Sitä voisi äkkiseltään ajatella, että kuolemaan liittyvä tutkimus olisi yksinäistä ja vakavamielistä puuhaa. Olenpa myös kuullut, ettei nykyään ole mahdollisuuttakaan oikein keskustella aiheeseen liittyvästä tutkimuksesta, saati sitten itse aiheesta. Olen tästä vahvasti eri mieltä, tänäkin keväänä järjestetään useampia tapahtumia ja tilaisuuksia jotka tarjoavat sekä tutkimustietoa että mahdollisuuksia mitä moninaisimpiin keskusteluihin.Lue lisää
Kategoria: Tapahtumat
ECQI 2017
Tämän kertaisen Belgian matkani ohjelmaan kuului viimeviikkoinen European Congress of Qualitative Inquiry, eli laadullisiin tutkimusmenetelmiin keskittyvä konferenssi. Vaikka konferenssi ei organisaatioltaan ollutkaan mielestäni kaikilta osin onnistunut, päiviin mahtui monta uutta ajatusta ja ideaa sekä tietenkin tuttujen ja tuntemattomien kohtaamisia.Lue lisää
Syksyn menovinkki: Hoitotyön etiikan konferenssi 15.-16.9.2017
Näin alkuvuodesta minulla on ollut tapana nostaa esiin joitain mielenkiintoisia konferensseja ja muita menovinkkejä alkaneelle vuodelle. Tässä ensimmäinen nosto, jota voin lämpimästi suositella niin tutkijoille, terveystieteiden opiskelijoille kuin kaikille muillekin hoitotyön etiikasta kiinnostuneille. Konferenssin ilmoittautuminen on avautunut ja edullisemmat osallistumismaksut ovat voimassa toukokuun loppuun saakka.Lue lisää
50 573 kannatusilmoitusta

Esko Seppäsen ja Iiro Viinasen vireille panema kansalaisaloite ”Eutanasia-aloite hyvän kuoleman puolesta” on ylittänyt tänään 50.000 kannatusilmoituksen rajan. Näin ollen asia etenee eduskunnan käsiteltäväksi ensi toukokuun jälkeen. Haluan onnitella vireillepanijoita kansalaisaloitteen saaman kannatuksen johdosta. Tämä on selkeä osoitus eutanasia-keskustelun tarpeesta yhteiskunnassamme ja nyt se odotettu sekä pelättykin keskustelu on siis edessä maan korkeimmalla taholla.Lue lisää
Ilmoittautuminen Surukonferenssiin 2017 on avautunut
Yhdeksäs valtakunnallinen Surukonferenssi järjestetään 27.-28.4. 2017 Tampereella. Ensi vuoden konferenssin teema on ”Kohtaan surevan”.
Surukonferenssi on suunnattu sosiaali- ja terveydenhoitoalan, opetus – ja kasvatusalan ja seurakuntien työntekijöille, muille surevia työssään kohtaaville sekä läheisensä menettäneille, samoin kuin surua ja kuolemaa tutkiville tahoille ja asiantuntijoille. Surukonferenssin tavoitteena on lisätä tietoutta surusta ja surevan tukemisesta sekä tuoda esille suomalaista kuolemaan liittyvää tutkimustietoa.Lue lisää
ARKEOLOGIAN ILTA 9.11.2016
Sain tänään alla olevan tiedotteen ja ilta on niin mielenkiintoisen oloinen, että päätin jakaa sen (lähettäjän luvalla tietenkin) teidän kanssanne. Itse en valitettavasti pääse paikalle, mutta kenties joku teistä kiinnostuu.Lue lisää
Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa…
Aina välillä joku ympärilläni miettii ääneen, millainen on kuolemantutkijan mielestä onnistunut ilta. Eilinen Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seuran juhlaseminaari täytti lähes kaikki vaatimukset illasta, jota itse kuvailisin sanalla onnistunut.
Seminaari alkoi tasan neljältä, jolloin allekirjoittanut seuran puheenjohtajan ominaisuudessa hieman alkukankeudesta kärsien toivotti lähes sata kuulijaa tervetulleeksi kuuntelemaan kuutta kuolemaan liittyvää esitystä. Jotain omasta olotilasta kertonee se, että alkupuheelle oli varattu 5 minuuttia aikaa, mutta ”nopeana tyttönä” hoidin puheen päätökseen paria minuuttia nopeammin. Toisaalta, jäipähän enemmän aikaa itse esityksille.Lue lisää
Uuden edessä
Tämän kuukauden ensimmäiset kaksi viikkoa vietin itsekseni eteläisen auringon alla. Paikalliset ihmiset pitivät minua jokseenkin hurahtaneena, katsellessaan kuinka avasin ”rantatoimiston” joka päivä viimeistään kymmeneltä ja istuin iltapäivään saakka koneen ääressä, pohtien mihin tämä tieni tästä eteenpäin vie.
”Rantatoimistossa” istuessani annoin ajatusten ja kysymysten kulkea omia polkujaan pääni sisällä. Mietin, haluanko ylipäätään jatkaa tutkimuksen tekoa, ottaen huomioon sen, kuinka epävarmaa rahoituksen saaminen on ja kuinka kova kilpailu tutkimusmaailmassa vallitsee. Haluanko jälleen tanssia ”Apuraharumbaa” ja elää määrittämättömän ajan epävarmuudessa oman työn ja tutkimuksen toteuttamisen suhteen vai olisiko parempi pistää piste lauseen perään ja alkaa etsiä toisenlaisia töitä?Lue lisää