tarvitaan näkyvyyttä. Toisaalta ihmistä voi imarrella häneen osoitettu mielenkiinto, mikä saattaa johtaa tilanteeseen, että hän esiintyy asiantuntijana myös aiheissa, joista hänellä ei aidosti ole tarvittavaa tieto- tai kokemuspohjaa. Ja tässä piilee se minun ongelmani tämän asiantuntijuuden osalta. Mielestäni aito asiantuntija tunnistaa oman asiantuntijuutensa alueen rajat ja pysyttelee niiden sisällä, huolimatta siitä kuinka houkuttelevaa olisi sanoa ”sananen tai pari” aiheesta, joka nyt sattumalta on pinnalla.

Käytännön esimerkkinä nostan esiin erään radiohaastattelun, jossa minua suorassa lähetyksessä pyydettiin kommentoimaan lääkäreiden ammattietiikkaa eutanasian yhteydessä. Kyseessä on aihe, johon minulla toki on mielipiteeni, mutta joka ei todellakaan lukeudu omaan asiantuntijuuteeni. Ja siinä kohtaa, kun osallistun ohjelmaan tutkijana, eivät minun henkilökohtaiset mielipiteeni ole merkityksellisiä, niin mielelläni kuin niitä ilmaisenkin. Joten katsoin parhaaksi todeta, etten ole oikea henkilö kommentoimaan toisen ammattikunnan eettisiä ohjeita. Samalla tavoin olen kiittäen kieltäytynyt useista haastatteluista, mikäli olen kokenut, etten ole oikea ihminen kommentoimaan kyseessä olevia teemoja.

Tarvitsen tutkijana, etenkin vapaana sellaisena, luonnollisesti näkyvyyttä siinä missä muutkin, ehkäpä jopa vielä enemmän. Siitä huolimatta korostan asiantuntijuuteen liittyvää vastuuta, joka kuuluu siihen yhtä kiinteänä kuin sen mukanaan tuomat ”oikeudet ja edutkin”. Asiantuntijuuden kehittyminen vaatii aikaa sekä paljon työtä, minkä johdosta se usein on rajattua, valitettavasti. Asiantuntija, jolta löytyy kommentti aiheeseen kuin aiheeseen ei mielestäni syö ainoastaan omaa uskottavuuttaan, vaan vaikuttaa negatiivisesti asiantuntijuuteen kohdistettuun luottamukseen yleisesti. Ei sitä turhaan puhuta ”kaiken maailman dosenteista”.  Siksi ajattelenkin, että suutari pysyköön lestissään ja kirjoittelen näitä omia mielipiteitäni jatkossakin täällä blogin puolella.

Anja