Edessä vuoden parhaat viikot

cofViimeisen reilun viikon olen yrittänyt yhdistää puuhastelun sekä kesälomalla olevat lapset. Tulos ei ole ollut järin kehuttava, jos rehellinen olen. Oma ajatus pätkii ja katkeilee, turhautumista on ollut ilmassa vuoroin poikain vuoroin omalta puoleltani, niin kuin usein tilanteissa, joissa osapuolten ”tavoitteet ja näkemykset” eroavat toisistaan.Lue lisää

Mainokset

Arkistosta: ”Ensimmäinen kerta”

digAlla oleva teksti on julkaistu 1.3.2015 ”Hyvä paha kuolema” – blogissani. Koska tapahtuma on ollut merkityksellinen itselleni ihmisenä sekä myöhemmälle uravalinnalleni, halusin nostaa sen kerran vielä esiin.

Vaikka minusta ei koskaan pitänyt tulla sairaanhoitajaa, huomasin 1990-luvun alkuvuosina työskenteleväni sairaanhoidon harjoittelijana Hatanpäällä, terveyskeskussairaalassa Tampereen keskellä. Sisätautiosastolla tutustuin naiseen, joka oli sen aikaisen maailmankuvani mukaisesti ”vanha kuin taivas”, mikä 17-vuotiaalle kuvasi henkilöä joka oli sen 70 vuotta jo täyttänyt.Lue lisää

Kuolemantutkijan kevätpörriäinen

digKauan kauan sitten, ollessani koulussa, kevätpörriäisen ilmestyminen oli varma kevään merkki. Lehti täynnä monenmoista asiaa, pientä sekä suurempaa. Oppilaiden runoja, kuvia, kirjoituksia sekä vitsejä, saattoi seassa olla vakaviakin asioita, joskin kuitenkin vähemmän. Tämänkertainen kirjoitus noudattaa samaa tyyliä, joskin vitsailun taidan jättää vähemmälle, kuolemantutkijan vitsejä kun ei aina ymmärretä sillä tavoin kuin ne on tarkoitettu.Lue lisää

Yhden aikakauden loppu on seuraavan alku

btyTässä se nyt on. Viimeinen työpäiväni nuorempana tutkijana samoin kuin (ainakin tällä erää) Itä-Suomen yliopiston palkkalistoilla. Samalla myös kuluvan vuoden viimeinen työpäivä, sekin kun lähenee uhkaavasti loppuaan. Joka vuosi näihin aikoihin minulla on ollut tapana katsahtaa taaksepäin kuluneen vuoden tapahtumiin, eikä tämäkään vuosi ole poikkeus, joskin voi olla, että ajatus karkaa paikoitellen vähän kauemmaksikin.Lue lisää

Odottavan aika on pitkä

btyTaas on se aika vuodesta, jolloin uransa eri vaiheessa olevat tutkijat ja sellaiseksi opiskelevat katselevat säännöllisesti sähköpostejaan ja kuulostelevat kilahtaako puhelin merkiksi uuden viestin saapumisesta. Tämän vuoden viimeisten apurahojen myöntöpäivät ovat siis käsillä. Osa odottajista on kanssani samassa tilanteessa, tietämättömänä siitä mistä se leipä ensi vuonna tulee pöytään, toisten ollessa hieman levollisimmin mielin.Lue lisää

Marraskuu – kuoleman kuukausi

WP_20151031_14_19_43_ProHalloween on vietetty ja siirrytty marraskuuhun, joka perinteisesti on käsitetty kuoleman kuukautena. Jostain olen matkallani poiminut lauseen ”maa on martaana”, mikä liittynee muinaisintian sanaan marta, jolla tarkoitetaan kuolevaa ihmistä. Wikipedia osaa kertoa, että nimitystä marras on käytetty monista kuolemaan liittyvistä ilmiöistä ja ennusmerkeistä. Erinäisissä marraskuun kuvauksissa käsitellään lisääntyvää pimeyttä, hiipivää kylmyyttä ja luonnon ”kuolemista” eli talveen valmistautumista. Ja niin kuin kuvaukset kuolemasta, ovat kuvaukset marraskuustakin pääsääntöisesti synkkiä ja kaihoisia. Sopivasti kuoleman kuun alkuun ajoittuu pyhäinpäivä, jolloin kuolema on auttamatta läsnä ja ihmisten ajatuksissa.Lue lisää

Sanomatta jääneet sanat

bdrTämän kuun alussa palasin kirjoituslomalta hyvissä tunnelmissa, olin saanut paljon aikaiseksi, nauttinut lämmöstä, auringosta ja hyvästä seurasta eli oloni oli kaikin puolin miellyttävä. Paluutani seuraavana päivänä avasin sosiaalisen median katsellakseni kuinka maailma makaa ja heti ensimmäinen lukemani postaus pysäytti minut oikein huolella. Eräs tuntemani nuori henkilö kirjoitti häntä kohdanneen tähänastisen elämänsä suurimman surun hänen avopuolisonsa kuoltua yllättäen heidän kotonaan. ”No voihan…” ajattelin ja lähdin kirjoittamaan yksityisviestiä tietoisena siitä, ettei mikään mitä sanon tai teen auta surevaa juuri sillä hetkellä millään tavalla. Tuomalla esiin sen, että olen pahoillani häntä kohdanneesta surusta, halusin myös viestittää, ettei hän ole yksin, eikä hänen surunsa ole muille merkityksetön, vaikka en lähipiiriin lukeudukaan.Lue lisää