Ratkaisun hetkillä…

cofMummoni tapasi todeta minulle että ”Hullulla on halvat huvit”. Jostain syystä tämä lausahdus oli eilen mielessäni ajellessani syntymäpäivänäni kohti Helsinkiä kuulemaan Eduskunnan eutanasia-aiheista täysistuntoa. Toisaalta, lähden vahvasti siitä ajatuksesta, että ensi vuonnakin vietän syntymäpäivääni, kun taas eilistä keskustelua tuskin kuulen tulevina vuosina, ainakaan samassa asiayhteydessä.Lue lisää

Terveisiä Surukonferenssista

cofViime viikolla juhlistettiin Surukonferenssin 10-vuotista olemassaoloa Tampereella, kaksipäiväisen konferenssin muodossa, kuinkas muutenkaan. Tämänvuotinen teema: Resilienssi surussa oli hyvin ajankohtainen sekä ajatuksia herättävä. Resilienssi sanana on mielestäni haastava, ensinnäkään sille ei ole yksiselitteistä selkokielistä vastinetta ja sitä voidaankin käyttää kuvaamaan hyvinkin erilaisia asioita. Toisinaan sillä kuvataan joustavuutta, soveltamista sekä ennakointia, joskus sitä käytetään kuvaamaan selviytymiskykyä tai psyykkistä palautumiskykyä.Lue lisää

Kuolema osana papin työtä

sdr

Aina välillä kalenteriin ilmaantuu tapahtumia, joita odottaa erityisesti. Yksi tällainen omassani on Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seuran huhtikuun kuukausiesitelmä, joka järjestetään 16.4.2018 klo 18:00 Tieteiden talolla, Helsingissä. Tämänkertaisen kuukausiesitelmän aiheena on Kuolema osana papin työtä, alustajana rovasti Matti J. Kuronen, jota toisinaan ”Kalma-Kuroseksikin” kutsutaan.Lue lisää

Esseetutkimuksen aineiston keruuta pidennetty 31.1.2018 asti

cofEsseetutkimuksen aineiston keruun ensimmäinen vaihe päättyi eilen. Haluan lämpimästi kiittää kaikkia tutkimukseen tähän mennessä osallistuneita henkilöitä heidän lähettämistään kuvauksista!

Jotta keräämämme aineisto olisi mahdollisimman monipuolinen, olemme tutkimusryhmässä päättäneet pidentää aineiston keruuta 31.1.2018 saakka.Lue lisää

Saanko esitellä: IDEC

kukkaLokakuusta on muodostunut itselleni uusien alkujen kuukausi, ainakin ammatillisesti tarkasteltuna. 2013 aloitin väitöskirjaprosessini lokakuussa, 2016 oli vuorossa väitöksen jälkeisen projektin suunnittelu ja nyt on tullut aika esitellä tämän suunnittelutyön tulos: IDEC – In proximity of Death: Ethical aspects of Care (Elämän loppuvaiheen hoidon eettisiä kysymyksiä), tuttavallisemmin vain IDEC.Lue lisää

Arjen nostalgiaa

digTällä viikolla kävin yliopistolla, jossa osallistuin uusien opiskelijoiden orientaationpäivään. Preventiivisen hoitotieteen opinnot aloittivat tänä vuonna 17 opiskelijaa, mistä olen hyvin iloinen koska meitä ”Preventikkoja” tarvitaan siinä missä opettajia ja johtajiakin. Tapani mukaan istahdin opiskelijoiden joukkoon enkä jäänyt luokan eteen ”patsastelemaan”. Professorimme totesi hymyillen, että hyvin sovin sinne opiskelijoiden keskelle, itse toivon hänen tarkoittavan olemustani, eikä niinkään tietotasoani 😊Lue lisää

CALL FOR ABSTRACTS SURUKONFERENSSI 2018

cropped-suruperhonen_pieniSurukonferenssi 2018 järjestetään 19.-20.4.2018 Tampereella. Konferenssin tavoitteena on lisätä tietoutta surusta ja surevan tukemisesta sekä tuoda esille suomalaista kuolemaan liittyvää tutkimustietoa.  Ensi vuonna konferenssi järjestetään jo kymmenettä kertaa ja tiivistelmien jättö tulevaan juhlavuoden konferenssiin on nyt avautunut.Lue lisää

Kuolemantutkija vaihtaa vapaalle

WP_20161006_18_17_44_Pro

Kun katson ulos ikkunasta, huomaan auringon paistavan, viimeinkin. Alkuvuosi on osaltani mennyt sen verran vauhdikkaasti, etten välttämättä ole aidosti rekisteröinyt kevään tuloa tai sen viivästymistä. ”To do -vihko” sekä kalenterissa olevat merkinnät ovat saaneet sen suurimman huomion. Välillä on ollut kylmempi ulkona ollessa, toisina päivinä taas olen hikoillut talvitakissani auringon paistaessa. Lähipiiri voi olla sitä mieltä, että pari muutakin juttua on mennyt minulta ohi, mutta se lienee tämän kuolemantutkijan normiarkea.Lue lisää

Sairaanhoitajaliitto mukaan eutanasiakeskusteluun

digSairaanhoitajaliitto järjesti huhtikuun alkupuolella jäsenilleen eutanasiaan ja saattohoitoon liittyvän kyselyn, jonka tulokset julkistettiin juuri äsken päättyneessä tilaisuudessa, johon minut oli pyydetty asiantuntijavieraaksi tarkastelemaan tilannetta tutkimuksen näkökulmasta. Paikalla oli sekä lääketieteen että hoitotieteen edustajia, mukaan ehti myös Esko Seppänen. Tilaisuudessa keskusteltiin aiheesta puolin sekä toisin ja toivonkin että tämä oli pidempiaikaisen keskustelun alku, koska tulosten perusteella siihen olisi runsaasti aihetta.Lue lisää

UNESCO Bioethics 2017

cof

Viime viikolla osallistuin kolmipäiväiseen konferenssiin Kyproksella, joka kantoi nimeä ”UNESCO Chair in Bioethics 12th World Conference Bioethics, Medical ethics & Health law”. Ennen matkaa moni asia meni pieleen. Alkuperäinen lentoni peruttiin, mistä sain tiedon vain muutamia päiviä ennen lähtöä. Ja jos olette joskus matkustaneet Kyprokselle, tiedätte että sopivien lentoyhteyksien löytäminen ei ole yhtä helppoa kuin vaikkapa Saksaan tai Ranskaan. Oma reittini kulkikin ensin Müncheniin, sieltä Ateenaan ja lopulta Larnacan lentokentälle.Lue lisää