Viime keskiviikkona ajoin Vaasaan osallistuakseni Hoitotieteiden tutkimusseura HTTS r.y.n järjestämään kansalliseen, kaksipäiväiseen konferenssiin. Konferenssi järjestetään joka toinen vuosi jossain Suomen viidestä yliopistossa, joiden opintotarjontaan hoitotiede kuuluu. Ensimmäistä kertaa osallistuin konferenssiin 2012 Oulussa, jossa esittelin kandityöni posterina. Sen jälkeen minulla on ollut aina suullinen esitys jostain elämän loppuvaiheeseen liittyvästä aiheesta. Tällä kertaa esitykseni aiheena oli sairaanhoitajien käsitykset hyvästä kuolemasta.

Tämänkertaisen konferenssin teema: ”Ihminen keskiössä, terveydenhuollossa ja hoitotieteessä” näkyi mielestäni konferenssiohjelmassa selkeästi. Mielenkiintoiset Keynote-luennot käsittelivät osallistavaa tutkimusta, potilaslähtöistä hoitotyötä sekä sairaanhoitajien laajennettuja työnkuvia ja asiantuntijuutta. Arvostan näitä luentoja sekä luennoitsijoiden vankkaa kokemusta, mutta konferensseissa itselleni tärkeitä ovat ennen kaikkea rinnakkaissessiot esityksineen. Niissä tutkijat, niin aloittelevat kuin jo kokeneetkin, esittelevät omia, ajankohtaisia tutkimuksiaan ja niiden tuloksia. Mielestäni nämä sessiot ovat niitä, missä voi ”haistella” tutkimuksen nykytrendejä ja tulevaisuuden suuntauksia. Samoin esitysten perusteella syntyvä keskustelu on usein vilkkaampaa, tutkijat kun tunnetusti tykkäävät puhua siitä omasta aiheestaan.

Ensimmäisen rinnakkaissession keskiössä oli terveydenhuollon johtamisen toimintamallit. Sisältöön mahtui asiantuntijoiden käsityksiä johtamisesta sairaalassa, sote-henkiöstön kokemuksia integraatiosta ja uusien toimintamallien käyttöönotosta, kirjallisuuskatsaus Lean-mallista johtamisen yhteydessä sekä potilaskeskeisen preoperatiivisen hoidon kustannustehokkuudesta. Unohtamatta myöskään palkitsemista ja siitä puhumista, joka edelleen näyttäisi olevan merkittävä kehityskohde terveydenhuollon yksiköissä. Positiivista on se, että työntekijöitä kyllä palkitaan monin eri tavoin, vaikka siitä ei aina puhutakaan.

Toisen rinnakkaissession keskiössä olivat ikäihminen ja kuntoutus. Teema, jonka merkitys kasvaa väestön ikääntymisen myötä. Sessiossa esiteltiin hypoteettinen malli päivystyspoliklinikalta kotiutuvien potilaiden ja läheisten ohjaukseen, esitys, joka herätti mielestäni hyvää keskustelua mm. autonomian kunnioituksesta. Samoin esiteltiin täydennyskoulutusmalli muistisairaiden parissa toimiville hoitajille haasteellisen käyttäytymisen vähentämiseksi. Edellisten lisäksi tarkastelun alla olivat kotona asuvien ikääntyvien itsestä huolenpitoon liittyvät tekijät, yli 65-vuotiaiden, kotona asuvien hyvinvointia tukeva ympäristö turvallisuuden tunteen näkökulmasta, palvelutaloon muuttaneiden sosiaalinen ympäristö ja sen yhteys toimintakykyyn sekä ikäihmisten intensiivikuntoutus palvelukodissa. Täytyy sanoa että olin positiivisesti vaikuttunut siitä, miten hyviä tuloksia tällaisella kuntoutuksella voidaan saavuttaa, esimerkiksi 2 asukasta olivat voineet siirtyä tehostetusta palveluasumisesta pelkän palveluasumisen piirin kuntoutusjakson jälkeen. Kustannusten laskun lisäksi tämä on varmasti lisännyt heidän elämänlaatuaan ja hyvinvointiaan, eikä kummankaan arvo ole mitattavissa euroissa.

Tieteellisen ohjelman lisäksi verkostoituminen lukeutuu ehdottomasti konferenssien parhaaseen antiin, niin tälläkin kertaa. Oli mukavaa tavata tuttuja ja tuntemattomia kasvoja niin sessioissa, taukojen aikana kuin myös iltajuhlassa Vaasan kaupungintalolla. Muistelin kuinka 2012 olo oli aika orpo, ”ketään en tuntenut”, enkä oikein tiennyt miten edes aloittaa jutustelu. Siitä on tultu pitkä matka tähän päivään. Ilokseni sain myös huomata, ettei tämä someilu ja blogin pitäminen ihan turhaa ole ollut, muutama nuori tutkija tuli juttusille sekä jakoi omia kokemuksiaan sosiaalisessa mediassa, olipa jokunen saanut näistä kirjoituksistani vinkkejä ja neuvojakin. Lämmitti mieltä, turha sitä kieltää.

Torstaina tapasin kahvitauolla myös Pepperin, jonka kuva tätä kirjoitusta komistaa. En ole aiemmin humanoidi robottia kohdannut ja siksipä häpeilemättömän uteliaana Pepperiä tarkastelin. Olihan se aika ”söpö” suurine silmineen sekä silmänympäryksen värityksineen, joiden avulla saattoi päätellä, analysoiko se puhettani vai ymmärsikö se sanomani. Mielenkiintoista, todellakin. Olen suhtautunut robotiikan hyödyntämiseen hoitotyössä jo aiemminkin varovaisen positiivisesti ja täytyy todeta Pepperiin ja sen toimintoihin tutustumisen vahvistaneen positiivista suhtautumistani. Ei, roboteilla ei voi korvata ihmistä, mutta niitä voi ja tulisikin mielestäni hyödyntää hoitotyötä täydentävinä tekijöinä nykyistä enemmän.

Seuraavan kerran kansallinen hoitotieteen konferenssi järjestetään Kuopiossa 2020. Sitä ennen on kuitenkin luvassa vielä monta muuta konferenssia, niin koti- kuin ulkomaillakin. Hyvänä esimerkkinä tulevasta on Surukonferenssi Tampereella, 11-12.4.2019, johon voi jättää tiivistelmän 21.10.2018 mennessä.

Anja