Kategoria: Kuolema

”Suomessa pitää hoitaa sydäntä, sielua ja selkää”

terkamoJätä kommentti

Näin minulle opetettiin jo 1990-luvun alussa, kun aloitin sairaanhoitajaopinnot Pirkanmaan terveydenhuolto-oppilaitoksessa. Tarkastellessani Suomen terveysprofiilia vuodelta 2023 totesin että vaikka aika kuluu niin tuolloisen opettajani lausahdus on edelleen ajankohtainen.

Kuten eri tahoilla on jo uutisoitu, suomalaisten elinajanodote laski merkittävästi vuonna 2022, ollen nyt 81,2 elinvuotta. Tämä lasku suurempi kuin pohjoismaissa tai EU:n alueella keskimääräisesti. Edelleen huomattava osa kuolemista voidaan selittää käyttäytymiseen liittyvillä riskitekijöillä (kolmannes vuoden 2019 kuolemista). Positiivista on se, että päivittäin tupakoivien aikuisten osuus on EU:n keskiarvoa pienempi, sitä vastoin parin viime vuoden aikana lisääntynyt liikalihavuus on tällä hetkellä yleisempää kuin EU:ssa keskimäärin (OECD 2024).

Kuten aiemmissakin raporteissa, myös tässä uusimmassa Suomen kuvataan käyttävän terveydenhuoltoon vähemmän rahaa asukasta kohden kuin Pohjoismaat tai EU:n keskiarvo. Samaan aikaan kotitalouksien maksettavaksi jää muita Pohjoismaita tai EU:n keskiarvoa suuremmat osuudet erilaisina asiakasmaksuina (n. 16%). Kototalouksien terveydenhuoltomenoista puolet aiheutuu joko lääkkeistä tai hammashoidon kuluista (OECD 2024).

Myöskään saavutettavuuden osalta raportti ei ole kovin imartelevaa luettavaa. Sen mukaan suomalaisten ilmoittama tyydyttämättömän lääketieteellisen hoidon määrä on suurempi kuin muissa Pohjoismaissa tai EU:ssa keskimäärin. Suurituloisimman ja pienituloisimman viidenneksen välinen ero oli suuri johtuen odotusajoista, mikä on terveyden tasa-arvon näkökulmasta huomionarvoista. Matalan tulotason ryhmässä tyydyttämättömän lääketieteellisen hoidon tarpeen määrä oli n. 10% (EU:n keskiarvo n. 4%) ja korkean tulotason ryhmässä puolestaan n. 5% (EU:n keskiarvo n. 2%, OECD 2024). Toki väestön ikääntyminen kasvattaa terveydenhuollon palveluiden tarvetta, mutta saatavuuden varmistaminen potilaiden tarpeita vastaavalla tavalla olisi mielestäni ensiarvoisen tärkeää. Tosin viimeaikainen uutisointi palveluverkoston karsimisesta ja terveysasemien sekä vuodeosastojen lakkautussuunnitelmista herättää ainakin itsessäni enemmän huolta kuin luottamusta tulevaisuuteen.

Vuonna 2022 lähes joka kolmannes kuolema aiheutui verenkiertoelinten sairauksista. Saman tilaston mukaan alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen kuoli vuonna 2022 lähes 1700 ihmistä, joista selkeä enemmistö oli miehiä. Mielenkiintoista on se, että miesten alkoholikuolleisuus kuitenkin väheni ja naisten kasvoi edellisvuodesta. Myönteistä on puolestaan se, että alkoholikuolleisuus oli korona-aikaa edeltävää vuotta pienempää niin miehillä kuin naisillakin. Itsemurhaan kuoli 2022 yhteensä 740 henkilöä, joista ¾ oli miehiä. Itsemurhaan kuolleiden miesten keski-ikä oli 49 ja naisten 48 vuotta, mutta joka kymmenes itsemurhaan kuolleesta oli alle 25-vuotias (SVT 2023).

