Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus) julkaisi eilen ”Äkillisesti kuolleen henkilön lähteisten tukeminen” – hoitosuosituksen, jonka laadinnan taustalla oli läheisensä menettäneen omaisen toive. Toiveen esittäjä oli kokenut, etteivät ammattilaiset osanneet tarjota tukea, koska tilanne oli heillekin vaikea, kuten Hotuksen lehdistötiedotteessa todetaan. Samalla omalta osaltani päättyi prosessi, joka alkoi vuoden 2016 alussa ja joka oli hyvin opettavainen, monella tavoin.

Tilastokeskuksen mukaan vuosittain Suomessa kuolee n. 8200 työikäistä sekä n. 400 lasta. Vuonna 2016 kuolleena syntyi 159 lasta. Niin sanottujen ”Ei-luonnollisten” kuolinsyiden johdosta vuonna 2016 menehtyi 3435 henkilöä, jossa mukana ovat sekä tapaturmat, itsemurhat kuin henkirikoksetkin.  Äkillinen kuolema ei kuitenkaan seuraa ainoastaan onnettomuudesta, vaan kuolemaa saattaa edeltää esimerkiksi odottamaton sairauskohtaus. Näin ollen ammattilaiset saattavat kohdata hyvin erilaisia sekä eri ikäisiä ihmisiä, joiden läheinen on kuollut äkillisesti. Kaikkia heitä kuitenkin yhdistää monitahoisen tuen tarve, sekä tosiasia että heidän maailmansa on järkkynyt peruuttamattomalla tavalla.

Työryhmässä laatimamme hoitosuositus sisältää suosituslausekkeita yhdeltätoista eri osa-alueelta. Olemassa olevan tutkimustiedon sekä surujärjestöjen lausuntojen perusteella olemme kuvanneet tuen tarvetta mahdollisimman laajasti. Suosituslauseita lukiessa on tärkeää pitää mielessä läheisten yksilöllisyys, osa tarvitsee tukea enemmän ja osa taas vähemmän. Siksi ammattilaisten toiminnan tuleekin perustua heidän kliiniseen arvioonsa tilanteesta sekä vastata läheisensä äkillisesti menettäneen ihmisen tarpeeseen. Näin ollen hoitosuosituksen ei tulisi toimia ns. ”tehtävälistana” vaan sen tarkoitus on antaa ammattilaisille työvälineitä läheisten kohtaamiseen.

Hoitosuositus laadittiin moniammatillisessa työryhmässä ja ainakin omasta mielestäni yhteistyön merkitys korostuu myös sen sisällössä. Tarvittavan tuen laajuuden sekä monimuotoisuuden perusteella, paras mahdollinen lopputulos on saavutettavissa eri ammattilaisten yhteisellä toiminnalla, eli käytännössä yhteisten toimintamallien luomisella.

Hoitosuositus on nyt julkaistu ja kysymys kuuluukin, mitä tapahtuu seuraavaksi? Nyt suosituksen sisältö on jalkautettava käytäntöön, kuten nykyään on tapana sanoa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että hoitosuositus tulisi sisällyttää osaksi niiden ammattiryhmien koulutusta, jotka työssään kohtaavat äkillisesti kuolleen ihmisen läheisiä. Samalla tavoin koulutusta tulisi järjestää jo työskenteleville ammattilaisille eri organisaatioissa ja toimipisteissä. Tässä kohden pallo on koulutuksesta päättävillä tahoilla. Suosituksen toisena kirjoittajana olen omalta osaltani luonnollisesti valmis toimimaan kouluttajana aiheeseen liittyen. Minuun saa yhteyden joko sähköpostitse (anja.terkamo(a)gmail.com) tai käyttämällä sivuston yhteydenottolomaketta.

Työryhmässä hengähdämme tämän hoitosuosituksen osalta hetken ja päivitämme sen seuraavan kerran 3-5 vuoden kuluttua. Oma toiveeni on, että tänä aikana tutkimuspuolella kiinnitettäisiin aiempaa enemmän huomiota niiden henkilöiden tuen tarpeeseen, joiden läheinen on kuollut äkillisesti joko itsemurhan, henkirikoksen tahi päihteiden yliannostuksen seurauksena. Myönnän auliisti, että näihin aiheisiin liittyvä tutkimus on haastavaa ja niissä liikutaan hyvin herkällä sekä edelleen tabusoidulla alueella. Mutta toiveita saa tunnetusti aina esittää ja tosiasia on, että tähän aihealueeseen liittyvä tutkimustieto on tällä hetkellä suhteellisen vähäistä.

Toivon eilen julkaistun hoitosuosituksen herättävän mielenkiintoa sekä tukevan ihmisiä äkillisesti kuolleen henkilön läheisten kohtaamisessa!

Anja