Vaunuilla viimeiselle matkalle

wp_20161112_11_21_52_proViime viikolla vierailin Barcelonassa, jossa lauantain ohjelmaan kuului vierailu Montjuïcin hautausmaalla. Hautausmaan yhteydessä oli museo, jossa esiteltiin ruumisvaunuja, joilla ”ennen vanhaan” vainajat kuljetettiin viimeisellä matkallaan. Tavat ovat muuttuneet, hautajaissaattueet pienentyneet tai kadonneet kokonaan ja kuljetuskin hoituu nykyään ruumisautossa. Itse katselin vanhoja vaunuja suurella mielenkiinnolla, makaaberia tai ei, mutta huomasin ajattelevani, että niissä on oma viehätyksensä.Lue lisää

Nytkö on aika keskustella eutanasiasta?

wp_20160907_12_22_04_proOlen ollut tämän viikon Barcelonassa, josta käsin olen seurannut uusimman ja samalla neljännen eutanasian laillistamiseen tähtäävän kansalaisaloitteen ensimmäisiä päiviä. Seuraaminen ei ole ollut erityisen vaikeaa, koska tämä aloite on saanut paljon näkyvyyttä mediassa, mikä todennäköisesti liittyy sen taustalla oleviin henkilöihin. Näkyvyys saattaa myös olla osoitus muuttuneesta ilmapiiristä, kuten Iiro Viinanen on haastatteluissa todennut. Niin tai näin, tätä kirjoittaessani aloite on kerännyt 24 136 kannatusilmoitusta, mikä on huomattavasti enemmän kuin kaikki edelliset aloitteet yhteensä.Lue lisää

ARKEOLOGIAN ILTA 9.11.2016

Sain tänään alla olevan tiedotteen ja ilta on niin mielenkiintoisen oloinen, että päätin jakaa sen (lähettäjän luvalla tietenkin) teidän kanssanne. Itse en valitettavasti pääse paikalle, mutta kenties joku teistä kiinnostuu.Lue lisää

Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa…

wp_20150905_18_18_19_proAina välillä joku ympärilläni miettii ääneen, millainen on kuolemantutkijan mielestä onnistunut ilta. Eilinen Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seuran juhlaseminaari täytti lähes kaikki vaatimukset illasta, jota itse kuvailisin sanalla onnistunut.

Seminaari alkoi tasan neljältä, jolloin allekirjoittanut seuran puheenjohtajan ominaisuudessa hieman alkukankeudesta kärsien toivotti lähes sata kuulijaa tervetulleeksi kuuntelemaan kuutta kuolemaan liittyvää esitystä. Jotain omasta olotilasta kertonee se, että alkupuheelle oli varattu 5 minuuttia aikaa, mutta ”nopeana tyttönä” hoidin puheen päätökseen paria minuuttia nopeammin. Toisaalta, jäipähän enemmän aikaa itse esityksille.Lue lisää

Uuden edessä

wp_20160920_18_52_47_proTämän kuukauden ensimmäiset kaksi viikkoa vietin itsekseni eteläisen auringon alla. Paikalliset ihmiset pitivät minua jokseenkin hurahtaneena, katsellessaan kuinka avasin ”rantatoimiston” joka päivä viimeistään kymmeneltä ja istuin iltapäivään saakka koneen ääressä, pohtien mihin tämä tieni tästä eteenpäin vie.

”Rantatoimistossa” istuessani annoin ajatusten ja kysymysten kulkea omia polkujaan pääni sisällä. Mietin, haluanko ylipäätään jatkaa tutkimuksen tekoa, ottaen huomioon sen, kuinka epävarmaa rahoituksen saaminen on ja kuinka kova kilpailu tutkimusmaailmassa vallitsee. Haluanko jälleen tanssia ”Apuraharumbaa” ja elää määrittämättömän ajan epävarmuudessa oman työn ja tutkimuksen toteuttamisen suhteen vai olisiko parempi pistää piste lauseen perään ja alkaa etsiä toisenlaisia töitä?Lue lisää