OECD:n (2024) raportin mukaan vuonna 2019 tapahtuneista kuolemista yli kolmannes voidaan selittää käyttäytymiseen liittyvillä riskitekijöillä: tupakoinnilla, alkoholin käytöllä ja liikkumattomuudella. Jos näitä riskejä tarkastellaan yksittäisinä, huomataan että suomalaiset tupakoivat vähemmän kuin EU:ssa keskimäärin, samoin alkoholin kulutus on lievästi alhaisempaa EU:n keskiarvoon verrattuna. Sitä vastoin liikunnan vähäisyys ja ravintoon liittyvät riskit ovat EU:n keskiarvoa korkeammat. Selvää on myös se, että riski terveydelle syntyy ennen kaikkea näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Aiemmin mainitsemani ylipaino näyttää olevan yksi tulevaisuuden haasteista, vuoteen 2040 mennessä suomalaisten miesten liikalihavuuden odotetaan nousevan 23 ja naisten 30 prosenttiin. Huolestuttavaa on myös se, että vuonna 2020 nuorista (2–6-v.) pojista 27% ja tytöistä 16% olivat rekisteriaineiston mukaisesti ylipainoisia tai liikalihavia (OECD 2024). Elämäntapojen osalta korostuu se ”sydämen ja selän” hoito, toistuvasti ja vahvasti todennettujen yhteyksien johdosta.

Merkittävimmät mielenterveyden ongelmat ovat OECD:n (2024) raportin mukaan edelleen masennus, ahdistus ja päihteiden väärinkäyttö. Masennus ja ahdistusoireiden kuvataan pahentuneen merkittävästi pandemian aikana johtuen sosiaalisesta eristyneisyydestä samoin kuin taloudellisesta ja terveydellisestä turvattomuudesta. Kouluterveyskyselyn tulosten mukaan 8.–9.-luokkalaisten ahdistuneisuusoireet ovat edelleen kasvaneet vuosina 2021–2023, joskaan eivät yhtä nopeasti kuin edeltävinä kahtena vuotena. Mielenterveyspalveluiden vastuun siirtyminen hyvinvointialueille odotetaan raportissa parantavan näiden integrointia ja koordinointia. Samoin raportissa nostetaan esiin kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030, jossa mielenterveys on muun muassa tunnistettu inhimillisenä pääomana. Itse toivon että tämän strategia ei jää teoreettiseksi, vaan se aidosti kyetään jalkauttamaan käytäntöön koska nuorten ahdistuneisuusluvut sekä mielenterveyden haasteiden ilmenevyys ennustavat tilannetta jossa edelleen hoidamme ”sydäntä, sielua ja selkää” myös siinä vaiheessa, kun itse ”sitten joskus” eläköidyn.

Anja

Lähteet:
OECD/European Observatory on Health Systems and Policies (2024), Suomi: Maan terveysprofiili 2023, OECD Publishing, Paris, https://doi.org/10.1787/dcbda54d-fi.

Tilastokeskus (SVT). 2023. Kuolemansyyt [verkkojulkaisu]. Viiteajankohta: 2022. ISSN=1799-5051. Helsinki: Tilastokeskus. https://www.stat.fi/julkaisu/cl8mlgiehwn8z0cvzmey6j7sr

Kaikki elävät ja kuolleet

terkamoJätä kommentti

Haley on journalisti, jota kuolema on kiehtonut johdannon mukaisesti jo nuoresta iästä asti. Hänen ajatuksensa on lähestyä ja oppia ymmärtämään kuolemaa sen parissa työskentelevien kautta, koska hän ajattelee, että suhde kuolemaan toteutuu sen parissa työskentelevin työtavoissa muodostaen perustan sille, mitä he tekevät.

Kirjassa äänen saavat muun muassa hautausurakoitsija Poppy, kuolinnaamion veistäjä Nick, teloittaja Jerry ja surutyön kätilö Clare. Jokainen kirjaa varten haastateltu henkilö kuvaa kuolemaa oman työnsä kautta, mikä avasi itselleni myös uusia näkökulmia ja osin jopa odottamattomiakin ajatuksia, vaikka kuolema-aiheen parissa olenkin jo kotvan työskennellyt. Jokainen kirjan kappale muodostaa oman kokonaisuutensa, mikä mahdollistaa sen lukemisen ajan kanssa, kuten itse tein. Varsinkin niiden kappaleiden osalta, joiden aihealue oli itselleni vieras, kuten ”Mo”:n kertoma katastrofien uhrien tunnistus, pohdin kaikessa rauhassa sisältöä ja sen herättämiä ajatuksia.

