Surukonferenssi 2017 – mitä jäi mieleen?

mdeViime keskiviikkona ajelin Tampereelle osallistuakseni kaksipäiväiseen Surukonferenssiin, joka järjestettiin jo yhdeksättä kertaa. Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura oli tänä vuonna konferenssin yhteistyökumppani, eli puheenjohtajana pääsin osallistumaan viime syksystä lähtien suunnittelupalavereihin ja opin konkreettisesti kuinka paljon sitoutumista, työtä ja suunnittelua kaksipäiväinen konferenssi vaatii. Keskiviikkona oli mukava tavata kaikki järjestäjät, reilun 300 konferenssikassin täyttämistä säestikin iloinen puheensorina.

Konferenssin teemana oli tänä vuonna ”Kohtaan surevan”. Aihe on aina ajankohtainen, koska huolimatta siitä kohtaammeko surevat ammattilaisina vai lähimmäisinä, se näyttäisi olevan enemmän tai vähemmän haastavaa. Pitäisikö sanoa jotain ja jos niin mitä? Jaakko Seikkula puhui dialogisesta kohtaamisesta ensimmäisenä päivänä ja nosti esiin sen, että dialogi on paljon enemmän kuin kommunikaatio, siihen osallistutaan koko olemuksella, eleillä, ilmeillä ja teoilla. Näin ollen dialogia ei voi olla ilman hiljaisuutta, tilannetta jossa olemme vain läsnä, sanomatta yhtään mitään. Mielestäni se ei aina ole helppoa, mutta Seikkulan mukaan siihen onneksi voi oppia.

Erään keskustelun aikana naurahdin toiselle osapuolelle, että vaikka ammattilaisen roolissa osaankin pysyä rauhallisena ja olla ”hösäämättä”, on tilanne toinen, jos esimerkiksi jommallekummalle pojistani sattuu joku (pienikin) haaveri. Silloin olen ensimmäisenä laastareideni kanssa paikalla, puhelin toisessa kädessä valmiudessa ja päässä pyörii jo ulkoa opittu protokolla ”kuinka toimia hätätilanteessa”. Usein kun kohtaamme surevan, halu auttaa ilmenee tarpeena tehdä jotain konkreettista, mutta mitä? Tieteellisessä sessiossa Susan Nurminen puhui tekijöistä, jotka edistävät tai estävät vanhempien selviytymistä lapsen päihdekuoleman jälkeen. Eräs selviytymistä edistävä tekijä oli läheisiltä saatu konkreettinen tuki, etenkin surun alkuvaiheessa. Eli juuri niitä arjen tekoja, kaupassa käyntiä, pakastimen täyttämistä tai vaikka siivouksessa ja pyykin pesussa auttamista. Konkreettista tukea tilanteessa, jossa sureva ei yksinkertaisesti ajattele sitä, että syödäkin pitäisi, että jaksaa itse eteenpäin.

Astetta haastavammaksi tilanne muuttuu, kun sureva on lapsi tai nuori. Usein heidän surunsa jääkin vähemmälle huomiolle, toisinaan jopa täysin huomiotta. Lapsi suree siinä missä aikuinenkin ja surulla voi olla hyvin kauaskantoisia vaikutuksia, kuten erään kokemusasiantuntijan puheenvuoro osoitti. Mutta miten tukea lasta? Tuija Turunen käsitteli aihetta omassa puheenvuorossaan, korostaen turvallisuuden merkitystä. Lapsi tarvitsee ympärilleen tuttuja, turvallisia aikuisia jotka huolehtivat perustarpeista sekä arjen rutiinien ylläpitämisestä. Koska se tutuin ja turvallisin ihminen on yleensä lapsen oma vanhempi, häntä tukemalla tuetaan myös lasta. Tilanne täytyy myös sanoittaa lapselle hänen ikätasolleen sopivalla tavalla, myös silloin kun vanhempi ei itse omalta surultaan siihen pysty tai ei sitä jaksa. Itselleni jäi kuitenkin päällimmäisenä mieleen sylin merkitys. Turusen sanoittamana, tarjoa läheisyyttä, ota syliin, keinuta. Sylin voima on valtava, niin lapselle kuin aikuisellekin.

