Tämän kuun alussa palasin kirjoituslomalta hyvissä tunnelmissa, olin saanut paljon aikaiseksi, nauttinut lämmöstä, auringosta ja hyvästä seurasta eli oloni oli kaikin puolin miellyttävä. Paluutani seuraavana päivänä avasin sosiaalisen median katsellakseni kuinka maailma makaa ja heti ensimmäinen lukemani postaus pysäytti minut oikein huolella. Eräs tuntemani nuori henkilö kirjoitti häntä kohdanneen tähänastisen elämänsä suurimman surun hänen avopuolisonsa kuoltua yllättäen heidän kotonaan. ”No voihan…” ajattelin ja lähdin kirjoittamaan yksityisviestiä tietoisena siitä, ettei mikään mitä sanon tai teen auta surevaa juuri sillä hetkellä millään tavalla. Tuomalla esiin sen, että olen pahoillani häntä kohdanneesta surusta, halusin myös viestittää, ettei hän ole yksin, eikä hänen surunsa ole muille merkityksetön, vaikka en lähipiiriin lukeudukaan.Lue lisää