Haley pyrkii antamaan äänen haastattelemilleen henkilöille ja jättämään omat ajatuksensa ja tunteensa taka-alalle, mikä sinänsä on kunnioitettava tavoite. Kuitenkin, mitä edemmäksi kirjassa etenin, sitä useammin huomasin pohtivani, millaisia vaikutuksia kirjaprojektilla oli kirjoittajalleen. Huomio kiinnittyi siihen, että tiettyjen kappaleiden kohdalla haastateltavan kertomus hiipui enemmän taka-alalle ja keskiöön nousi heidän työnkuvansa ilmiönä. Kun päästiin kysymykseen, miten teloittaja voi tehdä työtään ilman että se vaikuttaa häneen, oli tekstissä huomattavissa, että nyt ollaan alueella, jossa kertojan ja kirjoittajan ajatusmaailmat eroavat selkeästi toisistaan. Ja sitten tuli ”Vauva”, joka läpäisi kirjoittajan kaikki suojamuurit.

Vauvan aiheuttamasta reaktiosta huolimatta Haley lähestyy kuolemaa edelleenkin ennemmin logiikan kuin tunteiden näkökulmasta, mistä itse nautin erittäin paljon kirjaa lukiessani. Vaikka kuolema, etenkin omien läheisten, herättää laajan kirjon voimakkaitakin tunteita, kirja osoittaa, että sitä on ilmiönä mahdollista lähestyä myös neutraalisti, joka ei kuitenkaan ole sama asia kuin tunteettomuus. Ja samaan aikaan rivien välistä käy ilmi, ettei kuolema jätä koskettamatta, vaikka sen parissa työtä tekisikin.

Oman mielenkiintoisen lisänsä kirjaan tuo se, että kuvaukset valottavat myös kuolemaan liittyvää kulttuuria Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Yhdysvalloissa, haastattelujen sisältöjen kautta. Vaikka kuolema on totuttu liittämään lähinnä negatiivisiin adjektiiveihin ja tunteisiin, kirjassa nousee mielestäni esiin se, kuinka paljon elämää ja myös lempeyttä siihen sidoksissa oleviin työtehtäviin kuitenkin liittyy. Ja jo tämä yksinään tekee mielestäni tästä kirjasta lukemisen arvoisen.

Anja

Kirjan tiedot:
Haley Campbell, 2023
Eurooppalaisen filosofian seura ry / niin & näin
ISBN: 978-952-7478-07-3

Monitahoinen ja merkityksellinen selviytyminen

terkamoJätä kommentti

Seurasin eilen etänä Anu Viitalan väitöstä, jossa vastaväittäjänä toimi dosentti Satu Elo. Kyseinen väitöstutkimus kohdistui parantumatonta syöpää sairastavan potilaan selviytymiseen, mikä aiheena on tärkeä, etenkin kun tutkimus lähestyi selviytymistä juuri potilaan näkökulmasta. Useinhan selviytymistä tarkastellaan itse potilaan ulkopuolelta, pääosin läheisten tai terveydenhuollon ammattilaisten näkökulmista. Väitöstilaisuus itsessään eteni mukavasti totutun kaavan mukaan, sisältäen erittäin mielenkiintoista ja antoisaa keskustelua, jossa itselleni resonoi etenkin selviytymisen käsitteeseen liittyvä vuoropuhelu.

Kuolemantutkimuksen alueella selviytyminen on keskeinen tutkimusteema, jota itse olen myös eri artikkeleissa käsitellyt. Läheisten selviytymistä ja sitä edistäviä tai estäviä tekijöitä on tutkittu eri kuolintapojen yhteydessä paljonkin, mutta kuten eilisessä vuoropuhelussakin nousi esiin, olisi myös tärkeää selvittää, mitä se selviytyminen itseasiassa eri ihmisille merkitsee, eli käytännössä mitä se itse selviytyjälle eri tilanteissa tarkoittaa? Etenkin kun surevalle selviytyminen jo sanana herättää negatiivisia tunteita ja kysymyksen voiko omasta tilanteesta edes mitenkään selviytyä.

