Taas on tultu vuoden viimeiseen päivään ja on aika summata kuluneiden kuukausien antia, miettiä kysymystä millainen oli vuosi 2018? Mitä siitä jää kerrottavaksi ja myöhemmin muisteltavaksi? Ainakin se, ettei se vastannut lainkaan niitä odotuksiani, joilla sen aloitin. Vuoden alkaessa oli työsuhteeni juuri päättynyt, enkä rehellisesti sanottuna oikein osannut suhtautua siihen. Olin toki lukenut paljonkin akateemisten ihmisten työttömyydestä sekä rahoituksen saamisen haasteista, mutta jotenkin omassa kuplassani ajattelin, ettei tämä oikeasti koske minua. Ilta on aamua viisaampi, myös tässäkin asiassa. Koko vuoden olen ollut kauniisti sanottuna vapaan tutkijan tittelillä liikenteessä, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, ettei se ole ollut ihan niin musertavaa kuin pelkäsin.

Toki uuteen olotilaan totuttelu vei paljon aikaa ja energiaa. Ensimmäiset pari kuukautta kuluivat todellisuuden ymmärtämiseen, työvoimatoimiston ja työttömyyskassan kanssa asioimiseen, sekä erinäisten mahdollisuuksien kartoittamiseen. Heti ensimmäinen rekrytointiprosessi osoitti sen, että lukemani tarinat hakijan odotuttamisesta ja vähäisestä arvostamisesta eivät olleet lainkaan tuulesta temmattuja. Kävin haastattelussa tammikuussa, jonka jälkeen ainoa saamani tieto työnantajapuolelta oli se, että olen edelleen yksi kärkikandidaateista. Kunnes sitten toukokuussa luin kyseisen yliopiston nettisivuilta, että paikka oli päätetty jättää täyttämättä. Tämä ei suinkaan ole ainoa tämän kaltainen kokemus, minkä olen kuluneen vuoden aikana kohdannut. Jos jotain toivoisin vuoden päätteeksi, niin se olisi ehdottomasti aktiivisempi tiedotuspolitiikka työnantajien puolelta. Olisi vaihteeksi ihan kiva saada tieto siitä, että hakemani paikka on täytetty, vaikkei se valinta kohdistuisikaan minuun. Samalla se arvostus kyseistä työnantajaa kohtaan säilyisi, samoin kuin hakea muita heillä avautuvia paikkoja. Esimerkkiyliopiston kohdalla kävi niin, että kun se hakemani paikka avattiin uudelleen hieman tarkennetuilla kriteereillä, katsoin ilmoituksen ja totesin olevani edelleen kelpoinen hakija, mutta jätin hakemuksen lähettämättä.

Toimettomana päiväni eivät kuitenkaan ole kuluneet, päinvastoin. Lapseni ovat useamman kerran kysyneet, millä tavoin tämä vuosi eroaa edellisistä, koska puuhaa on riittänyt entiseen malliin. Vuoteen on mahtunut opetusta, luentoja, kirjallisia tuotoksia ja tutkimuksen tekoa. Pienistä palasista on muodostunut monivärinen ja mielenkiintoinen työkuvio, jota en olisi vielä vuosi sitten osannut edes kuvitellakaan. Tästä olen paitsi iloinen, myös hyvin kiitollinen.

Vuoteen on mahtunut myös useita kohtaamisia, joiden merkitystä ei voi sanoin kuvata. Työhön liittyvien tapaamisten lisäksi olen saanut kohdata henkilöitä, jotka ovat osoittaneet minulle luottamuksensa kertoen omia kokemuksiaan, ajatuksiaan sekä näkemyksiään elämän loppuvaiheesta ja siihen liittyvistä tekijöistä. Käydyt keskustelut ovat osoittaneet sen, kuinka tärkeää edelleen näistä asioista puhuminen ja kirjoittaminen on. Ne ovat auttaneet jaksamaan ja yrittämään edelleen, myös vaikeina hetkinä, jolloin olen miettinyt, onko sillä omalla tekemiselläni mitään mieltä vai pitäisikö sitä jatkaa ihan toiseen suuntaan.

Kuluneet kuukaudet ovat pakottaneet minut myös miettimään idealismin ja realismin välistä suhdetta. Viimeiset vuodet kuolema ja elämän loppuvaiheen etiikka ovat olleet päivieni keskeisiä sisältöjä, niin teoriassa kuin välillä ihan käytännönkin tasolla. Olen ollut siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olen voinut tehdä työtä oman idealismini asettamissa rajoissa. Se on antanut paljon, mutta vaatinut vähintään saman verran, sitä ei käy kieltäminen. Minulle on puhuttu paljon realismista, kehotettu harkitsemaan myös muita aiheita, jopa todettu, että ”hieman joustavampi selkäranka ei olisi pahitteeksi”. Vuoden alussa en ollut valmis edes harkitsemaan muita vaihtoehtoja, mutta niin vain aika teki tehtävänsä tältäkin osin.

Tulevana vuonna käynnistyy kaksi johtamiseen liittyvää hanketta, joissa olen lupautunut olemaan mukana. Toinen kohdistuu etäjohtamiseen ja toisen keskiössä on terveydenhuollon henkilöstölle suunnattu johtamiskoulutus. Molemmat hankkeet kestävät kolme vuotta, jolloin elämän loppuvaiheen lisäksi työstän johtamiseen liittyviä teemoja. Tutkimus- ja hanketyön lisäksi opetustoiminta jatkuu myös ensi vuonna, uutta on yhteistyö Tarton yliopiston kanssa, jonne olen kevääksi sopinut kaksi opintojaksoa. Kevään suunnitelmiini kuuluu myös opintojeni loppuun saattaminen ja ammatillisen opettajan pätevyyden saavuttaminen. Näin ollen uusi vuosi alkaa mukavissa merkeissä, edessä uusia haasteita ja erilaisia tapahtumia mitä odottaa.

Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta. Toivon vuoden 2019 olevan parhain mahdollinen meille kaikille!

Anja