Äkillisesti kuolleen ihmisen läheinen tarvitsee monitahoista tukea

digHoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) julkaisi eilen ”Äkillisesti kuolleen henkilön lähteisten tukeminen” – hoitosuosituksen, jonka laadinnan taustalla oli läheisensä menettäneen omaisen toive. Toiveen esittäjä oli kokenut, etteivät ammattilaiset osanneet tarjota tukea, koska tilanne oli heillekin vaikea, kuten Hotuksen lehdistötiedotteessa todetaan. Samalla omalta osaltani päättyi prosessi, joka alkoi vuoden 2016 alussa ja joka oli hyvin opettavainen, monella tavoin.Lue lisää

Tulevia luentoja ja koulutuksia

digTänään huomasin koiraa ulkoiluttaessani ilmassa aivan selkeästi jo syksyn tuoksuja. Tiedättehän, sellaisen kostean multaisen tuoksun, jossa on häivähdys omenaa? Sen tietyn kirpeyden, joka on tähän aikaan vuodesta lähinnä piristävä, etenkin viime viikkojen helteiden jälkeen. Tajusin siinä kävellessäni, että syyskausi on aivan nurkan takana, ovathan pojatkin palanneet taas kouluun ja aloittaneet oman aherruksensa.Lue lisää

Terveisiä Surukonferenssista

cofViime viikolla juhlistettiin Surukonferenssin 10-vuotista olemassaoloa Tampereella, kaksipäiväisen konferenssin muodossa, kuinkas muutenkaan. Tämänvuotinen teema: Resilienssi surussa oli hyvin ajankohtainen sekä ajatuksia herättävä. Resilienssi sanana on mielestäni haastava, ensinnäkään sille ei ole yksiselitteistä selkokielistä vastinetta ja sitä voidaankin käyttää kuvaamaan hyvinkin erilaisia asioita. Toisinaan sillä kuvataan joustavuutta, soveltamista sekä ennakointia, joskus sitä käytetään kuvaamaan selviytymiskykyä tai psyykkistä palautumiskykyä.Lue lisää