Itse väitöskirjassaan Anu Viitala (2023) on määritellyt selviytymisen kyvyksi selviytyä elämässä parantumattoman syövän kanssa ja siitä huolimatta, eli kyvyksi selviytyä sairauden aiheuttamista muutoksista terveydentilassa ja arkeen, sosiaaliseen kanssakäymiseen ja mahdollisesti työhön liittyvistä ongelmista. Tässä määritelmässä on paljon yhteneväisyyttä kuolemantutkimuksen piirissä esiintyvien selviytymisen kuvausten kanssa. Samoin sopeutumisen liittäminen osaksi selviytymistä on näkökulma, jonka tunnistan myös kuolemantutkimuksen piiristä ja josta itsekin olen monesti puhunut. Selviytymistä on myös se, että pystyy tarkastelemaan läheisen kuolemaa osana omaa yksilöllistä elämänkulkua. Se ei välttämättä ole sama asia kuin paluu työhön tai sosiaalisiin suhteisiin yhtä ”ehyenä” ja ”vahvana” kuin ennen menetyskokemusta eikä kaikissa tapauksissa lähelläkään läheisen kuoleman hyväksyntää.

Selviytyminen itsessään on voimakas sana, joka usein liitetään juuri vakavaan sairastumiseen ja kuolemaan. Itse koen että selviytymiskokemuksia tapahtuu pitkin ihmisen elämänkaarta, kun kohtaamme tilanteita, jotka tuottavat vahvoja pettymyksen tai surun tunteita. En usko, että meistä kukaan välttyy vastoinkäymisiltä elämänsä aikana ja näissä tilanteissa läheisten ihmisten olemassaolo, samoin kuin aiemmat kokemukset ovat selviytymisen kannalta merkityksellisiä.  Edellisten ohella Viitala (2023) nostaa väitöskirjassaan elämänlaadun yhdeksi selviytymisen kokemuksen tärkeimmäksi tekijäksi.

Tässä kohden ”preventikko” sisälläni nostaa päätään muistuttaen koherenssin tunteen kolmesta elementistä; tunteesta elämän hallittavuudesta, ymmärtämisestä ja erityisesti sen merkityksellisyydestä. Eli käytännössä ihminen, joka kokee elämänsä merkitykselliseksi ajatellen, että hän pystyy hallitsemaan sitä (ainakin pääosin) ja ymmärtää elämäänsä vaikuttavia tekijöitä, usein myös kokee elämänlaatunsa hyväksi. On helppo ajatella, että tällaiset ihmiset myös selviytyvät paremmin tulevista vastoinkäymisistä. Se ei tarkoita, etteivätkö myös hyvän koherenssin tunteen omaavat henkilöt kansankielellä ilmaistuna ”romahtaisi” tai etteivätkö he voisi kokea epätoivoa tai olla haavoittuvia. Mutta usein nämä ihmiset löytävät tai antavat merkityksen kokemuksilleen, mikä myös Viitalan (2023) väitöskirjan mukaan tukee selviytymistä. Samoin oman kokemukseni mukaan koherenssin tunne antaa myös varmuutta siihen, että ”elämä kantaa” eli että vastoinkäymisistä on mahdollisuus selviytyä.

Ajattelen kuitenkin, että selviytyminen tai edes muuttuneeseen tilanteeseen sopeutuminen vie aikaa, joka jokaiselle tulisi sallia, juuri niin paljon kuin hän tarvitsee. Ja on hyvä myös muistaa, etteivät kaikki meistä koskaan ”selviä” mikäli kohdattu muutos tai menetys on riittävän suuri. Ja näissä tilanteissa heille tulisi pystyä tarjoamaan se tuki ja ”kannattelu” jota he tarvitsevat, koska ilman näitä heiltä evätään myös se selviytymisen mahdollisuus, eli toivo, jota meistä jokainen vaikeassa tilanteessa tarvitsee.

Anja

Lähde:

Viitala A. 2023. Parantumatonta syöpää sairastavan potilaan selviytyminen: Elämää sairauden kanssa ja siitä huolimatta. Tampereen yliopiston väitöskirjat 894. Luettavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3135-1

Pyhäinpäivän mietteitä

terkamoJätä kommentti

Marraskuu, ”kuoleman kuukausi” on täällä taas, yhtä koleana ja harmaana kuin aina ennenkin. Maan sanotan olevan martaana, mikä Kotimaisten kielten keskuksen mukaan johtaa vanhasta indoeurooppalaisesta lainasanasta ”marras” tarkoittaen kuollutta tai kuolemaisillaan olevaa (Kielikeskus, n.d.). Koiran kanssa metsäpoluilla marhatessani huomaan syksyn väriloiston himmentyneen, aivan kuin luonto olisi hiljentynyt talven lepoon. Mutta kuollut se ei onneksi ole, kunhan kerää voimiaan ensi kevättä varten.

