Kirja-arvio: Surun istukka

oznorOlin odottanut Katriina Huttusen esikoisromaanin ilmestymistä jo tovin, koska tiesin että se tulisi olemaan erilainen kertomus surusta. Niinpä lähtiessäni Alanyaan helmikuun 2. päivä matkassa oli myös Surun istukka, jonka lukemisen aloitin jo ennen kuin lentokoneen pyörät irtosivat Helsinki-Vantaan kiitoradalta. 319 sivua myöhemmin tiesin, että tämän kirja-arvion julkaisemiseen voi mennä hetki, koska sisältö herätti hyvin monenlaisia sekä monitahoisia ajatuksia, joiden prosessoimiseen halusin ottaa oman aikani.Lue lisää

Mainokset

Arkistosta: Kuolemanrituaalit & Islam

ptrozTänään nostan arkistosta tekstin, joka on julkaistu aiemmassa, Hyvä paha kuolema – blogissani 7.5.2015. Se lukeutui tuon blogin luetuimpiin, eikä aiheen ajankohtaisuus ole muuttunut edelleenkään.

Läheisen ihmisen kuolema on kriisitilanne, joka tavallisesti herättää ihmisessä korostetun tarpeen noudattaa hänen yhteisönsä hyväksymiä rituaaleja. Henkilön sosiaalinen, uskonnollinen sekä kulttuurinen tausta vaikuttaa voimakkaasti myös tapaan, miten hän kokee kuoleman. Tästä johtuen yhteisten rituaalien noudattamisella voi olla erityisen suuri merkitys vähemmistöryhmien, kuten esimerkiksi suomalaisen muslimiyhteisön, keskuudessa. Henkilön osallisuutta kuolemanrituaaleihin arvostetaan ja sen katsotaan myös vahvistavan hänen asemaansa muslimiyhteisön sisällä.Lue lisää

Äänioikeudettomasta surusta

oznorTäällä blogissakin olen kirjoittanut tekstin, jos toisenkin surusta, etenkin kuolemaan liittyen. Luennoillani olen pohtinut monen muun lailla surun kanssa elämään oppimista, sitä onko surusta mahdollista selviytyä vai onko selviytyminen ylipäätään oikea sana kuvaamaan sitä niin sanotusti tavoiteltua lopputulemaa. Sitä mitä ihminen kutsuu uudeksi normaalitilaksi. Lähes aina kuitenkin olen käsitellyt aihetta tunnustetun sekä tunnistetun surun sekä surevan näkökulmista. Tänään kirjoitan kuitenkin toisenlaisesta ja jos mahdollista vielä raskaammasta tunteesta: surusta, joka on äänioikeudeton.Lue lisää

Kun vauvaonni vaihtuu kuolemansuruun

cofKuolleiden lasten muistopäivä tuntuu mielekkäältä ajankohdalta kirjoittaa viime perjantaina Helsingissä pidetystä väitöstilaisuudesta, jota kävin seuraamassa. Juha Itkonen puolusti väitöstutkimustaan ”Kun vauvaonni vaihtuu kuolemansuruun. Narratiivinen tutkimus kohtukuolemasta, lapsen kuoleman aiheuttamasta surusta ja selviytymisprosessista sekä kirkon tuesta”. Vastaväittäjänä toimi  Jari Kylmä Tampereen yliopistosta. Itkosen tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella kirkon tukea vanhempien kertomuksissa kohtukuolemasta sekä lapsen kuoleman aiheuttamasta suru- ja selviytymisprosessista.Lue lisää

Surukonferenssi 2019: Tiivistelmien jättö on avautunut

LogoEnsi vuoden Surukonferenssi järjestetään Tampereella 11-12.4.2019, mikä kannattaa merkitä kalenteriin jo nyt. Surukonferenssin tavoitteena on lisätä tietoutta kuoleman jälkeisestä surusta ja surevan tukemisesta. Lisäksi tavoitteena on tuoda esille suomalaista kuolemaan liittyvää tutkimustietoa ja erilaisia hankkeita / projekteja / hyviä toimintakäytänteitä.Lue lisää

Terveisiä Surukonferenssista

cofViime viikolla juhlistettiin Surukonferenssin 10-vuotista olemassaoloa Tampereella, kaksipäiväisen konferenssin muodossa, kuinkas muutenkaan. Tämänvuotinen teema: Resilienssi surussa oli hyvin ajankohtainen sekä ajatuksia herättävä. Resilienssi sanana on mielestäni haastava, ensinnäkään sille ei ole yksiselitteistä selkokielistä vastinetta ja sitä voidaankin käyttää kuvaamaan hyvinkin erilaisia asioita. Toisinaan sillä kuvataan joustavuutta, soveltamista sekä ennakointia, joskus sitä käytetään kuvaamaan selviytymiskykyä tai psyykkistä palautumiskykyä.Lue lisää

18 vuotta, 9 kuukautta, 6 päivää

IMG_20171005_110450_976Tämän kuun ensimmäisenä päivänä julkaistiin Marko Luukkasen kirjoittama ”Surukirja. 18 vuotta, 9 kuukautta, 6 päivää” joka kertoo isän tarinaa hänen poikansa Santerin kuoltua. Olin jo aiemmin tietoinen tämän kirjan syntyprosessista ja tunnustan suhtautuneeni siihen hieman skeptisesti. En siksi, ettenkö näkisi sen merkitystä sekä kirjoittajalle itselleen että suurelle yleisölle. Varauksellisuuteni johtui lähinnä siitä, että usein tämän tyyppinen kirjallisuus edustaa mielestäni tietynlaista ”sosiaalipornoa” jonka ääressä on helppo kahvipöydässä huokailla maailman pahuutta, kauhistella toisen ihmisen surua ja tuntea salaista tyytyväisyyttä oman elämänsä hyvyydestä. Kirjan luettuani voin todeta, että harvoin ovat ennakkoluuloni olleet yhtä perusteettomia kuin tämän teoksen kohdalla.Lue lisää