Viime viikolla osallistuin kolmipäiväiseen konferenssiin Kyproksella, joka kantoi nimeä ”UNESCO Chair in Bioethics 12th World Conference Bioethics, Medical ethics & Health law”. Ennen matkaa moni asia meni pieleen. Alkuperäinen lentoni peruttiin, mistä sain tiedon vain muutamia päiviä ennen lähtöä. Ja jos olette joskus matkustaneet Kyprokselle, tiedätte että sopivien lentoyhteyksien löytäminen ei ole yhtä helppoa kuin vaikkapa Saksaan tai Ranskaan. Oma reittini kulkikin ensin Müncheniin, sieltä Ateenaan ja lopulta Larnacan lentokentälle.

Lentoihin liittyvien seikkojen lisäksi sairastuin itsesopivasti juuri ennen reissua, minkä johdosta jouduin viimeiseen asti miettimään, voinko ylipäätään matkustaa vai olisiko parempi jäädä kotiin. Päätin kuitenkin lähteä koska tämänkaltaisia konferensseja ei ihan joka päivä satu kohdalle ja olihan itselläni siellä myös suullinen esitys, jossa kuvasin kehittämäämme empiiristä mallia ihmisten eutanasia-asenteisiin vaikuttavista tekijöistä. Joten kahvin ja Buranan voimalla suuntasin maanantaina aamuyöstä kohti lentokenttää.

Jos matka tuntuikin vaikealta, niin näin jälkeenpäin on todettava, että se oli kyllä sen arvoista. Oma esitys oli heti ensimmäisessä rinnakkaissessiossa, joten sen jälkeen pystyin täysin siemauksin nauttimaan konferenssin annista. Ja se oli todella kattava sekä monipuolinen, joskin kymmenen tuntiset päivät vaativat veronsa. Illalla ei tehnyt mieli enää lähteä tutustumaan kaupunkiin, yöelämästä puhumattakaan. Hotellin läheisyydessä nautittu päivällinen ja kunnon yöunet olivat parasta mitä saatoin kuvitella.

Oma ohjelmani sisälsi eutanasian lisäksi sessioita elämän loppuvaiheen päätöksenteosta, autonomiasta, ihmisoikeuksista sekä eettisistä periaatteista, ihmisarvosta, etiikan merkityksestä kliinisessä käytännössä sekä kriisiaikojen etiikasta ja kommunikaatiosta palliatiivisessa hoidossa. Ja tottahan toki seurasin myös hoitotyötä koskevia luentoja, jotka käsittelivät etiikan roolia lääkärien sekä sairaanhoitajien koulutuksessa, eettistä päätöksentekoa hoitotyössä, sairaanhoitajien vastuita sekä kansainvälisen yhteistyön eettisiä kysymyksiä. Kaikki teemoja, jotka sekä kuuluvat olennaisesti meneillään olevaan projektiini, että lukeutuvat omiin mielenkiintoni kohteisiini. Ei ole varmaan yllätys kenellekään, että viime päivät olen prosessoinut hiljaa itsekseni kaikkea kuulemaani.

Konferenssiin osallistui kaikkiaan n. 500 ihmistä eri puolelta maailmaa, mikä tarkoittaa lukemattomia keskusteluja ja small talkia, jossa tunnetusti en ole vahvimmillani. Olen enemmän tai vähemmän salaa kateellinen niille ihmisille, joilta viimeksi mainittu sujuu kuin leikki. Kyseinen taito helpottaa verkostoitumista, mikä tunnetusti on ”avain menestykseen”. Olen toki kehittynyt vuosien saatossa, mutta edelleen koen ns. ”yllättävät / spontaanit sosiaaliset tilanteet” hieman haasteellisiksi, joten ei auta muu kuin jatkaa harjoituksia, hankkia kokemusta ja uskoa että ihminen on oppivainen.

Eräästä esityksestä oli tosin poistuttava kesken kaiken ilman ensimmäistäkään kommenttia. Eräs tutkija kertoi kuinka ero vanhemmasta, etenkin äidistä, hidastaa lapsen pituuskasvua. Hän esitti teoriansa tueksi erästä kasvukäyrää, johon oli merkitty kohtia, jossa lapsenkasvu oli hetkellisesti hidastunut ja selitti että ensimmäinen hidastumisen aikaan lapsi oli mennyt päivähoitoon, millä oli ollut negatiivinen vaikutus. Kasvu oli jälleen nopeutunut, kun äiti oli päättänyt luopua työelämästä ja jäänyt kotiin hoitamaan lasta. Kun esittäjä aloitti saman tyylisen kuvauksen toisen lapsen kasvukäyrästä, totesin itsekseni, että nyt on se kohta, kun minun on parempi poistua kunnioituksesta puhujaa kohtaan. Toki hän edusti kulttuuria, jossa naiset perinteisesti ovat kotona ja huolehtivat perheestä miehen käydessä työssä, mutta siitä huolimatta kyseenalaistin voimakkaasti tämän suuntaiset johtopäätökset.

Tänään arki on konferenssin jälkeen jatkunut opiskelijoiden töiden arvioinnilla, puhelinpalavereilla sekä koulutusmateriaalin valmistelulla. Pidän ylihuomenna kolmetuntisen koulutuksen terveydenhuollon henkilöstölle entisen työnantajani tilauksesta. Koulutuksen aiheina ovat monikulttuurinen kuolema sekä eutanasia hoitohenkilöstön näkökulmasta. Molempiin sain jälleen monia ideoita ja uusia näkökulmia konferenssin aikana, mikä osoittaa jälleen sen, että näistä on todellista hyötyä myös käytäntöön.

Anja