Hiljentyminen on sana, joka usein yhdistetään myös pyhäinpäivään, tai entiseen pyhäinmiestenpäivään, jona sen itse olen oppinut tuntemaan. Kirkollisena juhlana alkunsa saanut pyhäinpäivä on ajan saatossa vakiintunut kuolleiden ihmisten muistopäiväksi, jolloin usein vieraillaan läheisten haudoilla tai hiljennytään muistamaan heitä muilla tavoin. Tapoja on monia kuten on ihmisiäkin, samoin olen ollut havaitsevani eroja eri sukupolvien välillä.

Mummolleni päivä oli erityisen tärkeä ja haudalla käytiin, halusimme me muut tai emme. Pappa yritti joskus ehdotella, että josko nuorison jättäisi kotiin. Mummon kiukkuisen katseen hiljentämänä hän kuunteli jo tutuksi tulleen tokaisun siitä etteivät ”nuoret opi menneestä, jos ei sitä heille opeteta” kehottaen meitä samalla jo pistämään kenkiä jalkaan. Päivän mittaan, yleensä iltaisin kuulimme tarinoita kuolleista (tai muuten vaan kadonneista) ystävistä ja sukulaisista, mummon muistoja Karjalasta ja nuoruuden päiviltä.

Olen myös huomannut, että nuoruuteni kauniistikin ilmaistu rajallinen arvostus mummoni tarinoita kohtaan on iän myötä kasvanut. En tiedä johtuuko se karttuneesta iästä, elämänkokemuksesta, faktasta, että nykyään on itsellä huomattavasti suurempi määrä läheisiä vainajia ketä muistella, vai kaikkien näiden yhdistelmästä. Oli syy mikä tahansa, ymmärrän nykyään mummoani jo paljon paremmin juurikin tuon menneisyyden hiljaisen tiedon välittämisen merkityksen osalta.

Olisi suuri sääli kaikkien osapuolten kannalta, mikäli esimerkiksi kuopukseni ei tietäisi kuinka hänen nyt jo kuollut isänisänsä liikuttui ristiäisissä kyyneliin huomatessaan pojan saaneen toisen nimensä hänen perheensä perinteiden mukaisesti. Tai jos lapseni eivät tietäsi, mistä jotkin omat ”omituisuuteni” ja arvostamani traditiot juontuvat. Samoin koen heidän menettävän jotain hyvin oleellista tästä elämästä, jos he eivät sisäistä sitä tosiasiaa, että me kaikki olemme juuri sellaisia kuin olemme menneisyytemme ja siihen kuuluneiden ihmisten johdosta. Eikä se menneisyys rajoitu ainoastaan edelliseen sukupolveen, vaan siihen vaikuttavat tapahtumat ja myös ihmiset, jotka ovat kuolleet jo kauan ennen meidän syntymäämme.

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että vainajien muistelu on kuitenkin tärkeintä itselleni. Jo kuolleiden henkilöiden muisteluun hiljentyminen on paikoin kuin elokuvan katsominen omasta menneestä elämästään, niistä iloista ja suruista, joita se on tähän saakka sisältänyt. Sallia surujen tulla lähelle ja tarkastella, millaisena ne tällä hetkellä näyttävät ja mitä ne ovat itselleni opettaneet. Huomata jälleen kerran se, että kun mietimme kuolemaa, mietimme itseasiassa elämää, niitä asioita, jotka ovat itsellemme tärkeitä, joista haluamme pitää kiinni ja välittää eteenpäin seuraaville sukupolville.  Näiden asioiden ääreen mielestäni kannattaakin aika ajoin hiljentyä, koska ne antavat voimaa elää oman näköistä elämää.

