Tämän viikon maanantaina tarkastelin jälleen eutanasian laillistamiseen tähtäävän kansalaisaloitteen tilannetta ja huomasin että aloite oli kerännyt 50 001 kannatusilmoitusta (tätä kirjoittaessa kannatusilmoituksia on jo yli 52 000). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kansalaisaloite siirtyy kevään aikana eduskunnan käsiteltäväksi ja yhteiskunnallista keskustelua eutanasiasta ja sen mahdollisesta mahdollistamisesta ei voida enää siirtää tai välttää. Omalla kohdallani tämä konkretisoitui heti tiistai-iltapäivänä, jolloin toteutui podcast-haastattelu aiheesta YLE NEWSin kanssa.

Silläkin uhalla, että toistan itseäni, korostan jokaisen oman näkökulman pohtimisen ja keskusteluun osallistumisen merkitystä myös eutanasiaan liittyen. Sekä edellinen, että tämä nykyinen kansalaisaloite osoittavat vähintään sen, että yhteiskunnassamme on kymmeniä tuhansia ihmisiä, joille tämä teema on riittävän tärkeä oman kannatusilmoituksensa jättämiseen. Tiedän, että on helppoa todeta ihmisten kannattavan mitä erinäisempiä asioita, mutta koska kansalaisaloitteita kannatetaan vahvalla tunnistautumisella ja omalla nimellä, on niillä kuitenkin tietty painoarvo, kuten kuuluukin.

Edellisen eutanasiaan liittyvän kansalaisaloitteen osalta eduskunnan käsittelyssä ei mielestäni tullut selkeää lopputulosta suuntaan eikä toiseen. Aloite ei itsessään edennyt, mutta STM perusti Elämän loppuvaiheen hoito -työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää elämän loppuvaiheen hyvää hoitoa, itsemääräämisoikeutta sekä saattohoitoa ja eutanasiaa koskevia sääntelytarpeita. Asiantuntijatyöryhmä aloitti työnsä toukokuussa 2018 ja elokuussa 2021 raportoitiin, ettei työryhmä esitä yksimielistä näkemystä sen enempää eutanasian kuin lääkäriavusteisen itsemurhankaan laillistamisesta (STM 2021). Jo tuolloin osasin ounaksua, että ei mene kauaa ennen kuin seuraava aiheeseen liittyvä kansalaisaloite käynnistetään. Myös tämä osoittaa sen, että osalle yhteiskunnan jäsenistä aihe on merkityksellinen ja he toivovat saavansa vastauksen kysymykseensä. Näin ollen toivonkin eduskunnan käsittelynsä lopuksi pystyvän perustellusti ottamaan selkeän kannan joko puolesta tai vastaan.

Kuten Elämän loppuvaiheen työryhmäkin nosti esiin, eutanasian laajempien yhteiskunnallisten seurausten huolellinen kartoittaminen on ensiarvoisen tärkeää, koska se varmasti herättää suurta huolta ja suoranaista pelkoakin yhteiskunnassa, mm. vanhusväestön keskuudessa (kts. esim. HS 21.2.2024). Sosiaali- ja terveydenhuollon haasteet sekä rahoitukseen ja resursseihin liittyvät suoranaiset ongelmat eivät myöskään mielestäni luo otollista pohjaa nyt tulevalle eutanasiakeskustelulle, koska aivan liian helposti syntyy mielikuva eutanasiasta säästökeinona, mikä itsessään on minusta jo karmaiseva.

Eutanasian tärkein ehto on, ja sen tulee AINA olla, kuolemaa toivovan henkilön oma, vapaaehtoisuuteen perustuva toive. Näin ollen kaikki se, mikä luo epäilyksen varjon tuon toiveen oma- tai vapaaehtoisuuden ylle, vie keskustelua ja toimintaa kauemmaksi siitä, mitä eutanasialla itsessään tarkoitetaan ja kohti kaltevaa pintaa, joka ymmärrettävästi on eräs eutanasian vastustamisen keskeisimpiä perusteita.

Olosuhteiden otollisuudesta tai sen puutteesta huolimatta eutanasiasta käytävä keskustelu on tärkeää ja se tulisikin tehdä kattavasti, moniäänisesti ja perusteellisesti. Sen ohella, että aihe on tärkeä osalle yhteiskuntaa, näen siinä myös suuremman merkityksen. Tämä keskustelu avaa laajemmin yhteiskuntamme tämänhetkistä arvomaailmaa, etenkin sairauden ja haavoittuvien ryhmien osalta. Ja tämä on teema, josta meidän mielestäni nyt vallitsevassa tilanteessa vasta tuleekin keskustella.

Anja