Paljon muutakin sain konferenssista matkaani, ensimmäisen päivän lopuksi pidettyyn paneeliin osallistui kriisityöntekijä, poliisi sekä sairaalapastori, jotka kuvasivat ja keskustelivat siitä, mitä kuolinviestin vieminen käytännön tasolla tarkoittaa ja miltä se viejän näkökulmasta näyttää. Päivien aikana kuuntelin myös kolmen kokemusasiantuntijan kertomana kolme erilaista tarinaa surusta ja siitä, kuinka sen kanssa oppii elämään. On sanottava, että heiltä saatu tieto on sellaista, jota kirjat tai tieteelliset artikkelit eivät opeta, mutta ei se myöskään ole blogissa välitettävää kokemusten ollessa hyvin henkilökohtaisia ja usein edelleen herkkiä, vaikka he niistä konferenssissa puhuivatkin. Näin itse ainakin koin.

Ensi vuonna konferenssi järjestetään 19-20.4. Tampereella. Koska kyseessä on 10-vuotis juhlakonferenssi, voi luvassa olla entistäkin mielenkiintoisempi kokonaisuus. Materiaaleja tältä vuodelta ja tietoa tulevasta löytää halutessaan osoitteesta www.surut.fi

Anja

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Surukonferenssi 2017 – mitä jäi mieleen?

  1. Hei Anja,
    oli mukava tutustua torstain B-session tiimoilta.
    Osallistuin ensimmäistä kertaa surukonferenssiin – Irti huumeista ry:n edustajana.

    Koin Jaakko Seikkulan luennon ydinsisällön todella vaikuttavana. Narratiivin ja emootion sijaan aistihavainnot merkityksen ja ”lisäarvon” tahi muutoksen luojina. Olen kokenut tämän hyvin súoraan
    uudessa elämänvaiheessa esikoispoikani elämästä taistelun (5 vuotta) ja hänen kuolemansa jälkeisen surun (3 vuotta) aikana. Samalla kun merkitykset ja identiteettini ovat olleet muutoksessa, myös ihmissuhteet – sekä lähellä olevat että satunnaisemmat tuttavuudet – ovat muotoutuneet uudella tavalla. Seikkulan tulokulma avaa minulle vastausta kysymykseen ”miten”? Uskallus paljaampaan, hauraampaan ja fyysisempään kohtaamiseen on kasvanut.

    Toinen havainto: B-sessio toi hyvin esiin sen, miten sukupuolittunut käsitys, mielikuvat ja osin tutkimuskin on surun kohdalla. Miesten ja isien surusta ei puhuta, se ei tule näkyväksi. Me miehet näytämme olevan pitkälti kulttuuristen rooliemme vankeja tässä. Samaan aikaan miehet kuolevat lapsina, poikina, nuorukaisina, aikuisina, keski-iässä ja senioreina kovin varhain. Tämänkin olen nähnyt myös lähipiirissäni.

    Löysin ilokseni sinun blogisi ja seuraan jatkossa mielelläni kirjoituksiasi.

    Liked by 1 henkilö

    • Hei Marko!
      Oli tosiaan mukava tutustua ja vielä mukavampaa että löysit blogini 🙂
      Seikkulan luento oli mielestäni mahtava monin tavoin, avasi silmiä ja vähän ymmärrystäkin.
      Mitä siihen surun sukupuolittuneeseen käsitykseen tulee, sitä olen tässä viikonloppunakin paljon miettinyt, että miten sen miesten äänen saisi kuuluville? Muutama ajatus on, mutta ei mitään konkreettista, ainakaan vielä.
      Ensi vuonna pidetäänkin se juhlavuosi, kuten puhuttiinkin. Saanko antaa sinun yhteystietosi eteenpäin mahdollisen yhteistyön kartoittamiseksi ensi vuoden konferenssin tiimoilta?
      Yt. Anja 🙂

      Tykkää

  2. Hei Anja,
    yhteystietoni ovat vapaasti käytettävissäsi.
    Olisi enemmän kuin suotavaa, että miesten kokemuskulmaa surussa saataisiin tavalla tai toisella näkyviin, vaikkapa juhlavuoden konferenssissa. Kuten sinulle kerroin, olen työstämässä surukirjaa omista kokemuksistani, milloin kirja tulee ulos on vaikea sanoa. Tavoitteena on, että ensi vuoden alkupuolella tai keväällä.
    Marko

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s