Anja

Lähde:
Kotimaisten kielten keskus. n.d. Marraskuu. Luettavissa: https://www.kotus.fi/nyt/kysymyksia_ja_vastauksia/sanojen_alkuperasta/sanojen_alkuperasta_l-n/marraskuu

Kirja-arvio: Surun istukka

terkamoJätä kommentti

oznorOlin odottanut Katriina Huttusen esikoisromaanin ilmestymistä jo tovin, koska tiesin että se tulisi olemaan erilainen kertomus surusta. Niinpä lähtiessäni Alanyaan helmikuun 2. päivä matkassa oli myös Surun istukka, jonka lukemisen aloitin jo ennen kuin lentokoneen pyörät irtosivat Helsinki-Vantaan kiitoradalta. 319 sivua myöhemmin tiesin, että tämän kirja-arvion julkaisemiseen voi mennä hetki, koska sisältö herätti hyvin monenlaisia sekä monitahoisia ajatuksia, joiden prosessoimiseen halusin ottaa oman aikani.Lue lisää

Arkistosta: Kuolemanrituaalit & Islam

terkamo1 kommentti

ptrozTänään nostan arkistosta tekstin, joka on julkaistu aiemmassa, Hyvä paha kuolema – blogissani 7.5.2015. Se lukeutui tuon blogin luetuimpiin, eikä aiheen ajankohtaisuus ole muuttunut edelleenkään.

Läheisen ihmisen kuolema on kriisitilanne, joka tavallisesti herättää ihmisessä korostetun tarpeen noudattaa hänen yhteisönsä hyväksymiä rituaaleja. Henkilön sosiaalinen, uskonnollinen sekä kulttuurinen tausta vaikuttaa voimakkaasti myös tapaan, miten hän kokee kuoleman. Tästä johtuen yhteisten rituaalien noudattamisella voi olla erityisen suuri merkitys vähemmistöryhmien, kuten esimerkiksi suomalaisen muslimiyhteisön, keskuudessa. Henkilön osallisuutta kuolemanrituaaleihin arvostetaan ja sen katsotaan myös vahvistavan hänen asemaansa muslimiyhteisön sisällä.Lue lisää

Toivo kuoleman läheisyydessä

terkamoJätä kommentti

digIhminen tarvitsee toivoa elämänsä jokaisessa vaiheessa, myös kuoleman läheisyydessä. Tämä johtuu siitä, että toivolla on todettu olevan voimakas vaikutus elämänlaatuun (Hälvölä ym. 2015; Collins ym. 2018; Werkander Harstäde ym. 2018). Toivolla on myös yhteys niin elämänlaatuun kuin koettuun terveydentilaankin (Hälvölä ym 2015). Terveenä ollessamme emme useinkaan tule pohtineeksi tämänkaltaisia yhteyksiä, mutta terveydentilan ollessa heikentynyt tai uhattuna toivon merkityskin korostuu. Kuoleman läheisyydessä tilannetta usein kuvataan ”toivottomaksi”, mikä saattaa johtua siitä, että toivo ymmärretään hyvin suppeasti, ainoastaan paranemiseen liittyväksi asiaksi (Hälvölä ym. 2015). Toivo on kuitenkin moniulotteinen tunne, jolla on suuri rooli kuolevan potilaan hoidossa.Lue lisää

Äänioikeudettomasta surusta

terkamo1 kommentti

oznorTäällä blogissakin olen kirjoittanut tekstin, jos toisenkin surusta, etenkin kuolemaan liittyen. Luennoillani olen pohtinut monen muun lailla surun kanssa elämään oppimista, sitä onko surusta mahdollista selviytyä vai onko selviytyminen ylipäätään oikea sana kuvaamaan sitä niin sanotusti tavoiteltua lopputulemaa. Sitä mitä ihminen kutsuu uudeksi normaalitilaksi. Lähes aina kuitenkin olen käsitellyt aihetta tunnustetun sekä tunnistetun surun sekä surevan näkökulmista. Tänään kirjoitan kuitenkin toisenlaisesta ja jos mahdollista vielä raskaammasta tunteesta: surusta, joka on äänioikeudeton.Lue lisää

Sata vuotta siviilihautajaisia Suomessa – kirjoituskutsu uskonnottomista hautajaisista

terkamoJätä kommentti

Oletko osallistunut uskonnottomiin hautajaisiin? Oletko järjestänyt sellaiset? Haluaisitko itsellesi hautajaiset ilman minkään uskontokunnan rituaaleja – millaiset ne olisivat? Tämä kirjoituskutsu pyrkii tavoittamaan suomalaisten tunnustuksettomien hautajaisten moninaisuuden ja myös historian.

