Joulun ja uuden vuoden juhlahumun jälkeen arki on palannut tutkijan elämään. Kuten jo aiemmin totesinkin, vuoden vaihteesta alkoi oma vaihtokauteni täällä Belgiassa, joka kestää näillä näkymin syyskuun loppuun saakka. Ohjelmassa on siis säännöllisen epäsäännöllistä sukkulointia välillä Lappeenranta-Leuven. Siinä samalla usein toistetut fraasit työn ja perheen yhdistämisestä tulevat näyttäytymään aivan uudessa valossa, kun perhe on paikassa A ja työ pääsääntöisesti paikassa B. Tiedossa olevista haasteista huolimatta uskon, että tästäkin ajanjaksosta tulee erittäin opettava sekä antoisa. Ok, pakkohan minun on näin uskoa, koska eihän kukaan muutoin tällaiseen ryhtyisi, eikö totta?
Uusi projektini: IDEC starttasi myös toden teolla vuoden alusta. Väitöksestä lähtien olen laatinut sekä hionut sen tutkimussuunnitelmaa, jossa kaikki osat ovat nyt kohdillaan ja suunta on selkeä. Toki tätä suunnitelmaa tulen hiomaan vielä useaan otteeseen tulevien vuosien aikana, se on selvää. Mikäli suunnitelmani toteutuu toivotulla tavalla, tulen seuraavien viiden vuoden aikana tutkimaan ja keskittymään neljään pääteemaan:
- Kuoleman erilaisiin ilmentymiin yhteiskunnassa
- Eettisesti korkeatasoiseen hoitotyöhön elämän loppuvaiheessa
- Elämän loppuvaiheen päätöksentekoon
- Koulutuksen rooliin elämän loppuvaiheen hoitotyössä
Teemoille on ”kysyntää” tämän hetken Suomessa, kuten muissakin maissa. Tästä johtuen tutkimusryhmään kuluu henkilöitä myös Belgiasta, Englannista sekä Espanjasta. Käyn parhaillaan alustavia keskusteluja myös muutaman muun maan edustajan kanssa, mutta keskustelujen lopputuloksesta en vielä tiedä, joten ei niistä sen enempää tällä hetkellä.
Projektin alkuun liittyy tiiviisti myös apurahahakemusten täyttö ja jättäminen. Tämän viikon tavoitteena olikin hakemuksen laatiminen sekä jättö erääseen kansainväliseen säätiöön. Olin valmistellut liitteet ja aloittanut suunnitelman tiivistämisen vaadittuun mittaan. Eilen illalla halusin varmistaa, että olen huomioinut kaikki muotoseikat ja palasin jälleen kerran säätiön sivuille. Siinä lueskellessani silmiini sattui lause ”Emme välitä hakemustasi arviointiin, mikäli olet syntynyt ennen 1.1.1983”. Hetken aikaa sitä katselin ja ymmärsin että minähän olen ihan liian vanha! Auttamattomasti ja peruuttamattomasti.
Lienee selvää, että ihan hirveän onnelliseksi tämän asian ymmärtäminen ei minua tehnyt. Tietenkin harmitti, että olin tehnyt jo aikamoisen määrän työtä tämän hakemuksen eteen, mutta enemmän ”nyppi” tietoisuus siitä, että ikäni takia tulen rajatuksi ulos apurahan kohderyhmästä. Nuori tutkija tarkoittaa vastaväitelleen lisäksi siis myös iältään nuorta henkilöä. No, jokainen säätiö toki määrittelee itse kenelle rahojaan antaa, se on heidän oikeutensa. Myönnän auliisti, että mikäli olisin lukenut tekstit huolellisemmin jo aiemmin, niin olisin tämän huomannut ja voinut kohdentaa työni toisaalle. Mutta silti… liian vanha. Ei kiva tunne, vaikka ymmärrettävä jollain tasolla.
Kannattaa siis lukea apurahojen ehdot erittäin tarkasti (myös ne ns. pienellä präntätyt) niin säästyy mahdollisesti turhalta työltä. Samalla tavoin lienee tarpeen vain hyväksyä se tosiasia, että oma ”parasta ennen päiväys” on joiltain osin ohitettu, myös työelämässä. Sitä ei vaan auta jäädä murehtimaan vaan on keskityttävä seuraaviin hakemuksiin, heti kun olen tarkastanut mahdollisten ikärajoitusten olemassaolon!
Anja
Anja Terkamo-Moisio 