Blogissa on kuulemma ollut viime aikoina kovin hiljaista, luin eräästä saamastani viestistä, toisessa pohdittiin, olenko lopettanut kirjoittamisen kokonaan. Hiljaista on ollut, sen tunnustan mutta lopettamassa en ole vielä aikoihin. Kiitos viestien lähettäjille, palautetta on aina mukava saada, oli se sitten positiivista tai negatiivista, se kertoo siitä, että joku on riittävän kiinnostunut aiheesta ottaakseen yhteyttä.

Viime kevät oli aikamoista menoa ja meininkiä. En haluaisi sitä edelleenkään tunnustaa, mutta jatkuva tien päällä oleminen sekä säännöllinen ero perheestä vaativat veronsa, niin antoisia kuin reissuni ovatkin olleet. Itse itselleni asettamani tavoitteet eivät myöskään välttämättä olleet kaikilta osin ihan realistisia, mitä en tietenkään halunnut myöntää edes itselleni, vaan yritin saada kaiken valmiiksi, vaikka se tarkoitti usein ympäripyöreitä päiviä viikonloput mukaan lukien. ”Jaksaa jaksaa” hoin itselleni, vaikka jossain vaiheessa alkoi se omakin usko hiipua. Lähipiiri oli nähtävästi luopunut toivosta jo paljon itseäni aiemmin, mutta turhahan se jästipäälle järkeä on puhua.

Koulujen loputtua lähdin poikain kanssa reissuun koko kesäksi, ”kauaksi kaikesta” ja niinhän siinä kävi, että matkalaukussa matkasi vaatteiden seassa aimo annos rästitöitä ja mielessä pyöri lista asioista, joita en saanut valmiiksi tai jotka olisi mielestäni pitänyt hoitaa jo ennen matkaa. Lapsia ei onneksi kiinnostanut sen enempää rästityöni kuin ajatuksenjuoksunikaan, vaan he halusivat paikalle äidin, joka jaksaa heilua altaassa aamusta iltapäivään ja tukea uusien taitojen kehittymistä. Töiden aika oli illalla lasten nukkuessa, eli ns. ympäripyöreistä työpäivistä ei ole tarvinnut edes haaveilla, mikä on ollut ainoastaan positiivinen asia.

Nyt, reissun toisella puoliskolla huomaan sen tekemisen ja kirjoittamisen ilon jälleen palanneen, mistä olen suorastaan onnellinen. Mielessä on uusia ideoita ja jo suunnitteilla olevien asioiden ajattelu tuntuu jälleen hyvältä, vaikka ne tulevatkin vaatimaan jälleen oman panoksensa niin ajallisesti kuin muutenkin. Samoin se kevään lopussa vallinnut alituinen ”suorittamisen pakko” on, jos ei nyt ihan poistunut, niin huomattavasti vähäisempi. Eli jälleen kerran, luojalle kiitos lapsista jotka pitävät vanhemmat maan pinnalla.

Kuumiin kesäöihin on tuonut sisältöä oma jatkotutkimushankkeeni, IDEC. Tutkimussuunnitelmaa on hiottu ja muokattu viime lokakuusta lähtien ja nyt olen siinä onnellisessa asemassa, että voin siirtyä seuraavaan vaiheeseen, eli tutkimuseettisen toimikunnan lausunnon hakemiseen. Siihen tarvittavia tiedotteita, lomakkeita sekä muuta materiaalia olen öisin täällä matkallani kirjoittanut. Nyt hakemus liitteineen on kommentoitavana, jos olen oikein onnekas, saan hakemuksen jätettyä jo elokuun kokoukseen, loma-ajasta huolimatta. Muussa tapauksessa asiani on käsiteltävänä syyskuun kokouksessa, mikä sekin on edelleen asetettuun aikatauluun mahtuva ajankohta.

Positiivisiin uutisiin kuuluu myös se, että peräti kaksi eutanasiaan kohdistuvia asenteita koskevaa artikkeliani on hyväksytty julkaistaviksi. Eli uutta tietoa aiheesta on tulossa tännekin lähiviikkojen aikana. Hieman ikävämpi uutinen on se, että en tullut valituksi hakemaani tutkijan paikkaan. Näin ollen tähän työhön kuuluva epävarmuus jatkuu osaltani edelleen. Tämän vuoden loppuun asiat ovat kuitenkin järjestyksessä ja jaksan jostain syystä uskoa, että kyllä ne asiat järjestyvät jatkonkin osalta.

Jatkan reissaamista vielä elokuun alkuun saakka ja koska edessä on jälleen vauhdikas loppuvuosi, pyrin käyttämään tämän jäljellä olevan ajan pääsääntöisesti lasteni kanssa olemiseen ja yhteiseen tekemiseen. Uskon että pitkällä tähtäimellä tästä on suurin hyöty sekä itseni että työni kannalta. Blogiin tulee päivityksiä, mutta säännöllisemmin todennäköisesti jälleen elokuun alusta lähtien.

Mukavia kesäpäiviä!

Anja