Tunnustuksettomat hautajaiset, uskonnottomat hautajaiset, siviilihautajaiset – samalla asialla on monta nimeä. On monta syytä järjestää hautajaiset ilman uskonnollisia symboleja tai minkään tietyn uskontokunnan rituaaleja. Poliittiset näkemykset, näkemys kirkon roolista yhteiskunnassa, henkilökohtainen kokemus uskonnon merkityksestä ovat vaikuttaneet ihmisten valintoihin vuosien kuluessa.

Kerro kirjoituksessasi ainakin seuraavat asiat, oman nimesi ja syntymävuotesi lisäksi:
1) missä ja milloin hautajaiset on järjestetty – jos et ole aivan varma, arviokin riittää.
2) Hautajaisten piirteet, kuten vieraiden määrä, paikka, puheet ja musiikki tai niiden puuttuminen, tunnelma ja tunteiden osoittaminen ovat kiinnostavia.

Muita kiinnostavia asioita ovat hautapaikan valinta, kuten myös se, tuhkattiinko vainaja vai oliko kyseessä arkkuhautaus. Voit kertoa vainajan ja hänen lähipiirinsä ajatuksista hautaukseen liittyen, jos vain tiedät niistä jotakin. Entä miten muut ihmiset, hautajaisvieraista hautausalan ammattilaisiin reagoivat hautajaisten uskonnottomuuteen? Voit myös kertoa omia kokemuksiasi hautajaisista – miltä niihin osallistuminen tuntui ja mitä ajattelet hautajaisista yleensä.

Kirjoituskutsu liittyy Sata vuotta siviilihautajaisia Suomessa -tutkimusprojektiin, jossa tutkijana on valtiotieteiden tohtori, sosiaalihistorian dosentti Ilona Pajari. Pajari on myös Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura ry:n (www.kuolemantutkimus.com) puheenjohtaja.

Kirjoita lyhyesti tai pitkästi, omalla tyylilläsi ja tavallasi. Kirjoitukset käsitellään luottamuksellisesti, eikä valmiissa tutkimuksessa eri kirjoittajia voi tunnistaa. Kirjoitukset luovutetaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon nimellä tai nimimerkillä. Jos sallit kirjoituksesi luovutuksen arkistoon, kirjoita vastaukseesi: ”Kirjoitukseni saa luovuttaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon vapaasti käytettäväksi.”

SKS säilyttää ja saattaa aineiston käytettäväksi tehtäviensä täyttämiseksi lain sallimissa rajoissa ja hyvän tavan mukaisesti. SKS:n tehtävänä on edistää, tutkia ja tehdä tunnetuksi suomalaista kulttuuria. SKS:n arkistolla on lain mukaan oikeus käsitellä henkilötietoja yleisiin arkistointitarkoituksiin. Aineiston sisältämiä ja siihen liittyviä henkilötietoja käsitellään lain mukaan. Mikäli aineisto tallennetaan nimellä varustettuna, SKS säilyttää yhteystietoja tulevia yhteydenottoja ja arkistointitarkoitusta varten.

Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen kuolemantutkija@gmail.com 28.2.2019 mennessä. Lisätietoja voit kysyä samasta osoitteesta, myös siinä tapauksessa että haluat mieluummin lähettää kirjoituksesi paperiversiona postissa.

Kirja-arvio: Kuolema. Kaikki mitä olet aina halunnut tietää

terkamoJätä kommentti

cofSyyskuun 25. julkistettiin Henna Mäkelinin kirjoittama kirja ”Kuolema. Kaikki mitä olet aina halunnut tietää”. Kirjan kirjoittamisen taustalla on hänen oman lapsensa sairastuminen, sekä siihen liittyvä ”kuolemattomuuden illuusion särkyminen”, kuten kirjoittaja itse asian ilmaisee. Tästä on syntynyt hänen tarpeensa tutustua kuolemaan, jota hän tämän kirjan avulla tyydyttää. Ja täytyy kyllä todeta, että Mäkelin on tehnyt huolellista työtä. 320 sivuinen kirja sisältää 29 haastatteluihin sekä muihin lähdeaineistoihin perustuvaa kuvausta sekä informatiiviset kappaleet liittyen dokumentteihin, joita jälkeenjäänyt tarvitsee vainajan asioiden hoitamiseen sekä digitaalisen jäämistön kanssa toimimiseen.Lue lisää